Toisen maailmansodan jälkeen valtiojohtajat ovat vain harvoin esittäneet anteeksipyyntöjä toisille valtioille.
Tunnetuimpia anteeksipyyntöjä lienevät Saksan liittokanslerin Willy Brandtin polvistuminen Varsovan gheton kansannousun uhrien muistomerkillä 7.12.1970, Serbian vuonna 2013 esittämä anteeksipyyntö Srebrenican joukkomurhasta sekä Japanin esittämät anteeksipyynnöt maan toimista toisen maailmansodan aikana.
Silti niitäkin on arvosteltu riittämättömiksi tai vaadittu rahallista korvausta ja nöyrempää asennetta.
Usein pahoitellaan ja myönnetään virheet, mutta ei suoraan pyydetä anteeksi. Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton myönsi vuonna 1998, että kansainvälinen yhteisö ei tehnyt tarpeeksi estääkseen Ruandan verilöylyä. Anteeksi hän ei kuitenkaan pyytänyt.
Miksi anteeksipyynnöt ovat valtioille niin vaikeita?
Anteeksipyyntö voi näyttää heikkoudelta
Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg pitää anteeksipyyntöä hyvänä valtioiden lähentäjänä silloin, kun molemmilla mailla on tarve suhteiden kohentamiselle.
– Jos kahden maan välillä halutaan parantaa suhteita, voi olla helppo aloittaa tällaisesta symboleista, historiallisesta anteeksipyynnöstä. On kuitenkin tärkeää, että vastapuolikin ymmärtää anteeksipyynnön symbolisena kädenojennuksena, eikä pidä sitä heikkoutena ja ala vaatia korvauksia.
Anteeksipyytäminen voi vaikuttaa heikkoudelta myös sisäpoliittisesti:
– Tilanne on ristiriitainen. Vaikka ihmiset ovat sitä mieltä, että olisi hyvä ja eettisesti oikein pyytää anteeksi vääriä tekoja, poliitikot eivät yleensä saa äänestäjiltä palkintoa anteeksipyytämisestä. Pikemminkin vaaleissa suositaan niitä päättäväisiä poliitikkoja, jotka eivät edes myönnä omia virheitään.
Sisäinen kiistely anteeksipyynnöstä voi tuhota hyödyn
Suurin vaikeus piilee Forsbergin mukaan siinä, miten anteeksipyytävässä maassa puolueet tulkitsevat anteeksipyyntöä. Anteeksipyynnöstä syntyvä kiista voi viedä tehon anteeksipyynnöltä.
– Usein anteeksipyynnön esittävän valtiojohtajan kotimaassa on vahva konservatiivinen oppositio, joka alkaa purnaamaan anteeksipyyntöä vastaan. Ja silloin maassa, jolta on pyydetty anteeksi, huomataan ehkä herkemmin nuo konservatiiviset voimat, jotka ovat vastustaneet anteeksipyyntöä.
Kreikka vaati Saksalta miljardikorvauksia
Katumista on myös vaadittu. Kreikan pääministeri Alexis Tsipras vaati viime vuonna – Kreikalta vaadittujen säästötoimien vastapainoksi – Saksalta miljardikorvauksia toisen maailmansodan tuhoista. Saksa ei suostunut neuvottelemaan asiasta.
Kiina ja Etelä-Korea kritisoivat vuosikausia Japanin asennetta toisen maailmansodan hirmutekoihin. Japanin toistuvat anteeksipyynnöt eivät ole tyydyttäneet ainakaan kiinalaisia.
Etelä-Korean kanssa Japani solmi viime vuoden lopussa sopimuksen, jolla japanilaissotilaiden niin kutsutuiksi lohtunaisiksi pakottamien eteläkorealaisten korvauksista sovittiin. Samalla pääministeri Shinzo Abe toisti maansa anteeksipyynnön.
Vaikka vääryyttä kokeneella valtiolla ei olisikaan korvausvaateita, yksittäiset kansalaiset saattavat niitä esittää, jos toinen valtio pyytää anteeksi. Se voi myös osaltaan vähentää valtiojohtajien halua pyytää anteeksi.
Turkilta on turha odottaa anteeksipyyntöä armenialaisten kansanmurhasta vuonna 1915. Armenialaisia kuoli ottomaanivaltion alueella 800 000–1 500 000, osa teloitusten ja väkivallan johdosta, osa pitkien karkotusmarssien olosuhteisiin. Turkki kieltäytyy edes puhumasta kansanmurhasta.
Puola on pitänyt tapetilla Katynin verilöylyä. Neuvostoliiton salainen poliisi surmasi huhti-toukokuussa 1940 22 000 sotavangiksi otettua puolalaista. Virallista anteeksipyyntöä ei ole saatu, mutta Venäjän duuma hyväksyi marraskuussa 2010 julistuksen, jossa Stalinin kerrottiin määränneen joukkomurhan.
Historiankirjoituksissa on eroja
Anteeksipyyntö edellyttäisi kansallista tietoisuutta siitä, että vääryys on ylipäätään tapahtunut. Jos maan historiankirjoituksessa jokin hirmuteko on kuvattu toisin kuin mitä ulkomaailma asiasta ajattelee, kansan on vaikea hyväksyä nöyrtymistä anteeksipyyntöön.
Esimerkiksi Venäjällä tutkittiin vuonna 2010 kansalaisten mielipidettä siitä, pitäisikö Katynin joukkomurhaa pyytää anteeksi. Liki puolet mielipidetiedusteluun vastanneista venäläisistä oli siinä käsityksessä, että joukkomurha oli natsien tekosia, alle viidesosan mielestä Venäjällä olisi anteeksipyynnön paikka.
– Yhteisymmärrys tietyistä perusfaktoista on tärkeää, sataprosenttisesti samanlaista tulkintaa ei tarvitse olla, sanoo kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg.
Ihmisoikeusrikkomusten osalta anteeksipyyntöä ei pidetä riittävänä. Räikeät rikokset pitäisi tuomita oikeusistuimissa.
– Mitään ei muutenkaan TÄYDY antaa anteeksi. Anteeksiantoon liittyy valinta, annetaanko anteeksi vai ei, muistuttaa Forsberg.
Sisäpolitiikassa sen sijaan pyydetään herkästi anteeksi
Oma lukunsa on valtioiden omille kansalaisilleen esittämät anteeksipyynnöt. Niitä on sentään saatu: muun muassa Australia pyysi anteeksi aboriginaaleiltaan vuonna 2008 ja Ruotsi tuhansilta huostaanotetuilta ja laitoksissa väkivaltaa kohdanneilta vuonna 2010.
Suomen valtiolta on toivottu anteeksipyyntöä saamelaisille, mutta sitä ei ole saatu.
Obaman päätöksen takana kaksi tekijää
Edellä luetellut tekijät pätevät myös Obaman Hiroshiman vierailun kohdalla. Presidentti Barack Obamalle olisi sisäpoliittisesti vaikeaa pyytää anteeksi atomipommia. Anteeksipyyntö saattaisi pelata republikaanien pussiin ja vieläpä vaalivuonna.
– Konservatiivien presidenttiehdokas Mitt Romney puhui neljä vuotta sitten vaalikampanjassa, että "meillä on presidentti, joka kiertelee ympäri maailmaa pyytelemässä anteeksi Yhdysvaltain pahoja tekoja". Obama ei halua jättää sellaista perintöä, että hän on vain anteeksipyytelevä presidentti, kertoo Forsberg.
Toinen tekijä on, että yhdysvaltalaisessa historiankirjoituksessa atomipommeja on pidetty välttämättöminä toisen maailmansodan päättämiseksi.
Niiden katsotaan säästäneen ihmishenkiä sitä kautta, että ne päättivät sodan nopeammin kuin jos Tyynenmeren saaria olisi jouduttu valtaamaan takaisin perinteisin menetelmin.
Japanin historiantulkinta on luonnollisesti toinen. Kussakin maassa pyritään keskittymään oman kansan menetyksiin ja sankaritekoihin. Japanin tulkinnassa toisesta maailmansodasta Hiroshiman ja Nagasakin kärsimykset ovat etusijalla.