Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) korosti hallinto-oikeuden ympäristölupapäätöksen merkitystä Talvivaaran kohtalon kannalta. Sipilä ei lähtenyt arvostelemaan Vaasan hallinto-oikeuden tuomiota, mutta sanoi, että päätöksen jälkeen kaivos menetti yksityisen rahoittajan.
Koska yksityistä rahoitusta ei saatu turvattua, hallituksen oli kallistuttava kaivoksen alasajon valmisteluun.
– Lähdemme ensisijaisena vaihtoehtona sulkemisen tielle, Sipilä sanoi.
Huhtikuun lopussa Vaasan hallinto-oikeus muutti Terrafamen Sotkamon kaivoksen ympäristöluvan määräaikaiseksi ja rajoitti puhdistettujen jätevesien purkuputken sulfaattipäästökiintiötä. Sipilä arvioi, että kaivoksesta olisi voinut tulla taloudellisesti kannattava, jos ympäristölupa olisi ollut pitempi.
Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kertoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa, että hallitus valmistautuu Talvivaaran kaivoksen alasajoon. Jos Terrafame Group löytää riittävästi yksityistä rahoitusta vuoden 2016 loppuun mennessä, sulkemispäätöksestä voidaan luopua.
Toimittajat kysyivät Sipilältä myös, mikä Talvivaaran epäonnistumisen merkitys on Suomen taloushistoriassa. Sipilä vastasi, että kyseessä on ympäristövahinkojen ja maineen kannalta huono asia.
Sipilä korosti, että myös kaivoksen sulkeminen on vuosien urakka.
Ulkoministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini piti Talvivaaraa koskevaa päätöstä harmillisena. Myös Soini viittasi siihen, että yksittäisellä oikeuden päätöksellä on ollut melko suuri merkitys kaivoksen tulevaisuudelle.
– Kyllä tämä surullinen tarina Suomen kaivostoiminnassa on, mutta kyllä sekin ymmärretään, että jos tappiota tulee satoja miljoonia jatkuvasti, niin jossain senkin putken pää on, Soini sanoi.