Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Terrafamen Lauri Ratian optimismi ei horju: "Jatkamme ylösajoa, rahoitusneuvottelut jatkuvat"

Sotkamon kaivosta pyörittävän Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia ei hätkähdä valtiovallan ilmoitusta Talvivaaran kaivoksen sulkemisen valmistelusta. Hän sanoo olevansa iloinen, että kaivos saa seitsemän kuukautta lisäaikaa.

Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia.
Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia. Kuva: Yle
Jyrki Hara
Avaa Yle-sovelluksessa

Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia sanoo Yle Uutisille, että hallituksen päätös aloittaa valmistelut Talvivaaran kaivoksen ajamiseksi alas on vastuullinen.

– On ymmärrettävää, että omistaja pohtii myös hallittua alasajoa. Me kuitenkin jatkamme ylösajoa aivan niin kuin tähänkin asti. Otamme vain sitten ympäristövaikutusten arviointimenettelyissä huomioon myös tarkemmin tämän alasajovaihtoehdon, Ratia sanoo.

Ratia kuitenkin korostaa, että hallituksen päätös merkitsee lisäaikaa kaivokselle.

144 miljoonan euron lisäpääoma käytetään kaivoksen ylösajoon ja samalla neuvottelut yksityisten sijoittajien saamiseksi mukaan jatkuvat. Armonaikaa on vuoden loppuun.

– Me tietenkin teemme kaikkemme voidaksemme osoittaa, että ylösajon jatkaminen vuoden 2016 jälkeenkin on kannattava vaihtoehto.

"Olen iloinen kaivoksen ja kainuulaisten puolesta"

Ratia toteaa, ettei hallituksen linjauksella ole mitään välittömiä henkilöstövaikutuksia. Vaasan hallinto-oikeuden päätös ympäristölupien määräaikaistamisesta vaikeuttaa merkittävästi yksityisen rahan löytämistä, mutta Terrafamen hallituksen nokkamies on luottavainen.

– Kyllä minä uskon että yksityistä rahaa tähän on löydettävissä. Tietysti nämä seitsemän seuraavaa kuukautta näyttävät sen, että missä muodossa, Ratia sanoo.

Kaivoksen palveluksessa on suoraan noin 600 ihmistä. Alihankkijat ja välilliset työllisyysvaikutuksen mukaan laskien Terrafame arvioi työllistävänsä noin 2 300 kainuulaista.

– Olen iloinen kaivoksen ja kainuulaisten puolesta, että tämä seitsemän kuukautta tässä tarjottiin meille.

Lauri Ratia katsoo, että ratkaisevia tekijöitä yksityisen rahoituksen saamiseksi ovat nikkelin hinnan kehitys ja tehtaan kyky toimia luotettavasti.

– 144 miljoonalla pärjätään vuoden loppuun asti. Lisärahan tarve tulee sitten vuoden 2017 puolella, Ratia sanoo.

Suosittelemme