– Itken ja nauran läpi oman ja vieraiden lasten esitykset kaikissa juhlissa. Samoin häät, hautajaiset, risitäiset sun muut. Ei tarvii väkisin tirauttaa, silmät kostuu herkästi. Mutta huutoitkemään en kyllä julkisesti ryhdy, nimimerkki Heltsy sanoo.
Kysyimme Ylen lukijoilta, kehtaatko itkeä julkisesti. Lukijat ovat melko yksimielisiä siitä, että tunteet saa ja pitää näyttää, vaikka itkun tihrustaminen julkisesti hävettää.
– Olen kyynelehtinyt nyt jo aikuisen lapseni päiväkodin juhlissa, koulun joulu- ja kevätjuhlissa, rippijuhlissa ja lakkijuhlissa. Olen huomannut monen muunkin silmäkulmien kostuvan ja nenien niiskuttavan. Henkilökohtaisesti koen liikutuksen hetkien kuuluvan elämään, _Mervi _sanoo.
– Jos itkettää, antaa kyyneleiden valua. En näe siinä mitään noloa, koska tunteet on meillä kaikilla, nimimerkkiPorsaita äidin oomme kaikkihuomauttaa.
En näe siinä mitään noloa, koska tunteet on meillä kaikilla.
Nimimerkki Porsaita äidin oomme kaikki
Psykologin mukaan tunteita on turha pidätellä, sillä ne puskevat läpi tavalla tai toisella. Psykologi muistuttaa, että todennäköisesti oma tunne on voimakkaampi kuin se, mitä tunnetilasta näkyy ulospäin muille.
– Nytkin jo kyynel nousee silmiin kun tätä juttua lukee! Itselläni tunne nousee haikeudesta ja siitä, että tajuaa niinä hetkinä, kuinka hyvin asiat ovat. Pahin on kuitenkin suvivirren laulaminen, se on varma liikutuksen paikka. Jännä sinänsä, kun en edes kuulu kirkkoon! En jännitä asiaa etukäteen, mutta en kehtaa hirveästi itkeä, Kaitsu kertoo.
Itke vaan, mutta himmaile pahimpia tyrskähdyksiä
Osa lukijoista pitää outona, että joku itkee ilosta. Heidän mielestään itku on tapa surra menetystä ja kuuluu lähinnä hautajaisiin.
– Mutta kyynelehtiminen on eri juttu. Tunteva ihminen kyynelehtii ilosta tai myötäelämisestä. Tunteiden näyttäminen on luonnollista, ainakin minulle,Itku pitkästä ilostasanoo.
Mitä pahaa tunteiden näyttämisessä on?
Nimimerkki Tätienergia
– Mitä pahaa tunteiden näyttämisessä on? Olen selvinnyt elämästäni, vaikka kyyneliä on tirahtanut jokaisessa vaiheessa. Nyt jo aikuiset lapsenikin ovat selvinneet kunniakkaasti, vaikka äiti on aina eri juhlissa tirauttanut pienet kyyneleet, Tätienergia sanoo.
Herkästi liikuttuvat kertovat olevansa onnellisia herkkyydestään.
– Tunnen monia asioita, ja elämällä on merkitys. Koen syvästi. Tunnen surua kodittomien, vanhusten, turvaa hakevien puolesta. Tunteiden eläminen ja niiden salliminen on vahvuutta. Ja saan siitä myös voimaa, _Mies 54 v. _sanoo.
– Höh, totta kai saa ilosta itkeä, jos itkettää. Jos omia lapsia tai läheisiä ilon kyyneleet hävettää, on syytä miettiä, mikä patoutuma tai ongelma heillä on. Ja toki voi itse koettaa ainakin juhlissa sen verran, ettei nyt ala parkua kuin ketunrautoihin jäänyt ahma, Milsa sanoo.
Lapsenlastaan sylitelleen isoisän kyynel kertoi kaiken
– En ymmärrä, miksi itkeminen olisi muka noloa. Joskus itken elokuvissakin, joskus en vaikka pitäisi. Lähes aina itkeminen hävettää. Ainoa kerta, kun itkemättömyys on oikeasti harmittanut, on isoisän kuolema. Silloin läheiset olisivat kaivanneet itkuani, mutta oma järkytys oli liian iso siihen, nimimerkki _Mieluummin ilman kyyneliä _kirjoittaa.
Moni lukijoista tunnustautuu "itkupilleiksi", jotka liikuttuvat herkästi.
Mitkään sanat eivät olisi kertoneet enemmän, kuin se yksi kyynel raavaan miehen poskella.
Nimimerkki Tapahtui kerran
– Olen erittäin herkkä itkemään, ilosta ja surusta, surullisesta elokuvasta, juhlapuheista, säälistä... Mikä parasta, puolisoni on samanlainen, sanoo Kyynelehtijätär.
Kare kertoo itkevänsä keskimäärin kerran vuodessa, kriisintäyteisinä vuosina kahdesti.
– Muuten nielen kaikki, mutta kun itken, se tulee voimalla ja siinä leviää koko itsehillintä. Itkiessä tuntee olonsa heikoksi ja kyvyttömäksi, ja sen takia ikävimmältä tuntuu muiden seurassa itkeminen. Enpä ole eläissäni nähnyt aikuisen miehen itkevän montaa kertaa, se siitä varmaan niin pahan tuntuista tekeekin.
Nimimerkki Tapahtui kerran huomauttaa, että kyyneleet kertovat joskus tunnetilasta enemmän kuin sanat.
– Isäni ei ollut mikään tunteensa näyttävä nykyaikainen pehmoisä. Mieleeni on piirtynyt kuva siitä, kun isäni nosti lapsenlapsensa ensimmäisen kerran syliinsä. Ei sanonut mitään. Tuuditti vauvaa ja kyyneleet valuivat poskelle. Siinä hetkessä ei sanottu sanaakaan ja hyvä niin. Mitkään sanat eivät olisi kertoneet enemmän, kuin se yksi kyynel raavaan miehen poskella.
