Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Inkeri Yritys: KHO päätti odotusten mukaan

Kittilän kunnanvaltuuston puheenjohtajan Inkeri Yrityksen mukaan KHO:n päätös oli odotusten mukainen. Yritys sanoo, että nyt täytyy selvittää, onko Anna Mäkelä tulossa takaisin ja miten asiassa jatketaan eteenpäin.

Kittilän kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Inkeri Yritys, Vasemmistoliitto
Kuva: Sauli Antikainen / Yle
Marjukka Talvitie
Avaa Yle-sovelluksessa

Korkein hallinto-oikeus on kumonnut Kittilän kunnanvaltuuston päätöksen marraskuulta 2014 kunnanjohtajan Anna Mäkelän irtisanomisesta.

KHO piti Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen ennallaan.

Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Kurula ei halunnut kommentoida asiaa sen ollessa kesken.

Suosittelemme sinulle