Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa näyttää olevan jälleen sekasorron keskellä. Fifa tiedotti perjantaina, että sen johtoportaaseen ennen kuuluneet Sepp Blatter, Jerome Valcke ja Markus Kattner ovat antaneet itselleen palkankorotuksia ja MM-kisabonuksia noin 71 miljoonan euron arvosta.
Nämä bonukset näyttävät rikkoneen Sveitsin lakia. Fifan mukaan todisteet on annettu amerikkalaisille ja svetsiläisille syyttäjille. He tutkivat Fifan sisällä ollutta korruptiota.
Poliisi teki aiemmin perjantaina ratsian Fifan toimistolle Sveitsiin. Fifan mukaan poliisi tarkasti entisen talousjohtajan Kattnerin tilat. Viime syyskuussa Sveitsin syyttäjä avasi rikostutkinnan entistä puheenjohtajaa Blatteria kohtaan rikostutkinnan. Entistä pääsiihteriä Valckea vastaan rikostutkinta avattiin maaliskuussa.