Alice Neel (1900–1984) oli outo lintu amerikkalaisissa taidekentässä. Edes New Yorkin boheemipiireissä ei ollut tapana, että valkoinen nainen istuttaa mallikseen latinalaisamerikkalaisia tai mustia miehiä, saati sitten käsittelee sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden teemoja raadollisesti ja ihmisvartaloa kaunistelematta.
Keskiluokkaisessa perheessä pienessä maaseutukaupungissa varttunut Neel yritti aikansa harjoittaa porvarillista sihteerin ammattia, varsinkin kun vanhempien mielestä tyttölapsen ei kannata odottaa elämältään ihmeitä. Yksityistunneilla muutaman vuoden käytyään Neel kuitenkin päätti antautua taiteelle kokonaan ja pääsi naisille tarkoitettuun desing-kouluun.
Seurasi hyviä vuosia. Rakkaus kuubalaiseen maalariin vei Neelin keskelle Havannan sykkiviä taidepiirejä ja poliittista kuohuntaa. Vaikka perhe eli leveästi palvelijoita vilisevässä talossa, tarttui kommunistinen ajatusmaailma nuoreen taiteilijaan.
Onni loppui lyhyeen. Pariskunnan tytär kuoli alle vuoden ikäisenä kurkkumätään. Ennen kuin menetystä oli ehditty surra, ilmoitti toinen lapsi tulostaan. Toinen tytär syntyi New Yorkissa, mutta hänetkin Neel sai pitää vain hetken.
Lapsen isä väitti lähtevänsä etsimään perheelle kotia Pariisista, mutta lähtikin matkalle yksin. Tytär oli sukulaisten hoteissa Kuubassa ja surusta sekaisin oleva Neel yksin Yhdysvalloissa. Hermoromahduksen, itsemurhayrityksen ja sekavien ihmissuhdekäänteiden seurauksena Neel menetti lapsensa huoltajuuden. Hän tapasi tytön vain kahdesti sen jälkeen kun tämä oli kaksivuotias.
Neel toipui lopulta, mutta suru ei jättänyt häntä koskaan. Hän sai myöhemmin kaksi poikaa, joista toisen isä häipyi kun lapsi oli vasta muutaman kuukauden ikäinen. Rakkaus oli pettymysten kuormittamaa ja äitiyden huolen, masennuksen ja menetyksen teemat jatkuivat teoksissa pitkään.
Elämä 1930-luvun laman Amerikassa oli kovaa taloudellisesti, eikä kompromissihaluttoman Neelin arki helpottunut sodan jälkeenkään. Rooseveltin perustamista tukiohjelmista myönnettiin avustuksia taiteilijoille, mutta päättävien tahojen epäsuosioon joutunut Neel sai tottua siihen, että rahaa tuli välillä vähän, välillä ei lainkaan. Jopa ruuasta oli tiukkaa, kertoo Ateneumin näyttelyn kuraattori Jeremy Lewison.
– Hän ei ehtinyt hirveästi maalata 1930- ja 1940-luvuilla, koska aikaa meni elannon etsimiseen ja lapsista huolehtimiseen.
Aikalaiskriitikot suomivat Neelia kovin sanoin, eikä häntä juuri kelpuutettu näyttelyihin. Ainoa yksityisnäyttely oli vuonna 1944. Se tyrmättiin täysin. Kritiikeissä päiviteltiin maalausten olevan tarkoituksellisen vastenmielisiä.
Neelin tyyli sekä jäljitteli luontoa, että vääristeli sitä. Osa arvostelijoista piti sitä outona ja kammottavana, osa muotokuvausta vanhanaikaisena. Neel oli saanut vaikutteita kuubalaisilta avantgardisteilta, ihailemiltaan taiteilijoilta Cezannelta, Munchilta ja van Goghilta, saksalaisesta uusasiallisuudesta ja nopeasti kehittyvästä valokuvataiteesta. Hänen värikkäät muotokuvansa ovat äärimmäisen ekspressiivisiä ja niistä välittyy sekä kohteen tunne että persoonan ominaispiirteet. Omintakeinen tyyli ei herättänyt vastakaikua.
Kaupallista menestystä ei lisännyt se, että Neel valitsi malleikseen tavallisia ihmisiä kadulta tai naapurista, sekä kommunistiaktiiveja, perheenjäseniä tai toisia köyhiä taiteilijoita silmäätekevien sijaan.
Taiteen muodon ohella Neelin tietä vaikeutti hänen poliittinen aktivisminsa. Mustien miesten sijoittaminen samoihin tauluihin valkoisten naisten kanssa oli suoranainen skandaali ja teokset, jotka vihjasivat naisten harrastaneen seksiä peräti keskenään vielä pahempi.
Hän kuvasi alastomia naisia ilman miehistä katsetta, roikkuvin vatsoin, ylipainoisina ja raadollisina, mutta silti seksuaalisina toimijoina. Se oli ennennäkemätöntä. Kuraattori Jeremy Lewisonin mukaan kyse oli taiteilijan pyrkimyksestä totuuteen. Se oli sana, jota Neel käytti realismin sijaan.
– Hän oli naisvartalon kuvaajana noin 60 vuotta edellä aikaansa. Hän maalasi sen sellaisena kuin se on, eikä eroottisena objektina, idealisoituna muotona. Toisinaan käsittelytapa oli julma, koska se ei vältellyt mitään epätäydellisyyksiä, mutta se oli rehellinen.
Neel onnistui suututtamaan myös katolisen kirkon, jolle uupunut Madonna oli liikaa. Jeesuksen äitiä ei sopinut esittää paljain rinnoin, varsinkaan sellaisin, joista maito on selvästi jo aikaa sitten ehtynyt, kuvailee Lewison.
– Hänen töitään oli esillä harvoin, ja kun oli, siitä seurasi sitten skandaali.Degenerate Madonnaoli mukana ensimmäisessä Washington Squaren ulkoilmanäyttelyssä, mutta siirrettiin pois, koska katolisen kirkon mielestä se oli säädytön.
Alice Neelin aika koitti viimein 1960-luvun loppupuolella. Vahvistuva feministinen liike nosti Neelin ikonikseen. Jopa radikaalilla vuosikymmenellä Neel oli omassa sarjassaan. Raskaana olevan naisen kuvaaminen seksuaalisesti aktiivisena olentona oli rohkea veto.
Feministien lisäksi Andy Warhol hoveineen syleili taiteilijan piiriinsä. Factorylla notkunut kirjava joukko halusi mielellään istua Neelin mallina, vaikka lopputulos ei aina mairitellut kohdettaan. Neelin maailmankatsomusta kuvaa hyvin se, että hän maalaisi muotokuvan Jackie Curtisista sekä miehenä että naisena.
Viimeisinä elinvuosinaan Neel oli juhlittu taiteilija, joka oli esillä näyttelyissä tämän tästä ja pokkasi merkittäviä palkintoja. Se ei tehnyt häntä armollisemmaksi maailmalle tai itselleen.
Alice Neelin ensimmäinen Suomen-näyttely avautuu Ateneumissa 10.6.2016