Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Tornion Pensaskari kuntoon talkoovoimin

Vapaaehtoiset entistävät Tornion Pensaskarissa sijaitsevaa historiallista kalastusmiljöötä. Töihin kuuluu muun muassa kalastuskulttuuria esittelevän näyttelyn kunnostaminen, saaren siistiminen ja polkujen kunnostaminen.

Näkymä Pensaskarista Perämeren kansallispuistosta.
Kuva: Riikka Rautiainen / Yle
Karoliina Marttala
Avaa Yle-sovelluksessa

Perämeren kansallispuistossa alkaa tänään maanantaina nelipäiväiset talkoot.

Vapaaehtoiset entistävät Tornion Pensaskarissa sijaitsevaa historiallista kalastusmiljöötä. Töihin kuuluu muun muassa kalastuskulttuuria esittelevän näyttelyn kunnostaminen, saaren siistiminen ja polkujen kunnostaminen.

Samanlainen talkoorupeama järjestetään myös ensi viikolla. Tällöin myös kuuden hengen asiantuntijaryhmä tulee arvioimaan, millä tavalla saaressa on tehty luonnonhoitotöitä.

Talkoisiin osallistuu yhteensä vajaat kaksikymmentä vapaaehtoista ympäri Suomen.

Suosittelemme