Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Sisäministeri Orpo: Jos suojeluperuste ei täyty, niin silloin ei ole oikeutta jäädä Suomeen

Sisäministeri Petteri Orpo painottaa, ettei turvapaikka ei ole ainoa mahdollisuus Suomessa oleskeluun.

Petteri Orpo
Petteri Orpo Kuva: Yle
Teemu Hallamaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) pitää järjestelmän uskottavuuden kannalta oleellisena, etteivät ilman suojeluperustetta turvapaikkaa hakevat henkilöt voi jäädä Suomeen. Orpo ei ota suoraan kantaa irakilaisperheen tapaukseen, jossa perheen äiti ja kolmevuotias lapsi ovat saaneet käännytyspäätöksen.

– Suojeluperuste on se päällimmäinen, kun on turvapaikan hausta kyse. Jos suojeluperuste ei täyty, niin silloin ei ole myöskään oikeutta jäädä Suomeen. Se on järjestelmän uskottavuuden kannalta oleellista, Orpo sanoo.

Orpo kuitenkin toteaa, että turvapaikkahakemuksen lisäksi on muita tapoja, joilla oleskelu Suomessa voi toteutua.

– Nyt tuloraja oli ilmeisesti liian korkea, silloin voi hakea työ- tai opiskeluperusteisesti lupaa maassa oleskeluun, Orpo toteaa.

Tampereella kokoomuksen puheenjohtajakisan merkeissä vieraillut Orpo sanoo haluavansa käydä keskustelua myös yleisellä tasolla, jotta voimassa olevan lainsäädännön vaikutuksia voidaan arvioida. Sisäministerin mukaan nyt sovellettu lainsäädäntö on ollut voimassa jo useamman vuoden. Vastaavanlaisia tapauksia löytyy aiemmiltakin vuosilta.

Korkein hallinto-oikeus on irakilaisperheen äitiä edustavan lakimiehen mukaan asettanut käännytyspäätöksen toimeenpanokieltoon siksi aikaa, että oikeus on saanut valitusluvan käsiteltyä.

Orpo toivoo irakilaisperheen tapaukseen onnellista ratkaisua.

– On totta, että jos on yhtenäinen perhe, niin kotoutuminen on helpompaa.

Suosittelemme