Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio Valo ry:n vuoden 2014 valtionavustusten käytön tarkastus etenee. Opetus- ja kulttuuriministeriön tarkastuspäällikön Viivi Lajusen mukaan Valon toiminnassa on alustavien havaintojen perusteella näkyvissä samankaltaisuuksia kuin Olympiakomitean valtionavustusten käytössä.
- Uskaltaisin sanoa, että näin on. Kuitenkin toiminta on aika pitkälti samanlaista, mutta en voi oikein sitä kommentoida, koska kaikki on periaatteessa vasta alustavia havaintoja. On kuitenkin hyvin samantyylinen tapaus, Lajunen kertoo Ylelle.
Kuitenkin toiminta on aika pitkälti samanlaista, mutta en voi oikein sitä kommentoida, koska kaikki on periaatteessa vasta alustavia havaintoja. On kuitenkin hyvin samantyylinen tapaus.
OKM:n tarkastuspäällikkö Viivi Lajunen
- Samantyylisiä alustavia havaintoja sen osalta, kun kaikki avustukset on laitettu rinnakkain. Mutta kun mennään syvälle tiettyihin avustuksiin, en pysty vielä sanomaan, miten kokonaisuus tulee hahmottumaan. Se työ on vielä edessä, hän jatkaa.
Molemmissa järjestöissä työskentelee tai on työskennellyt myös samoja ihmisiä.
Aiemmin Suomen Olympiakomiteaan kohdistuneen tarkastuksen mukaan Olympiakomitea olisi käyttänyt osittain väärin vuoden 2014 valtionavustuksia. Laajassa tarkastusraportissa kerrotaan, että valtionavustuksia olisi käytetty muun muassa alkoholiin, makeisiin ja sateenvarjoihin.
Olympiakomitea olisi myös raportoinut ministeriölle eri avustusten käyttöön liittyviä kuluja rutkasti enemmän kuin mitä järjestön kirjanpidon tileillä on yhteensä kuluja. Raportissa kerrotaan, että Olympiakomitea olisi raportoinut samoja kuluja useampiin eri avustuksiin.
Ministeriön tarkastusyksikkö totesi, että Olympiakomitealta pitäisi periä avustuksia takaisin peräti 1,3 miljoonaa euroa. Ministeriö kuitenkin kohtuullisti summaa noin 400 000 euroon.
Tavoitteena saada tarkastus valmiiksi vuoden loppuun mennessä
Valon tarkastus valmistunee loppuvuoteen mennessä. Lajusen mukaan Valon tarkastaminen riippuu monista asioista, muun muassa siitä, miten hän saa materiaalia kasaan Valolta ja millä aikataululla hän pystyy palaamaan tähän.
- Uskaltaisin kuitenkin luvata, että se on loppuvuoteen mennessä valmis. Oletin, että Olympiakomiteankin tarkastus etenisi nopeammin, mutta se osoittautui niin valtavaksi työksi, että siinä meni viisi kuukautta, Lajunen sanoo.
Osalla on erittäin hyvässä hallinnassa taloudenhoito, ja tietojen toimittaminen on ollut erittäin hyvällä tasolla. Tällaisia Olympiakomiteaa vastaavia tapauksia ei ole ollut.
OKM:n tarkastuspäällikkö Viivi Lajunen
Hän teki ensimmäisiä tiedusteluja Valoon jo muutama kuukausi sitten, kun hän kysyi tietoja myös Olympiakomitealta. Lajunen on myös jo tehnyt paikan päällä tehtävän tarkastuskäynnin Valon tiloissa.
Yle ei ole yrityksistä huolimatta tavoittanut Valon ja Olympiakomitean pääsihteeriä Teemu Japissonia.
Opetus- ja kulttuuriministeriö tarkistaa Olympiakomitean ja Valon lisäksi monien muidenkin liikunta- ja urheilujärjestöjen valtionavustusten käytöt pääsääntöisesti vuodelta 2014. Tarkastettavien tarkkaa määrää ministeriön Lajunen ei halua sanoa, jotta saa rauhassa hoitaa työnsä. Joitakin paperitarkastuksia on jo tehty, muttei vielä tarkastuskäyntejä. Työtä Lajunen tekee ”hiki hatussa”.
Ministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston ylijohtaja Esko Ranto sanoi Ylelle pari viikkoa sitten, että liikuntajärjestöjen tarkastuksessa puhutaan kaksinumeroisesta luvusta.
Lajusen mukaan alustavien tunnustelujen perusteella liikunta- ja urheilujärjestöjen valtionavustusten käytössä ei ole paljastunut ainakaan tähän asti väärinkäytöksiä, kuten nyt epäillään tapahtuneen Olympiakomitean kohdalla.
- Se on positiivista. Osalla on erittäin hyvässä hallinnassa taloudenhoito, ja tietojen toimittaminen on ollut erittäin hyvällä tasolla. Tällaisia Olympiakomiteaa vastaavia tapauksia ei ole ollut.
- Tarkastussuunnitelma on muotoutunut siten, että pyrimme kattamaan 80 prosenttia euromääräisestä volyymistämme. Luonnollisesti siellä on mukana isoimpia avustuksen saajia, mutta meillä on myös satunnaisotannalla otettu pienempiä avustuksen saajia.
Koska suurin osa ministeriön avustuksen saajista raportoi niiden käytöstä vasta huhtikuun loppuun mennessä, Lajusen mukaan todennäköisesti tarkastuksia tehdään myös ensi vuoden alussa eli maaliskuuhun asti.