Näytöllä ovat suomalaisen nuoren naisen kasvot. Kuvan alla on vihjaus, että nainen olisi parasta polttaa elävältä.
Ajatus murhapoltosta on saanut neljäkymmentä tykkäystä.
Kun luin tämän verkkokeskustelun ensimmäistä kertaa, tunsin kuvotusta. Tänä päivänä se ei enää hätkähdytä. Mitä tapahtui?
Muutamaa kuukautta aikaisemmin Facebookiin oli ilmestynyt hahmo nimeltä Juhani. Aluksi hän ryhtyi seuraamaan kaikkia Suomen suurimpia medioita. Hän tykkäsi kaikesta mitä hänelle tarjottiin ja seurasi kaikkia niitä uusia sivuja, joita hänelle ehdotettiin. Ennen pitkää Juhani sai eteensä suurin piirtein samannäköisen uutisvirran kuin kuka tahansa meistä.
Mutta sitten jokin Juhanissa muuttui, eikä hän enää halunnutkaan tykätä kaikesta. Hän ryhtyi etsimään Facebookista rasistisia kuvia ja kirjoituksia. Aina kun hän löysi sellaisia, hän luki jutut ja tykkäsi niistä. Lopulta hän ei edes saanut eteensä mitään muuta kuin ulkomaalaisvastaista sisältöä. Muita näkökulmia ei enää ollut olemassa. Juhani oli sulkeutunut vihakuplaan.
Ei pelkkää salaliittoteoriaa
"Juhani" oli tekaistu profiili, jonka avulla halusin kokeilla, voivatko aktivistien maalailemat uhkakuvat algoritmien ympärille rakennetusta nykynetistä pitää paikkaansa. Algoritmi on netissä mekaniikka, joka räätälöi sisällön sinulle sen perusteella, kuka olet, missä asut ja mitä teet.
Maailman suosituimmat sivustot Facebook ja Google perustuvat algoritmeihin. Jos olet ikinä vakoillut ystäväsi selän takaa hänen Facebook-virtaansa, olet huomannut, ettei se ole koskaan samanlainen kuin omasi. Myös Google antaa samoilla hakusanoilla eri tuloksia sen perusteella, kuka tietoa hakee.
Varsinkin Facebookin algoritmi haluaa tietää sinusta kaiken. Se seuraa, mitä klikkaat, mistä tykkäät, mitä postausta pysähdyt katsomaan tarkemmin, mitä ystäväsi tekevät, mitä kirjoitat ja kenties jopa mitä puhut. Tämän seurauksena Facebook pääsee nopeasti kärryille siitä, mistä olet kiinnostunut ja ketkä ystävistäsi ovat sinulle tärkeimpiä. Kaiken muun se järjestää taka-alalle niin, että et ehkä huomaakaan, kuinka iso osa ystävistäsi ja seuraamistasi sivuista on sinulta piilossa.
Eli Pariserin kaltaiset nettiaktivistit varoittivat jo vuosia sitten siitä, että menetelmä voisi olla liiankin tehokas ja siivota edestäsi kaiken sellaisen, mikä ei vastaa sinun maailmankuvaasi. Tavallisista Facebookin ja Googlen käyttäjistä tuskin kukaan tulee edes ajatelleeksi sellaista.
Kokeeni Juhanin kanssa osoitti, että heidän ehkä kannattaisi.
Puukoin ja sorkkaraudoin aseistautuneet maahanmuuttajajoukot Viidakosta ovat alkaneet hyökätä paikallisten asukkaiden taloihin.
Kansallinen Vastarinta
Aloitin kokeen kertomalla Googlelle ja Facebookille profiilini kautta, että olen noin kolmekymppinen Juhani Savosta. Sen jälkeen haalin seurattavaksi Facebookissa mahdollisimman paljon eri sivuja suurista mediataloista pieniin faniryhmiin. Googlessa hain tietoa ennalta valitsemallani hakusanalla "pakolaiset".
Aluksi klikkailin kaikkea, mitä minulle tarjottiin. Näin pyrin opettamaan algoritmille, että olen kuin kuka tahansa suomalainen netinkäyttäjä. Kokeen toisessa vaiheessa ryhdyin etsimään ulkomaalaisvastaisia sisältöjä. Aina kun törmäsin sellaiseen, avasin jutun ja tykkäsin siitä Facebookissa.
Aina kun jokin sivusto kehotti minua siirtymään eteenpäin toiselle sivustolle tai seuraamaan jotakin uutta sivua Facebookissa, sanoin kyllä. Tällä tavalla sain Googlen kautta varsin pian seurattavakseni MV-lehden. Jos hakee tietoa pakolaisista Googlen kautta, ei voi välttyä MV:ltä, joka julkaisee valtavan paljon aihetta käsitteleviä kirjoituksia ja jonka julkaisuja myös luetaan paljon.
Ensimmäinen kokeessa lukemani MV-lehden artikkeli koski Kemissä sattunutta tapausta, jossa pakolaisten kerrottiin heitelleen lahjoitusvaatteita ympäri kaupunkia. Juttu ei ollut uusi, mutta kenties suosionsa vuoksi se kummitteli hakutulosten kärjessä suurten medioiden pakolaisteemasivujen keskellä. Juttua lukiessani sain hymiöllä koristetun kehotusviestin ryhtyä tykkäämään MV!!??-lehdestä Facebookissa.
Siitä tuli käännekohta koko tarinalle.
Kun ilmoittauduin MV-lehden tykkääjäksi, Facebook muutti selvästi strategiaa siinä, mitä minulle tarjotaan. Ensimmäisestä 50:stä näkemästäni artikkelista 12 käsitteli tavalla tai toisella pakolaiskysymystä. Halusin kertoa algoritmille pitäväni siitä, mitä näen. Niinpä avasin kaikki pakolaisaiheeseen liittyvät linkit ja tykkäsin niistä.
Alkuvaiheessa Facebookin minulle tarjoamat pakolaisjutut olivat sävyltään maltillisia ja niiden takana olivat iltapäivälehtien, Ylen ja Uuden Suomen kaltaiset mediatalot. MV pulpahti ensimmäisen kerran vastaan sijalla 30. Oli kiinnostavaa, että sen jatkoksi Facebook tarjosi Wikipedia-artikkelia, jossa kerrottiin MV:tä syytetyn keksittyjen uutisten levittämisestä ja vihanlietsonnasta.
Pian sen jälkeen algoritmin tarkkanäköisyys hämmästytti minut ensimmäisen kerran. Joka kerta kun päivitin uutisvirran, sain kovempaa ja kovempaa sisältöä. Muidenkin medioiden julkaisuista näkyville valikoitui huomattavan paljon artikkeleita, joissa poliitikot vaativat turvapaikkapolitiikan tiukentamista. Oli kuin algoritmi olisi jo arvannut, mitä näkökulmaa olen etsimässä.
Kun katsotaan Euroopan tilannetta, ei voi muuta todeta kuin että ainoa ratkaisu, joka pelastaisi Euroopan, on kansallissosialismi.
Studio204
Kun irtopäätä roikottavat teurastajat ja suttuiset kännykkävideot väkivallanteoista ensimmäistä kertaa ilmestyivät Facebook-uutisvirtaani, tunsin lähinnä inhotusta. Vähitellen siihen turtui. Samalla aloin miettiä: onko tämä totta? Kaikessa hiljaisuudessa algoritmi järjesti piiloon monia sellaisia sisältöjä, jotka olisivat ehkä tuoneet toisen näkökulman aiheeseen.
Kun samosin eteenpäin aina vain peukaloa näyttäen, Facebook suositteli minulle yhä kovemman linjan sivuja. Kun kerran tykkäsin Perussuomalaisista ja MV-lehdestä, minun pääteltiin olevan kiinnostunut myös James Hirvisaaren ja Olli Immosen kaltaisista poliitikoista. Ja kun aina vain tykkäsin kaikesta, mitä minulle tarjottiin, sain eteeni yhä kauempana äärilaidalla olevia ryhmiä: Suomen Sisu, Suomen arjalainen rintama, Kansallinen vastarinta. Löysin jopa pienen ryhmän, joka kampanjoi lähes lyyrisesti "valkoisen rodun massamurhaa vastaan Suomessa".
Nämä ryhmät olivat keskenään limittäin, käsikkäin ja napit vastakkain. Melkein kaikki ääriryhmät tuntuivat inhoavan perussuomalaisia ja monet myös MV-lehteä. Maahanmuuttajien tekemiä rikoksia listaavassa ryhmässä linkistä MV-lehteen rangaistiin blokkauksella, ylläpitäjän mukaan väärien tietojen levittämisen vuoksi. MV oli keskustelun räyhääjä, kun taas kansallissosialistisen Vastarintaliikkeen julkaisuissa puhuttiin sodanjulistuksestakin lakonisesti. Uutisvirrassani nämä kaikki olivat suloisessa sekasotkussa.
Elävältä poltettuna
Eräänä päivänä pysähdyin uutisvirtaa selatessani tutun nimen kohdalle. Toimittaja, jonka kanssa olin joskus osallistunut samaan tiedotustilaisuuteen, oli joutunut MV-lehden orkestroimaan julkiseen häpäisyyn.
Hän oli kirjoittanut juttua vastaanottokeskusten työntekijöiden uhkailusta. Jutun sävy oli väärä ja rangaistuksena nöyryytys netissä uhrin omilta sometileiltä nostettujen kuvien kanssa. "Kunhan tuokin otus löytyy elävältä poltettuna jostakin", joku kirjoitti kommenttipalstalle ja sai neljäkymmentä tykkäystä.
Matka oli vienyt pari päivää. Vain kuusi kertaa Facebookin uutisvirran päivitettyäni ja julkaisuja sekä artikkeleita tykkäiltyäni ympärillä oli somekupla, jossa raiskaavat ja pahoinpitelevät maahantunkeutujat olivat käytännössä ainoa puheenaihe maailmassa.
Seurasin 188:aa eri sivua, mutta käyttäytymiseni perusteella algoritmi oli siivonnut niistä pois 174. Jäljellä oli neljätoista luotettua julkaisijaa – perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki räikeän rasistisia tahoja Suomesta ja ulkomailta. Niidenkin julkaisuista algoritmi ymmärsi pienen kouluttamisen jälkeen painottaa nimenomaan maahanmuuttoa käsitteleviä sisältöjä.
Missään ei enää näkynyt Ilta-Sanomien, Ylen tai Helsingin Sanomien kaltaisten medioiden julkaisuja. Ei edes maahanmuutosta. Seuraamieni sivujen perusteella tämä olikin hyvä asia, sillä "valtamedian" kerrottiin valehtelevan aiheesta aina.
Kukaan ei tuntunut kiinnittävän huomiota siihen, että luettujen juttujen omat lähteet olivat roskaluokkaa: somehuhuja, pieniä konservatiivisia verkkolehtiä, vuosia sitten julkaistuja videoita viraalisivustoilta. Kukaan ei kysynyt, miksi Ranskassa tapahtuneesta mellakasta uutisoitiin oikeistolaisen puolalaisen radiokanavan tiedoilla Suomessa. Ja jos joku yritti kyseenalaistaa, hänet vaiennettiin nopeasti.
Ihan sama onko totta vai ei. Pointti: olisko niin hiton väärin puolustaa Naisia!!?
Lukijan kommentti Riippumattoman Median uutisen alla
Vihakuplan sisältä ei löytynyt pelkästään propagandaa, vaan myös toimintaohjeita. Heti ensimmäisenä sain suoran kehotuksen liittyä Suomen Vastarintaliikkeeseen. Se kuvaili itseään kansallissosialistisen maailmankatsomuksen tunnustavaksi järjestöksi, joka "kasvattaa yhteiskunnallisesti tiedostavia sekä liikunnallisia aktivisteja" ja on "poliisin, oikeuslaitoksen, pankkien ja median vihakampanjoinnin kohde". Sitä ei mainittu, että järjestöllä on taustallaan Jyväskylän kirjastopuukotuksen kaltaisia väkivallantekoja.
Sitten sain jo mallia suoraan toimintaan. Riippumattoman Median artikkelissa kerrottiin venäläisten hakanneen 51 pakolaista Murmanskissa, tai "opettaneen" naisia ahdistelleita pakolaisia tavoille. Yksi kommentoijista ihasteli: "Tarttis Suomi-poikien ottaa taas Venäläisistä mallia".
Eivätkä "maahantunkeutujat" ole ainoita, joita vastaan seuraamani ryhmät kehottivat hyökkäämään. Vihollisia olivat myös eri mieltä olevat kantasuomalaiset. Suvakit, kuten heitä kutsutaan. "Sisällissota on ratkaisu… kansantuomioistuimet, julkiset teloitukset, jne… koko verinen sirkus", eräässä pienessä kansallissosialistisessa ryhmässä kirjoitettiin. Toisaalla viitattiin perussuomalaisten eturivin poliitikkoon "apukoululaisena", joka pitäisi teloittaa.
Verinen rinnakkaistodellisuus
Suomessa ei teloiteta toisia ihmisiä heidän mielipiteidensä tai ihonvärinsä vuoksi. Kuitenkin meillä on netissä rinnakkaistodellisuus, jossa ihmiset antavat toistensa fantasioida sellaisella.
Kuinka paljon on ihmisiä, jotka saavat uutisensa netissä samankaltaisen suodattimen läpi kuin olen kuvannut? Monia poliittisia äärilaitoja edustavia ihmisiä vaivaa krooninen epäluottamus muita kuin sellaisia tiedonlähteitä kohtaan, jotka vahvistavat heidän omaa maailmankuvaansa.
Ihmiskokeeni perusteella Facebookin pystyy opettamaan käyttäjälleen mieluisaa totuutta suoltavaksi propagandakoneeksi. Ja jos ystäväpiiri on sopivan samanmielinen, kupla on valmis. Eikä sen tarvitse olla vihakupla – kokeeni alkuvaiheessa olin vähällä joutua jääkiekkoaiheisten uutisten hautaamaksi, koska tykkäilin kaikesta, mitä maan suurimmat mediatalot minulle tarjosivat.
Sen sijaan Googlessa algoritmikuplan rakentuminen jäi puolitiehen. Vain tietyt MV-lehden ja Riippumattoman Median julkaisut nousivat kokeen aikana hakutuloksissa kohti kärkeä. Tämä saattaa johtua eroista Googlen ja Facebookin toimintatavoissa: Googlen hakua ei ole haluttu tehdä yhtä herkästi muuttuvaksi kuin Facebookin uutisvirta on.
Facebookia, Googlea ja niiden algoritmejä ei voi syyttää mustavalkoisen maailmankuvan luomisesta. Ihmiset ovat rakentaneet ympärilleen aatteellisia kuplia aina. Nyt elämme kuitenkin aikaa, jolloin valtavan moni löytää uutisensa Facebookin ja Googlen kaltaisten toimijoiden kautta. Ne eivät kuitenkaan tarjoile käyttäjälleen totuutta vaan sisältöä, jota algoritmi, sen luoneet yritykset ja niiden asiakkaat päättelevät sinun haluavan nähdä. Ja ne tekevät työnsä todella tehokkaasti.
