Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia päättyi 1918, mutta nyt joukkueet ovat vastakkain jalkapallon EM-kisoissa.
Suomen A-maajoukkueen pitkäaikainen luottopelaaja ja viime syksynä Huuhkajien valmennusjohtoon kuulunut Mika Nurmela odottaa tiistaita mielenkiinnolla. Unkari on Nurmelalle tuttu joukkue, olihan maa Suomen kanssa samassa EM-karsintalohkossa.
- Suomi oli jo Unkarin siinä vaiheessa kohdannut kun itse tulin mukaan. Mutta Romaniaa scoutatessani tutustuin myös Unkariin. Heidän keskinäisen pelin katselin pariinkin kertaan ja siitä jäi sellainen muistikuva, että Romania ei Unkaria juuri maalipaikoille päästänyt, Nurmela toteaa.
Samalla Nurmela muistuttaa, että Unkarin tulevaisuus näyttää hyvältä.
- Siinä maassa valtio satsaa tällä hetkellä hurjasti jalkapalloon. Ja tulosta alkaa tulla.
Itävaltaa Nurmela pitää EM-kisojen mustana hevosena.
- Joku on veikannut Itävallalle hyvääkin menestystä ja miksi ei. Unkarin menestys on pitkälti (Balazs) Dzsudzsakin vireestä kiinni, mutta Itävallalla on useampia huippuja ja materiaali on parempi. David Alaba tietysti kirkkaimpana tähtenä tässä joukkueessa.
Nurmela antaa Unkarille pienen mahdollisuuden yllättää. Mutta vain pienen.
- Kyllä minun mielestäni Itävallan pitäisi tämä ottelu voittaa, Nurmela paaluttaa.
F-lohkon ottelu Itävalta-Unkari ti 14.6. klo 19 Yle TV2:ssa, Areenassa ja Kisaoppaassa.