Kaupunkiekosysteemin professori Heikki Setälän silmät loistavat. Hän on päässyt Helvettiin. Metsiä rakastava tutkija samoilee tottuneesti lehmänpolkuja rotkolaaksossa Hollolan Hämeenkoskella Huljalan kylässä.
Tupalan tilan mailla sijaitseva Helvetti lymyää lähes valtatie 12 kupeessa. Äkkijyrkkien seinämien reunustamassa kapeassa rotkossa kasvaa isoja, vanhoja havupuita ja vehreitä kotkansiipisaniaisia.
Oikeastaan Helvetti on luonnonystävän paratiisi.
Helvetissä virtaa kirkasvetinen lähdepuro, jossa saattaa vilahtaa ihka oikea järvitaimen.
– Oikeastaan Helvetti on luonnonystävän paratiisi, toteaa Heikki Setälä istahtaessan puron yli kaatuneen liekopuun päälle.
Tupalan tilan isäntä Mika Hämäläisen mukaan nimitys "Helvetti" saattaa tulla siitä, että metsäinen rotko on syvä ja pohjalta tumma. Äkkijyrkän seinämän reunalla kulkee vanha kylätie, josta alas katsottuna Helvetti on liki pohjaton.
– Pelottavakin varmasti. Vallankin jos täällä liikkuu öiseen aikaan, toteaa Heikki Setälä, joka työskentelee professorina Helsingin yliopistossa.
Salpausselän harjun tuntumassa on oma mikroilmasto. Harjun kainalossa sijaitsevassa rotkolaaksossa korkeuserot ovat mittavat. Pohjoissuuntaiset harjujen kupeet ovat kylmempiä kuin normaalisti, harjujen päälliset osat ja eteläpuoli taas lämpimämpiä kuin yleensä.
Näillä seuduilla elää monia eteläisemmiltä alueilta tuttuja lajeja, jotka ovat viihtyvät lämpimämmissä paikoissa.
Metsänkävijä löytää levon puiden katveessa
Heikki Setälä rakastaa metsää. Hänen mukaansa suomalaisilla on geeneissä se, että tunnemme olomme turvalliseksi metsässä. Esimerkiksi Venäjällä, Pohjois-Amerikkassa, Aasiassa tai Kiinassa metsä koetaan monesti pelottavaksi paikaksi, joka täytyy kaataa pois.
– Metsä täytyy valloittaa ja raivata niin, että maisema avartuu, naapurit näkyvät ja pedot eivät pääse häiritsemään. Mutta me suomalaiset metsäkävijät tunnemme metsässä syvää rauhaa, lähes hengellisyyttä.
Työ sitoo professorin usein päiväkausiksi laboratorioon ja tietokoneen ääreen, mutta ehdottomasti parhaita hetkiä ovat ne, jolloin pääsee puiden keskelle.
– Kaupunkiekosysteemin tutkijana pystyn onneksi yhdistämään tutkimuksiini sekä kaupungin että metsän. Pidän yhtä lailla kaupunkipuistoista, talousmetsistä kuin näistä lähes koskemattomista metsistä.
Kasvatin äidin hillopurkeissa leppäkerttuja, lieroja ja kovakuoriaisia.
Matoja tonkivasta pikkupojasta proffaksi
Heikki Setälä työskentelee kaupunkiekosysteemin professorina Helsingin yliopistolla. Uravalinta juontaa juurensa lapsuudesta. Setälän isoisä oli innokas luontoharrastaja ja kotipuutarhuri. Hänen mukanaan pikku-Heikki pääsi erilaisiin metsiin ja biotooppeihin.
Heikki Setälä oli lapsena matoja innokkaasti tonkiva pikkupoika, joka otti kaapista kaikki purkit ja pönikät omaan käyttöönsä.
– Kasvatin äidin hillopurkeissa leppäkerttuja, lieroja ja kovakuoriaisia. Kuinka monta eri lintulajia minulla onkaan ollut aljona! Olen kasvattanut niiden poikasista täysikasvuisia lintuja.
Jo lapsena Setälälle selvisi, että hänestä tulee luonnontietelijä. Pikkupoikana suurin kiinnostuksen kohde olivat ötökät, etenkin maan sisällä elävät lierot. Siilloin hän ei ymmärtänyt maaperän eläinten tärkeää ekologista ja yhteiskunnallista roolia, joka avautui hänelle myöhemmin maaperätutkijana.
Esimerkiksi kastelierot sekoittavat maakerroksia toisiinsa. Ne kuohkeuttavat maata, vievät leuoissaan hedelmällistä lehtikariketta syvemmälle maaperään ja sekoittavat eloperäistä maata syvempiin kerroksiin.
– Mitä runsaampi mikrobitoiminta on lierojen vaikutuksesta, sitä hedelmällisempi on maaperä, sitä isommaksi kasvit kasvavat ja sitä parempaa leipää me syömme.
Puistot eivät puhdistakaan ilmaa
Heikki Setälä on selvittänyt viime aikoina metsien ja kaupunkipuistojen vaikutusta ilmansaasteisiin. Tutkimukseen liittyen hänellä on parin vuoden ajan ollut vieraileva professuuri Kiinassa.
Ilmanlaatu on kaupunkipuistoissa itse asiassa huonompi kuin alueilla, joissa puita ei ole.
Yleisesti on uskottu, että kaupunkien puistot ja viheralueet puhdistavat ilmaa. Setälä on tehnyt ilmansaastepitoisuuden mittauksia Suomessa muun muassa Lahdessa, Amerikassa Baltimoressa ja Kiinassa Shenyangin miljoonakaupungissa, jossa ilma on professorin mukaan paksua kuin puuro.
Väite siitä, että puut puhdistaisivat ilmaa ei Heikki Setälän mittausten mukaan pidä paikkaansa.
– Ilmanlaatu on kaupunkipuistoissa itse asiassa huonompi kuin alueilla, joissa puita ei ole.
Professori epäilee, että syynä on yksinkertaisesti sen, että avoimella paikalla tuuli pääsee puhaltamaan pakokaasut ja muut saasteet pois.
– Jos edessä on metsä tai puisto, se toimii ikään kuin sateenvarjona, joka estää myrkyllisten partikkeleiden pääsemisen pois metsästä. Saasteet jäävät pyörimään puiden alle.
Viheralueet estävät kaupunkitulvia
Pinnoittamaton ala kaupungeissa vähenee kokoajan, kun rakennamme uusia parkkiluolia, kauppoja, kouluja ja asuinrakennuksi. vettä läpäisevä maaperä vähenee. Ainoa paikka, missä vesi pääsee läpäisemään maaperän, ovat kaupunkipuistot ja viheralueet.
– Mitä enemmän viheralueita on, sitä vähemmän hulevettä muodostuu ja sitä vähemmän on kaupunkitulvia.
Puistot ja nurmikot myös puhdistavat likaista hulevettä. Maan alla elää monenlaisia mikrobeja ja muita eliöitä, jotka sitovat kaupunkien ilmansaasteita maaperään, jolloin saasteet eivät pääse valumaan järviin tai jokiin.
Luola on aina bongattava!
Luonnontieteilijä on kiinnostunut myös siirtolohkareista, rotkolaaksoista ja muista tunnetuista maastomerkeistä, jotka liittyvät jollain tavalla jääkauteen ja harjujen muodostumiseen.
Erityisesti viehättävät luolat, joita Suomessa on geologisen maaperän vuoksi hyvin vähän. Luolissa on oma mikroilmastonsa, joten ei koskaan voi tietää mitä sieltä löytyy.
Kun on viikkokaupalla odottanut hanhien massamuuttoa jollain saarella ja yhtäkkiä yli lentää satoja tuhansia hanhia.
– Luolasta voi bongata päivehtiviä lepakoita, mielenkiintoisia maakiitäjäis- tai kovakuoriaislajeja tai sääskiä, luettelee Setälä.
Monarkkiperhosten muutto sykähdytti
Henkeen ja vereen lintumieheksi tunnustautuva Heikki Setälä on pyörinyt lähes koko ikänsä kiikarit kaulassa Suomessa ja ulkomailla. Parhaat luontomuistot littyvät usein lintuihin.
– Kun on viikkokaupalla odottanut hanhien massamuuttoa jollain saarella ja yhtäkkiä yli lentää satoja tuhansia hanhia. Mieleen on jäänyt myös, kun kerran Yhdysvalloissa Meksikonlahdella ollessani miljoonapäiset monarkkiperhoset tulivat Teksasissa meren yli ja jatkoivat kohti Pohjois-Amerikan osavaltioita ja Kanadaa.
Kotioloissa Heikki Setälä hoitaa puutarhaa, jonne hän yrittää luoda omaa perinnebiotooppia. Puutarhassa on monenlaisia hedelmäpuita ja pieni ryytimaa. Setälä on neljäntoista vuoden ajan yrittänyt kasvattaa useamman aarin kokoista ketoa. Hän on pikku hiljaa köyhdyttänyt maaperää, jotta se ketoutuisi.
– Ehkä minulla joskus kymmenen vuoden kuluttua on kunnon kasviketo. Ainakin toivon niin!
Kyytöt painuvat kesäksi Helvettiin
Hollolassa Huljalan Tupalan tilan kyytöillä on oma perinnebiotooppi, kun ne painuvat kesäksi Helvettiin ja rotkon vieressä sijaitsevalle aurinkoiselle kedolle. Lähes kahdeksankymmentä kyyttöä käsittävä karja on tehnyt metsään ja niityille omat polkunsa.
Lehmillä on kymmenen hehtaarin kesälaidun, josta osa on harvinaislaatuista perinnebiotooppia. Siellä kasvaa tyypillisesti lehto-alueelle kuuluvia kasveja.
– Täällä kasvaa niin harvinaisia kasveja, että tälläinen Heikki Setälä sellaisia tuskin voisi helposti muualta löytää! Yksi jännittävä löytö on myskiltä tuoksuva tesmayrtti.
Lintumies lumoutui myös Helvetin linnuista.
– Vähän sen jälkeen kun näin purossa järvitaimenen, kuulin yhden säkeen todennäköisestä pikkusieposta. Lintu lopetti laulun siihen, joten en uskalla merkitä havaintoa vielä. Ehkä pikkusieppo täytyy tulla joku päivä bongaamaan täältä.