A-studio kertoi viime viikolla, miten turkulaisliikemiehen jäljiltä löytyi liechtensteinilaisesta kassakaapista satoja kiloja kultaa ja miljoonittain käteistä rahaa. Varojen epäillään olevan peräisin pesänkavalluksesta, mutta juridisten kiemuroiden vuoksi Suomen viranomaiset joutuvat toimimaan ikään kuin varoja ei olisi koskaan löytynytkään.
Ensi vuonna on alkamassa laaja kansainvälinen verotietojen automaattinen vaihto viranomaisten kesken. Nykyisin Suomen verohallinto saa tiedonvaihtosopimuksiensa nojalla tietoa ainoastaan pyynnöstä ja vain esittämällä riittävän hyvin perustellun epäilyksen siitä, että tietyllä henkilöllä olisi varoja maassa, josta tietoja pyydetään.
Jatkossa tiedot kaikkien suomalaisten varoista ulkomailla on tarkoitus toimittaa automaattisesti Suomen verottajalle. Tähän tietojenvaihtoon ovatsitoutuneetmonet perinteiset veroparatiisit ja salaisuusvaltiot, kuten Panama, Cayman-saaret, Liechtenstein ja Luxemburg.
Hannu Lappalaisen suvultaan piilottamat varat eivät monestakaan syystä olisi jääneet automaattisen tietojenvaihdon haaviin.
Automaattinen tietojenvaihto oli paljon esillä syksyn 2015 hallintarekisterikeskustelussa. Esimerkiksi Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Pia-Noora Kauppi vähätteli hallintarekisterien viranomaisille aiheuttamia ongelmia tulevaan tietojenvaihtoon vetoamalla. Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasi kirjoitti aiheesta raflaavalla otsikolla “Loppuuko veronkierto vuonna 2017”.
A-studion kertomassa kultaharkkojutussa turkulaisliikemies Hannu Lappalainen oli suojannut suvultaan piilottamansa varat huolella. Ne eivät monestakaan syystä olisi jääneet automaattisen tietojenvaihdon haaviin.
Käteistä ja arvoesineitä ei ilmoiteta
Ensimmäinen ongelma automaattista tietojenvaihtoa ohjaavassa standardissa CRS:ssä (Common Reporting Standard) on se, että käteinen raha ja arvoesineet eivät kuulu ilmoitettavan varallisuuden piiriin. Turun kultaharkkotapauksessa varat olivat kultana ja käteisenä kassakaapissa. Sellaisia tietoja Suomen verottaja ei saa ensi vuonnakaan.
Asunto kahden kuoren kautta
Hannu Lappalainen oli poliisin saaman aineiston mukaan myös hankkinut asunnon Brightonista, Iso-Britanniasta. Asiakirjojen mukaan toukokuussa 2002 on Liechtensteinissa käyty neuvottelu, jossa Lappalaisen perustaman säätiön nimiin on päätetty hankkia asunto. Pankin laatimassa muistiossa sanotaan, että “perusteellisen keskustelun päätteeksi päätettiin hankkia Panama-yhtiö, joka puolestaan hankkii ja omistaa asunnon”.
Asunto hankittiin panamalaisen Mayan Properties -yhtiön nimiin. Mayan Properties taas oli liechtensteinilaisen säätiön omistama. Ainakin julkisiin asiakirjoihin merkittiin vastuuhenkilöiksi ainoastaan liechtensteinilaisen pankin työntekijä. Yle ei ole saanut lisätietoja yhtiöstä Panama-papereista, sillä yhtiön perustamisessa avusti Morgan&Morgan -asianajotoimisto eikä Mossack Fonseca, joka oli keväällä 2016 uutisoidun tietovuodon kohteena.
Automaattista tietojenvaihtoa ajatellen tämä säätiön ja panamalaisyhtiön muodostama “kahden kuoren” järjestely on kahdella tapaa suojattu.
Kiinteää omaisuutta ei ilmoiteta
Ensinnäkään omaisuus ei kuulu ilmoitusvelvollisuuden piiriin ja toisaalta on epäselvää, kenen omaisuutena se edes raportoitaisiin.
Ensimmäinen porsaanreikä on se, että käteisen ja kullan ohella myöskään asunnot eivät kuulu tietojenvaihdossa ilmoitettaviin varoihin. Kaikki käteinen ja kiinteä omaisuus on ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolella, eivätkä maat raportoi näitä tietoja toisilleen automaattisesti.
Kaikki käteinen ja kiinteä omaisuus on ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolella.
Tämä osaltaan selittänee sitä, että sanomalehti Guardian havaitsi toukokuussa Lontoon arvokiinteistöjen päätyvän kiihtyvällä tahdilla veroparatiisiyhtiöiden omistukseen.
Kuka omistaa säätiön?
Turkulaisen Lappalaisen tapauksessa asunnon siis omisti panamalainen yhtiö. Panamalaisen yhtiön omisti liechtensteinilainen säätiö. Mutta kuka omistaa säätiön? Vastaus ei ole yksinkertainen, koska kymmenissä tietojenvaihtoon osallistuvissa maissa säätiöitä koskeva lainsäädäntö on erilaista.
Suomessa säätiötä ei omista kukaan. Säätiö on varallisuusmassa, jonka käyttötarkoitus on säädekirjassa esitetty. Säätiön hallituksen on lain mukaan huolehdittava siitä, että varat käytetään säädekirjassa määrättyyn yleishyödylliseen tarkoitukseen.
Liechtensteinissa “stiftung” eli säätiö taas on aivan erilainen. Periaatteessa juridisesti säätiön varat ovat sielläkin säätiön omaisuutta. Niillä ei siis ole omistajaa.
Juridisen sekamelskan vuoksi käsitteistöön on kuitenkin jäänyt porsaanreikiä.
Käytännössä kuitenkin Hannu Lappalainen saattoi määrätä niiden käytöstä täysin vapaasti. Hän oli poliisin mukaan muun muassa joulukuussa 2006 osoittanut liechtensteinilaisen säätiön hallitukselle tahdonilmauksen, jossa hän on “omana käsityksenään ja toivomuksenaan ilmaissut”, että hän itse on koko elinikänsä ainoa edunsaaja ja oikeutettu koko säätiön omaisuuteen. Näin on säätiön hallitus, eli säätiön perustaneen pankin varainhoitaja käskystä päättänyt.
Automaattisessa tietojenvaihdossa ongelma on toki yritetty ratkaista. Juridisen sekamelskan vuoksi käsitteistöön on kuitenkin jäänyt porsaanreikiä. Kaikista eri maiden erilaisista säätiöistä vain osa on sellaisia, joiden varat on ilmoitettava tiettyjen henkilöiden varoina.
Kikkailua käsitteillä
Esimerkiksi Hannu Lappalaisen perustaman kaltaisen säätiön kaikkia edunsaajia ei välttämättä ilmoitettaisi automaattisessa tietojenvaihdossa. Asia voitaisiin järjestää niin, että säätiötä hoitava pankki antaisi vain “ei-sitovia” ohjeita säätiön varainhoidosta.
Näin säätiö ei olisi enää “finanssilaitos”, jota raportointivelvollisuus koskee. Mikäli säätiötä hallinnoisi “itsenäinen edunvalvoja”, joka vain omasta tahdostaan noudattaisi pankin antamia “ei-sitovia” ohjeita, voisi säätiö jatkaa toimintaa kuten ennenkin, mutta sen kaikkia edunsaajia ei raportoitaisi automaattiseen tietojenvaihtoon.
Poliisi ei saa tietoja
Olennaista asiassa on muistaa, että tiedot tulevat lähtökohtaisesti vain verottajan käyttöön. Tilanteesta riippuen poliisi voi saada käyttää niitä myös verorikosten tutkintaan. Esimerkiksi Lappalaisen tapauksessa epäiltyä kuolinpesän kavallusta varten tietoja saisi kuitenkin käyttää rikostutkinnassa ainoastaan tiedot luovuttaneen maan luvalla.
Kun tietoja tyypillisesti tarvitaan eniten juuri pankkisalaisuudella tienaavista maista, käyttölupia tuskin heltiää jatkossakaan. Turun kultaharkkojutun syyteharkinta kaatui viime vuonna nimenomaan Liechtensteinin valtion kieltoon käyttää heidän keräämiään tietoja.
Lisäksi koko tietojenvaihto perustuu siihen, että pankit niin Panamassa kuin Liechtensteinissa ja muissa salaisuusvaltiossa noudattavat lakia ja keräävät sekä toimittavat tiedot omien maidensa viranomaisille tiedonvaihtoa varten. Panama-vuoto ei ainakaan ole lisännyt luottamusta pankkien haluun noudattaa lakia turhan tarkasti.
