Klassikkoautojen harrastaja ja autotoimittaja Juha Partanen lähti nelisen vuotta sitten metsästämään itselleen käytettyä urheiluautoa sunnuntaiajeluihin. "Ferrarifriikin" kiikarissa oli parikin erilaista mallia. Lopulta ongelman ratkaisi vertailuautojen kunto: Vazzolan kylästä Koillis-Italiasta löytynyt vuoden 1986 GTS Turbo oli vähän ajettu ja alkuperäiskuntoinen.
Auto oli koko historiansa ollut saman, jo ikääntyneen italialaisen teollisuusjohtajan perheessä. Tinkimisen jälkeen hinnaksi jäi 32 000 euroa.
Partasen Ferrari on hyvä esimerkki klassikkoautosta, jonka arvon voi odottaa käyttäytyvän päinvastoin kuin tavallisen käyttöauton: Autoa ei ole laiteltu, ei korjailtu eikä maalailtu. Se on myös vain runsaat 40 000 km mittarissaan erittäin vähän ajettu ikäisekseen. Lisäksi se on varustettu Ferrarina harvinaisella kaksilitraisella V8-turbokoneella.
1986 vuosimallin Ferrarin arvo jopa 100 000 euroa
Autojen kuntoarvioita ja hinnanmäärityksiä tekevä Classic Datan Markus Nieminen arvioi autoja viisiportaisella (1–5) asteikolla.
Yksi tarkoittaa virheetöntä, ja viisi täysin kunnostettavaa. Hän arvioi Partasen Ferrarin olevan 2+ eli ei aivan virheetön, mutta erinomaisessa alkuperäiskunnossa. Arvo tällä hetkellä noin 60 000 euroa.
Partanen itse arvioi tutkimustensa perusteella hinnan jonnekin 60 000 euron ja 100 000 euron tietämille.
Opeliltakin klassikko?
1950–60-lukujen autojen hinnat lienevät jo tapissaan, joten Markus Nieminen kehottaakin tutkailemaan klassikoista kiinnostuneita tällä hetkellä 1980- ja 1990-lukujen automalleja.
Yksi tuleva klassikko voisi esimerkiksi olla kansanautona tunnetun Opelin jo lopetettu urheilullinen malli, Calibra.
Saksalaisen Classic Datan julkaiseman Oldtimer Markt Preise -kuvaston mukaan kaikkien Calibra-mallien arvo on viime vuosina pudonnut 5–41 prosenttia. Niemisen mukaan tämä voi kieliä siitä, että pohja häämöttää ellei se ole tullut jo vastaan, jolloin hinnat alkavatkin kääntyä ylöspäin.
Vastaavasti esimerkiksi suomalaisillekin tutun Peugeot 205 -mallisarjan turboversion arvo on noussut saksalaisten arvion mukaan jopa 186 prosenttia.
1980-luvun Rollsin limusiiniversioiden hinnat puolestaan ovat tulleet alaspäin kuin lehmän häntä. Olisiko siis nyt aika ostaakin aito Rolls Royce! Kuka tietää, hinnat Saksassa alkavat 5 000 eurosta.
Saabien hinnat nousseet
Lopettamisestaan surullisen kuuluisaksi tulleen Saabien hinnat näyttävät kuvaston mukaan nousseen viime vuosina lukuunottamatta suurinta osaa loppupään 9000-mallisarjasta.
Oma lukunsa ovat jo mainitut urheiluautot. Esimerkiksi Porschen 911-mallit 1964–1989 näyttävät nousseen 31 prosentista jopa satoihin prosentteihin.
Vuoden 1967 Targan hinta on noussut 900 prosenttia. Uutena malli on maksanut 22 380 Saksan markkaa, ja ykköskuntoisena siitä on viime vuosina joutunut pulittamaan jopa 330 000 euroa.
Se, mikä autosta tekee klassikon lienee enemmän kuin mitään muuta määrittelykysymys. Periaatteessa klassikko voi syntyä seuraavilla kriteereillä: Pienet valmistusmäärät, ja ajokilometrit, auto on alkuperäinen, ja vaikkapa mallin menestys takavuosien ralleissa.
Suomen kallein auto miljoonien arvoinen
Harrasteautoja, klassikkoja ja muita Suomessa on Niemisen mukaan noin 50 000.
Kalleimmat lienevät 1950- ja 1960-lukujen urheiluautot, Ferrarit ja Porschet. Niiden hinta on vuosikymmenten saatossa jopa satakertaistunut, väittää Partanen. Myös Aston Martinit ovat hinnoissaan.
Suomen kalleimmat harrasteautot liikkuvat hinnoiltaan muutamissa miljoonissa euroissa kappaleelta, arvioi Nieminen. Ne ovat juurikin niitä alkuperäisiä, liikennekuntoisia Ferrari-vanhuksia.