Jalassa on haaroista risaiset verkkarit, mutta sillä ei ole Valtterille juuri nyt mitään väliä. Väsymystä ei tunne. Taskut roikkuvat alhaalla kolikoiden painosta.
Kauppakeskuksen pikaravintolassa muut pureksivat päivän päätteeksi hampurilaisia, mutta Valtterilla ei ole nälkä. Moneen päivään hän ei ole nähnyt muuta kuin pelikoneen, johon on syydettävä lisää rahaa. Polttoaineeksi riittää hyvin energiajuoma tai suklaapatukka. Sen verran, että jaksaa seistä pelikoneella tunteja yhtä soittoa.
Valtteri on käynyt kotona vain lyhyesti torkkumassa, silloin kun koti on tyhjä. Lapset hoidossa tai koulussa, vaimo töissä. Hän haluaa olla varma, ettei mikään tai kukaan yrittäisi estää häntä pelaamasta.
Pelaamaan pääsee aina
Pelipaikka löytyy Salosta helposti vuorokauden ympäri. RAY:n pelisalissa Täyspotissa siihen saakka kun se on auki, sillä siellä panokset ovat isoimmat. Sieltä kauppakeskus Plazaan, jossa voi takoa nappuloita iltayhdeksään. Sen jälkeen paikalliseen baariin ja viimeiseksi ABC:lle. Kun kaupat avaavat ovensa aamulla, kierros voi alkaa uudestaan.
Valtterin vaimo Ella-Maria pyörähtää kauppakeskuksessa sen jälkeen, kun on vienyt keskimmäisen lapsen tanssitunnille. Ravintolan lasiseinän takana on peliautomaatteja. Siellä Valtteri pelaa selin, eikä huomaa mitään.
Vaimo jää väijymään miestään pylväiden taakse. Hän soittaa hätäkeskukseen ja odottaa, että paikalle lähetettäisiin ambulanssi tai poliisi irrottamaan Valtteri pelikoneelta.
Aiemmin samana aamuna vaimo anoi apua terveyskeskuksesta. Eikö kukaan voi auttaa, kun Valtteri painelee lähes maanisessa tilassa paikasta toiseen autollaan?
Pikavipeistä lisää pelikassaa
Ongelman laajuutta tai vakavuutta ei Suomessa vieläkään ymmärretä. Vähätellään, vaikka ongelmallisesti pelaavia on jo 124 000. Heistä vakava peliriippuvuus on THL:n väestötutkimuksen mukaan 49 000:lla. Ja jokaisen pelurin ympärillä on moninkertainen joukko siitä kärsiviä läheisiä.
Pelaamista Valtteri oli alkanut rahoittaa pikavipeillä. Ei tarvitse kuin lähettää tekstiviesti palveluun tai kirjautua vippifirman nettisivulle. Rahat ilmestyvät tilille vartissa.
Ella-Maria oli vuosikausia seurannut miehensä liikkeitä verkkopankista. Hän tunnisti jo RAY:n katevarauksista, millä peliautomaatilla rahat milloinkin olivat häviämässä taivaan tuuliin.
Peliyhtiöistä yksin RAY keräsi viime vuonna tuottoja ennätykselliset 796 miljoonaa euroa. Siitä valtaosa, 591 miljoonaa, pelattiin markettien, kioskien ja huoltoasemien kolikkoautomaateilla.
Kun RAY jakaa tuottoja eteenpäin sosiaali- ja terveysalan järjestöille, pelihaittojen ehkäisyyn jää vain murusia, vuosittain 2,5 miljoonaa euroa.
Ella-Maria on kuullut, että pahimmillaan pelihimoinen ei liikahda RAY:n pelisalin koneelta mihinkään koko päivänä. Ei käy vessassa, vaan virtsaa pelikoneen ääressä. Työntekijät eivät saa puuttua pelaamiseen, jos pelaaja ei aiheuta häiriötä. Onhan se outoa, että päihtyneelle ei enää tarjoilla alkoholia, mutta sairaalloinen pelaaminen saa jatkua, ellei peluri itse kiellä sitä.
Tuttu tapa palaa helposti
Ennen tätä alkuvuodesta 2015 sattunutta pahinta retkahdusta Valtteri jätti kolikkoautomaatit rauhaan pitkäksi aikaa. Hän alkoi tuudittautua siihen, ettei peliongelmaa enää ollut. Arki sujui vaihteeksi hyvin vaimon ja pienten lasten kanssa. Asia ei ollut ajatuksissa, kun töiden takia ei ehtinyt moneen kuukauteen A-klinikalle. Siellä Valtteri oli pitänyt rahapelipäiväkirjaa. Jos pelasi, piti kirjata ylös tunteensa sen jälkeen. Hän edistyi, mutta ei vielä päässyt käsiksi oman pelaamisensa syihin.
Marraskuussa 2014 Valtteri jää työttömäksi ja ratkeaa pian uudelleen pelaamaan. Millään ei ole enää mitään väliä. Tuttu tapa palaa jostain alitajunnan syvyyksistä.
Valtterilla oli tapana lähteä pelaamaan, kun vaimon kanssa tuli riitaa. Samoin silloin kun oli lasten juhlia. Kerran hän poikkesi hakemaan Siwasta perunajauhoja kakkupohjaa varten – ja palasi seuraavana aamuna kuudelta.
Hän vältteli sosiaalisia tilanteita. Ei pystynyt puhumaan tunteistaan, vaan purki niitä suosikkipelinsä Kulta-Jaskan valtaukseen.
Kun poliisit saattavat hiljaisen Valtterin pelikierteen päätteeksi terveyskeskuksen päivystykseen, hän vaikuttaa vapautuneelta. Iso taakka on kirjaimellisesti otettu pois. Valtteri tyhjentää taskujen sisällön, 400 euroa kolikkoina, oksennuspussiin.
Siitä on nyt puolitoista vuotta.
Viisi päivää kului ensin katkolla Halikon sairaalan mielialahäiriöosastolla. Voimat palasivat ja Valtteri ehdotti itse riippuvuusongelmien hoitoon erikoistunutta Päihdesairaalaa Järvenpäässä. Omalla rahalla sinne ei voisi päästä, mutta kaupunki myönsi Valtterille maksusitoumuksen.
Koukuttaa kuin huumeet
Peliongelmien hoito on sysätty kunnille, jotka kantavat vastuuta vaihtelevasti. Erityisesti peliongelmiin kanavoitua rahoitusta ei ole. Helsingissä toimii Peliklinikka ja sen yhteydessä auttava puhelin Peluuri. Lisäksi muualla Suomessa asuville on vertaistukiryhmiä ja verkkoterapiaa.
Perusterveydenhoidossa peliongelmaa ei usein tunnisteta, vaan se tulkitaan masennukseksi. Pelihimo ei näy päällepäin, mutta kyse on hyvin samankaltaisesta riippuvuudesta, jota aiheuttavat alkoholi ja huumeet.
Hoitojärjestelmän luomiseen tarvittaisiin rahaa. Pelihaittojen ehkäisyssä toimivat Peluuri, Ehyt ry ja Sininauhaliitto vaativat, että hoidon turvaamiseen käytettäisiin peliyhtiöiden tuottoja.
Asia olisi mahdollista kirjata arpajaislakiin, jota uudistetaan parhaillaan pikavauhtia. Jo vuodenvaihteessa kolme peliyhtiötä – RAY, Veikkaus ja Fintoto – on määrä yhdistää saman nimen alle Veikkaukseksi.
Helpotus vaihtuu morkkikseen
Valtteri on päivä kerrallaan taistellut itsensä eroon pelaamisesta. Jos hänelle nykyään puskee esiin ajatus laittaa rahaa koneeseen, hän pystyy järkeilemään asian pois. Joka kerta hän kysyy itseltään, miksi oikein pelaisi. Kun kaikki rahat on hävitty, ensin tulee helpotus, mutta viimeistään seuraavana päivänä se vaihtuu syvään morkkikseen. Se on niin raskasta, ettei Valtteri halua enää mitenkään kokea sitä uudestaan.
Hän on pelastanut suhteensa perheeseen. Isoin oivallus Valtterille on tunteista puhumisen tärkeys.
Hän alkoi avautua kuukauden hoitojaksolla Päihdesairaalassa Järvenpäässä. Useimmat muut asiakkaat kärsivät huumeriippuvuudesta. Ensin Valtterista tuntui, ettei hän ymmärrä heidän puheistaan mitään. Kunnes esiin vyöryi aivan samoja kokemuksia: kiusaamista, perheasioita, tunnesyitä. Heillä se oli johtanut aineiden käyttöön, hänellä toiminnalliseen riippuvuuteen. Valtterista tuntui mukavalta, että hänet hyväksyttiin joukkoon.
Yläkoulussa Valtterilla ei ollut ystäviä. Hän mietti päivittäin pelaamista ja meni koulusta suoraan painelemaan pelikoneiden nappuloita. Kolikot ja koneiden äänet kiehtoivat häntä.
Ella-Marialle peliongelman vakavuus valkeni viimeistään, kun 4 000 euron häälahjarahat olivat yhtäkkiä kadonneet tililtä. Valtteri pelasi ne nopeasti pois netissä.
Kolikkopeleihin saa laitettua yllättävän paljon, asunnon verran rahaa. Valtteri laskee, että 15 vuodessa pelaamiseen on kaikkiaan kulunut 70 000 euroa, ehkä jopa 100 000. Hän saattoi kitsastella muusta, mutta pelatessa rahan arvolla ei ollut mitään väliä.
Läheinenkin voi romahtaa
Samaan aikaan kun Valtteri opetteli puhumaan negatiivisista tunteistaan Järvenpäässä, vaimo selvitti taloussotkuja ja huolehti yksin kolmen lapsen arjesta Salossa.
Ella-Maria oli vuosikaudet hoitanut perheen laskut ja tehnyt hullun lailla töitä. Enää ei tarvinnut kantaa vastuuta toisesta aikuisesta. Hän romahti, koska ei tiennyt, mitä itse haluaa elämältä. Hän yritti soittaa A-klinikalle, mutta huomasi vain valuvansa voimattomana keittiön kaappia pitkin lattialle istumaan.
Jos vakavista peliongelmista kärsivän on vaikea löytää apua, entä sitten pelurin läheisen? Palveluja pitää osata etsiä ja vaatia. Moni ei tiedä, että A-klinikka tarjoaa tukea pelaajien lisäksi myös läheisille.
Turusta Ella-Maria löysi viimein pelaajien läheisille tarkoitetun Pelirajat´on -vertaistukiryhmän. Ryhmiä pyörittää Sosiaalipedagogiikan säätiö 15 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Viime syksynä hän kävi Sospedin koulutukset vertaistukiryhmien ohjaajaksi, puhelinneuvojaksi ja kokemusasiantuntijaksi.
Pelejä tuputetaan kaikkialla
Valtteria ja Ella-Mariaa häiritsee se, kuinka pelaamisesta on tehty Suomessa niin positiivinen ja tavoiteltava asia. Mainosten mukaan “hyvän tahdon pelit” tuovat “iloa elämään” ja vievät “jännän äärelle”. Tupakka pidetään kassalla piilossa, mutta samaan aikaan ympäristö pursuu mainontaa, joka kehottaa pelaamaan.
Suomalaisen pelimonopolin perusteena on nimenomaan pelihaittojen tehokas ehkäisy. Vuodenvaihteessa uusi Veikkaus alkaa tuoda markkinoille pelejä, joilla se pyrkii kilpailemaan ulkomaisia peliyhtiöitä vastaan. Riskinä on, että nopeatempoisten nettipelien markkinointi lisääntyy ja pelihaitat pahenevat, vaikka juuri niin ei pitänyt tapahtua.
Aina ensin oli peli ja sitten kaikki muu. Valtteri ei halunnut olla sellainen ihminen loppuikäänsä.
Hän ei ole koskaan ollut avoin, mutta nyt hän vetää peliriippuvaisten vertaistukiryhmiä. Siellä he itkevät ja nauravat yhdessä. Välillä joku retkahtaa pelaamaan ja Valtterista tuntuu, että tuleeko tästä yhtään mitään. Mutta niinhän Valtterille itselleenkin kävi vuosi sitten. Silloin hän ei olisi mitenkään voinut uskoa, että ottaa vuoden kuluttua vastuun kokonaisesta peliriippuvaisten ryhmästä joka viikko.
Kaikki on nyt elämässä paremmin. Läheiset alkavat taas luottaa häneen.
Ei hän silti voi vannoa, ettei enää koskaan pelaa. Hän ei kuitenkaan ole vielä kertaakaan aikuisena ollut henkisesti näin pitkällä. Siinä, millaisia ajatuksia päässä liikkuu, kun hän näkee tutut pelikoneet kaupassa.
Pelaamisesta on tullut pikku hiljaa etäisempää. Vertaisryhmässä hän näkee, millaista on niiden ihmisten elämä, jotka ovat peleissä kiinni. Se muistuttaa häntä kaikista niistä hyvistä asioista, joita pelaamattomuudesta seuraa.
