Perussuomalaisten Sampo Terho pitäytyy Suomen hallituksen linjassa siitä, että EU-kansanäänestys ei ole Suomessa ajankohtainen.
– Seuraavien vaalien yhteydessä on syytä keskustella mahdollisesta kansanäänestyksestä, Terho sanoi Ylen radion Ykkösaamussa.
Terhon mielestä Britanniassa on nyt tehty hyvin merkittävästi EU:ta ja EU-kritiikkiä muuttava päätös.
– Seuraavan kolmen vuoden aikana selviää, kannattaako EU:n uudistumisesta unelmoida vai jäävätkö vaihtoehdoiksi edelleen vain integraation syventäminen tai ero unionista, Terho ennustaa.
Unionin keventäminen tarpeen
Terhon mielestä Brexit eli Britannian torstaisen kansanäänestyksen tulos on vahva viesti, että kansalaiset eivät hyväksy kehitystä liittovaltion suuntaan. Unionia olisi kevennettävä.
– Nykyinen komissio sen on jo jossain määrin ymmärtänyt ja aloittanut sääntelyn keventämisen ja aiempien virheiden läpikäymisen. Komissio on löytänyt sisämarkkinoiden kannalta mielekkäitä yhteistyömuotoja, kuten energiaunionin ja digitaalisten sisämarkkinoiden kehittäminen. Iso-Britannian kannalta tämä kaikki tapahtui liian myöhään.
Terhon mukaan EU:n olisi keskityttävä niihin pääasioihin, jotka aikanaan kansanäänestyksessä vuonna 1994 hyväksyttiin. Näitä asioita ovat talousyhteistyö, turvallisuusyhteistyö, yhteistyö ympäristöasioissa ja koulutusasioissa.
– Euron myötä tulleet maiden väliset tulonsiirrot ja yhteisvastuu valtiovelkojen maksussa, sosiaaliturva- ja maahanmuuttoasioissa, sekä tietenkin unionin raskas byrokratia kääntävät kansalaiset EU:ta vastaan, Terho arvioi.