Suomalaisista 69 prosenttia arvioi, että turvapaikanhakijat eivät vaikuta heidän elämäänsä mitenkään. Kielteistä vaikutusta kokee 18 prosenttia ja myönteistä 12 prosenttia, ilmenee Ray:n asiakaslehden Raymondin teettämässä kyselyssä.
Suomalaisista 38 prosenttia ei asemoi itseään kumpaankaan myönteisesti tai kielteisesti suhtautuvien ryhmistä, vaan kokee suhtautuvansa neutraalisti turvapaikanhakijoihin. Asenteiltaan myönteisiksi tai kielteisiksi ilmoittautuvia on kumpiakin 27 prosenttia suomalaisista.
Naiset ja nuoret aikuiset suhtautuvat keskimäärin miehiä ja eläkeiän kynnyksellä olevia myönteisemmin.
Turvapaikanhakijoihin neutraalisti suhtautuvien määrästä huolimatta enemmistö eli 46 prosenttia suomalaisista kannattaa nykyistä kireämpää turvapaikkapolitiikkaa. Politiikan löyhentämistä kannattaa 18 prosenttia ja kolmasosa suhtautuu kysymykseen neutraalisti. Turvapaikkapoliittisen keskustelun ohittaa kokonaan seitsemän prosenttia kansasta.
Mielipiteet muuttuvat
Kyselyyn vastanneista lähes puolet kertoivat mielipiteensä muuttuneen viimeisten vuosien aikana.
Erityisesti naisten, 15–24-vuotiaiden sekä yli 65-vuotiaiden mielipiteet ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Kielteisempään suuntaan ovat liikkuneet etenkin 50–64-vuotiaiden sekä Pohjois- ja Itä-Suomessa asuvien mielipiteet. Kaikkiaan myönteiseen suuntaan on muuttunut 18 prosentin mielipiteet, kun taas 31 prosentin mielipide on liukunut kielteisemmäksi.
Kolmasosa suomalaisista kokee, ettei julkinen keskustelu tarjoa heille tarpeeksi tietoa turvapaikkapolitiikasta. Iäkkäät kokevat tiedon määrän muita useammin riittäväksi.
Tiedot perustuvat toukokuussa Taloustutkimuksella teetettyyn 15–79-vuotiaiden kyselytutkimukseen, johon vastasi 1 002 suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on +/-3,2 prosenttia. Raymond-lehti toteutti myös 126 henkilön katugallup-otoksen yhdeksässä Suomen kaupungissa.