Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Putin: "Nato taistelisi mielellään Venäjän kanssa viimeiseen suomalaiseen sotilaaseen"

Vladimir Putinin mukaan Suomen Nato-jäsenyys on Suomen oma asia. Putin on vieraillut perjantaina Suomessa ja keskustellut presidentti Sauli Niinistön kanssa Kultarannassa.

Presidentit Sauli Niinistö ja Vladimir Putin kertoivat tiedotustilaisuudessaan Kultarannassa käymiensä keskustelujen sisällöstä ja vastasivat kysymyksiin.
Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Venäjän presidentti Vladimir Putinin sanoi, että Venäjä kunnioittaa Suomen mahdollista Nato-päätöstä. Hän puhui Kultarannassa presidentti Sauli Niinistön vieraana. Yle seurasi vierailua hetki hetkeltä.

Putin mukaan Venäjä lähtee siitä, että Suomi on puolueeton maa. Se pitää sotilaansa kaukana Suomen rajoilta.

– Kuvitellaan, että Suomi liittyisi Natoon. Se tarkoittaisi, että Suomen puolustusvoimat eivät olisi enää itsenäisiä, vaan osa Naton infrastruktuuria, joka tulisi Venäjän rajoille.

Putin sanoi, että tässä tilanteessa asiat muuttuisivat eikä voisi olettaa, että Venäjä pitäisi sotilaitaan nykyisisä sijoituspaikoissaan.

Putinin mukaan Venäjä kunnioittaisi silti suomalaisten valintaa, sillä se on Suomen oma päätös.

– Nato taistelisi mielellään Venäjän kanssa viimeiseen suomalaiseen sotilaaseen. Venäjä ei sitä haluaisi. Mutta se ei ole meidän ratkaisumme vaan teidän.

Presidentit puhuivat lehdistötilaisuudessa myös Itämerellä lentävien sotilaskoneiden lähettimistä, Ukrainan rauhansopimuksesta ja talouspakotteista.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on perjantaina Suomessa yksipäiväisellä työvierailulla presidentti Sauli Niinistön vieraana. Presidentit keskustelivat iltapäivällä tasavallan presidentin kesäasunnolla Naantalin Kultarannassa.

Juttua muokattu 21.50 Poistettu Putinin viittaus 1 500 kilometrin päässä rajasta olevista joukoista. Ilmeisesti kyse oli tulkin käännösvirheestä ja Putin saattoi viitata siilä Suomen ja Venäjän rajaan. Venäjällä on sotilastukikohtia huomattavasti lähempänä Pietarin alueella, Alakurtissa ja Muurmanskissa.

Suosittelemme sinulle