Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Kuluttajat innostuneet suoramyynnistä, mutta tilalliset ujostelevat

"Pelloilta suoraan lähelle pöytään" -ajatusta toteuttava Savonlinnan Reko-rinki kaipaa mukaan lisää ruuantuottajia. Kuluttajia suoraan tuottajilta ostaminen kiinnostaa koko ajan enemmän, lähiruokarinkien lisäksi tilamyynti kasvaa, kertoo tuore tutkimus.

Hanna Niskasella on tilallaan suoramyyntimyymälä.
Kuva: Tanja Perkkiö / Yle
Tanja Perkkiö
Avaa Yle-sovelluksessa

Lähiruoka kiinnostaa kuluttajia ja kuluttajia kiinnostaa myös ostaa ruokaa suoraan sen tuottajilta. Maaseudun Tulevaisuus tutki asiaa, ja MT-mittauksen mukaan kolmessa vuodessa suoraan tuottajalta ostaneiden osuus on kasvanut 52:sta 64 prosenttiin.  Suosituin ostopaikka on tori.

Tilamyynnin rinnalle ovat tulleet Reko-ringit, joissa tuottajat tulevat kerralla sovittuun paikkaan ja ostajat hakevat ennakkoon tilaamansa ruuan suoraan sen tuottajilta. Reko-ryhmiä on Etelä-Savossakin jo 5.

Savonlinnassa on yksi niistä ja yksi tuottajista ja ryhmän aktiiveista on Hanna Niskanen Tiisanmäen lammastilalta. Niskanen kertoo, että kaikki tilan tuottama lampaanliha myydään suoramyyntinä. Reko-ringit ovat mahdollisuus pientuottajille, joiden tuottamat erät ovat liian pieniä kaupoille.

Lammastilallinen Hanna Niskanen epäilee, että sekä työmäärä että asian uutuus pitävät ruuantuottajat varpaillaan.

– Mutta mitä enemmän tuottajia, sitä enemmän asiakkaita ja myyntiä. Tässä ruuantuotanto saa kasvot ja sitä asiakkaat arvostavat. Useat kertovat haluavansa tukea nimenomaan paikallista.

Tuottajia ja monipuolisuutta kaivattaisiin kuitenkin lisää, että kuluttajan silmin Reko olisi se monipuolinen "kauppa". Savonlinnan Rekossa ei esimerkiksi ole yhtään kotileipomoa. Kaikkiaan Etelä-Savossa toimii 5 Reko-ryhmää, joilla on yhteiset säännöt.

Suosittelemme