Voit kuunnella_ Miehemme maailmalla _-sarjaa tästä linkistä.
Etelä-Korea on muuttunut rajusti parin viime vuosikymmenen aikana. Nykyisin siellä luodaan populaarikulttuuria koko maailmalle.
Maan ensimmäisten demokraattisesti läpivietyjen presidentinvaalien jälkimainingeissa talvella 1993 oli toisin. Asuin silloin free lance -toimittajana Soulissa.
Olin nuori ja köyhä, joten jouduin elämään kuten tavalliset korealaiset. Söin parilla tuhannella wonilla eli eurolla parilla tulista ruokaa katukojuista.
Liikuin ruuhkabusseilla ja metrolla. Todistin kerran kylkiluiden murtumista ja ikävää loukkaantumista, kun massa työntyi sisään metroon ja painoi nuorta tyttöä kaidetta päin. Huudoista huolimatta väki vain puski sisään ja rutisti kirkuvaa tyttöä kasaan.
Aamuisin metrosta vyöryi ulos lauma mustatukkaisia miehiä, joilla kaikilla on harmaa tai tummanharmaa puku. Suurin osa korealaisista, noin kolme neljästä, on sukunimeltään Kim tai Lee. Loput nimet ovat Park, Cho, Choi, Hwang, Ryu sekä muutama muu.
Yle on koreaksi Y. Lee
Radio- ja lehtijuttuja lähettäessäni otan vastapuheluja Suomeen. Sain puhelinyhtiöltä erittelyn vastaanottajista.
Niitä olivat mm. Ms. Y. Lee eli Yleisradion keskus, Ms. Amnesty eli Aamulehti sekä Lisdo, joka tarkoittaa tuottaja Risto Majaniemeä. Hän vastaa puhelimeen etunimellään.
Työnteko oli kieltä ja kulttuuria taitamattolle haasteellista.
Radio-ohjelman koostaminen KBC:ssä eli paikallisessa yleisradiossa eteni vaivalloisesti. Leikkaamoon alkoi kerääntyä uteliasta ja huvittunutta väkeä.
En löytänyt millään yhteistä säveltä äänitarkkailijan kanssa, joten menin ja näytin kädestä pitäen, mitä haluan hänen tekevän. Siirsin hänen kättään mikseripöydän namiskoilla ja toistin ”music – Mika – music – Mika.” Näin sain hänet ymmärtämään ideani, että taustalla on korealaista musiikkia, joka välillä nousee ylös ja sitten jää minun puheeni alle.
Kun lopulta pääsin lähtemään KBC:lta valmis nauha kourassani, minua saatteli käytävässä joukko kikattavia yleisradiolaisia. He huusivat yhteen ääneen ”music-Mika-music-Mika.”
Onnettomuuksia paljon
Soul on rakennettu vuorten ympäröimään laaksoon. Kaupungissa oli laskutavasta riippuen seitsemästä kymmeneen miljoonaa asukasta. Infrastruktuuri oli ehkä miljoonaa varten.
Kansalla oli kiire vaurastua ja saada tavaraa. Tuntui kuin kaikki olisi vähän juosten kustua, hätiköiden tehtyä. Tapaturmavaara alkoi kotiovelta kadulle astuessa.
Uutenavuonna 1993 Etelä-Koreassa oli kolmen päivän aikana 1600 liikenneonnettomuutta, joissa kuoli 86 ihmistä. Paikallinen uutiskärki oli kuitenkin se, että kolareita oli 20 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Edistystä oli siis tässäkin suhteessa tapahtunut.
Monta satasta pikku luukusta
Asuin Hae Ban-chongin kaupunginosassa Dong Won -ravintolan yläkerrassa. Punatiilisessä rakennuksessa alakerrassa oli pieni ravintola ja toisessa kerroksessa yksiöni, jossa oli lattialämmitys. Sitä tarvittiin pakkastalven aikana.
Monet Souliin tulevat ulkomaalaiset päätyivät tällaisiin ”office-teleihin” tai ”apart-uheihin.” Nimitykset ovat konglishia eli korealaisten puhumaa englantia. Office-tele tarkoittaa toimistoa ja Apart-u asunnoksi kelpaavaa yksiötä, jossa toivottavasti on myös toimiva vessa ja suihku.
Vuokra oli joka tapauksessa useita satoja dollareita kuukaudessa.
Kipu iskee – rukoustaksista apua
Heräsin varhain aamulla toisella puolella katua pidettävän rukouskokouksen ääniin. Suurimmaksi osaksi buddhalaisuudesta kääntyneitä kristittyjä oli jo kolmannes maan asukkaista.
Muutos oli ollut merkittävä parinkymmenen vuoden aikana. Lentokoneen laskeutuessa Souliin ensimmäinen näky olivat vuorennyppylöiden suuret ristit.
Kristittyjä oli joka lähtöön. Yhteisiä piirteitä heille olivat kungfutselaisen kulttuurin painotukset ahkeruudesta, tottelevaisuudesta, antaumuksesta ja käytännönläheisyydestä.
Seurakunnilla oli esimerkiksi rukoustakseja. Niiden ideana oli, että vaikkapa selkäkivun iskiessä saattoi soittaa kotiinsa porukan, jonka tuli ainakin periaatteessa rukoilla niin kauan, kunnes kipu lähtee.
Saunassakin tuijotusta
Oli raskasta mutta opettavaista joutua kokemaan rasismia. Valkoihoisena eurooppalaisena minut hyväksyttiin, mutta missään en kokenut olevani tasavertainen. Minuun suhtauduttiin joko mielistellen tai töykeästi.
Kylminä talvipäivinä oli mukava mennä korttelimme yleiseen saunaan. Se on samanlainen kuin turkkilainen höyrysauna mutta tulikuuma. Sielläkin tosin tunsin olevani jatkuvassa seurannassa. Pukuhuoneessa tuijotti joskus useampikin silmäpari intensiivisesti strategisiin kohteisiini.