Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Suomen ensimmäinen LNG-terminaali avataan Porissa

Nesteytetty maakaasu on valtaamassa alaa Suomen polttoainemarkkinoilla. Ensimmäinen kaasuterminaali otetaan käyttöön tänä viikonloppuna Porissa.

Uutisgrafiikka
Kuva: Yle
Päivi Meritähti
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen ensimmäinen LNG-terminaali otetaan käyttöön Porissa. Tahkoluodon kemikaalisatamaan saapuu viikonloppuna nesteytettyä maakaasua kuljettava laiva.

Kaupalliseen käyttöön terminaali on tarkoitus ottaa syksyllä. Laivoja odotetaan kysynnän mukaan muutamaa kuukaudessa.

Useat alueen yritykset ovat jo ilmoittaneet ottavansa nesteytetyn maakaasun käyttöön. Esimerkiksi Sachtleben Pigmentsin ja kaasuterminaalin välille on rakennettu 12 kilometrin kaasuputki.

Riskeihin varauduttu huolella

Ensimmäisen kaasulastin käsittelyyn on valmistauduttu huolella, kertoo teknologiapäälllikkö Jani Hautaluoma Skangasista.

– Riskit on arvioitu ja tekniikassa on tehty mahdollisimman turvallisia valintoja. Säiliötyypit ja muut on katsottu niin, ettei missään ole oikaistu.

Työntekijöiltä vaaditaan silti äärimmäistä tarkkuutta.

– Aina on olemassa riskejä. Esimerkiksi jäähtyminen voi tapahtua liian nopeasti. Olemme kuitenkin varautuneita ja asiat hoidetaan niin hyvin, ettei mitään pääse tapahtumaan.

Suosittelemme sinulle