Toimisto numero yksi: voittoisat opiskelijat
Viisi Aalto-yliopistossa arkkitehdiksi opiskelevaa naista koki keväällä elämänsä yllätyksen. He voittivat Jyväskylän Alvar Aalto -museon lisäosan suunnittelukilpailun. Ei hullumpi suoritus: osallistujia oli lähes 700.
Nyt neljällä naisista on oma toimisto, Studio A/H. Se oli pakko perustaa huhtikuussa, jotta projektissa päästään seuraavaan vaiheeseen eli hankesuunnitelman tekoon.
– Olemme aiemminkin tähdänneet omaan toimistoon ja puhuneet jo useamman vuoden, että sitten kun meillä on oma yritys. Tämä kävi nyt vain nopeammin kuin olimme odottaneet, sanoo osakas Kirsti Paloheimo.
Tämä on sitä tasa-arvoa: joukossa voisi olla mieskin.
Kirsti Paloheimo
Haipakkaa ja kysymysmerkkejä
Toimisto polkaistiin haipakalla pystyyn.
– Välillä on paljon kysymysmerkkejä, mutta ne ratkeavat. Tekemällä oppii, ja mitä tulee vastaan, selvitetään. En usko, että se loppujen lopuksi on niin vaikeata.
Se, että toimiston jäsenet ovat kaikki naisia, ei ole itsetarkoitus. He tekevät töitä yhdessä, koska heillä synkkaa hyvin yhteen.
– Yhtä hyvin meistä joku voisi olla mies. Nyt vain sattui niin, että meitä on neljä naista, tämä on sitä tasa-arvoa: joukossa voisi olla mieskin.
Näille naisille kelpaavat vain kärkisijat
Naisten ura on lähtenyt huimaan nousuun jo alkumetreiltä. Vain yksi A/H:n osakkaista, Inka Norros, on valmis arkkitehti, muut eli Hannele Cederström, Kirsti Paloheimo ja Sini Rahikainen opiskelevat edelleen.
– Meille on ollut itsestäänselvyys, että teemme kilpailuja, ja kaikissa niissä, joihin olemme porukalla osallistuneet, olemme saaneet joko ensimmäisen tai toisen sijan. Se on kannustanut jatkamaan, Sini Rahikainen sanoo.
Menestys on ollut huima: viime vuonna tuli toinen sija Espoon Europan 13 -kilpailussa, pari vuotta sitten jaettu toinen sija Puu-Kuopio-kilpailussa.
– Me naiset olemme jääneet taka-alalle, mutta me tulemme täältä vielä ja otamme estradin, kiitos tasa-arvokeskustelun, Paloheimo vakuuttaa.
Toimisto numero kaksi: Riskit ruuhkavuosien jälkeen
MER-nimisen arkkitehtitoimiston kolme jäsentä ovat nelikymppisiä ja yhtä sukupolvea opiskelija-arkkitehteja vanhempia. Jenni Hölttä, Paula Leiwo ja Julia Hertell ovat tehneet töitä muiden ja omissa yhden hengen toimistoissa. Yhteisen toimiston he perustivat vuosi sitten.
Kun nuoret miehet opiskelevat, heillä on tahtotila lähteä riskillä perustamaan toimistoja.
Jenni Hölttä
Omaa toimistoa pyörittävillä työpäivät venyvät iltoihin ja viikonloppuihin. Pienten lasten kanssa yhtälö on vähintäänkin haastava.
– Kun omat lapset olivat pieniä, en olisi voinut ottaa vastaan mitään kauhean vastuullista ja ehdottomia deadlineja, Jenni Hölttä sanoo.
Höltän kohdalla eteenpäin kannusti vanha työnantaja Rainer Mahlamäki.
– Hän sanoi jo muutama vuosi sitten, että nyt olisi tilausta naisarkkitehtitoimistolle.
Naisten pitää ensin tulla täydellisiksi
Perheen arjen pyörittäminen voi olla yksi syy, miksi naiset perustavat miehiä harvemmin toimistoja. Toinen syy saattaa löytyä kiltin tytön -syndroomasta.
– Kun nuoret miehet opiskelevat, heillä on tahtotila lähteä riskillä perustamaan toimistoja. He ajattelevat, että “kyllä me tämän homman hoidamme”. Me naiset menemme mieluummin jonkun toisen toimistoon toimistoon oppimaan ja vasta, kun olemme aivan varmoja, että osaamme, uskallamme olla omillamme, Hölttä sanoo.
Vaikka rakennusala on suhdanneherkkä, MER:illä on Höltän mukaan ollut töitä mukavasti. Toimisto suunnittelee julkisia tiloja ja asuntoja.
Toimisto numero kolme: naisten arkkitehtuuria naisille
Arkkitehtitoimisto Hollmén, Reuter, Sandmanilla on kokemusta yhteisen yrityksen pyörittämisestä vuodesta 2010.
Toimisto on tehnyt paljon voittoa tavoittelematonta kansalaisjärjestötyötä kehittyvissä maissa. Se on suunnittellut naistenkeskuksen Senegaliin, naisten turvakodin Tansaniaan ja oppimiskeskuksen Egyptiin.
Naisten humanitäärinen arkkitehtuuri on paraikaa laajasti esillä Venetsian kansainvälisen biennaalin päänäyttelyssä.
Me olemme voineet antaa äänen naisille, jotka elävät patriarkaalisissa yhteisöissä.
Saija Hollmén
Saija Hollmén on samoilla linjoilla Höltän kanssa siitä, miksi naiset perustavat miehiä harvemmin omia toimistoja.
– Näen sen perhepoliitisena kysymyksenä. Valtiovallan täytyy edelleen tukea miesten ja naisten yhtäläisiä oikeuksia työelämässä, Hollmén sanoo.
Naiseudella on merkitystä
Toimiston kehittyvissä maissa tekemissä projekteissa arkkitehtien sukupuolesta on ollut vain hyötyä. Yhteistyökumppanit ovat olleet enimmäkseen naisia ja yhteiskunta ympärillä kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen.
– Sillä on ollut valtava merkitys. Me olemme voineet antaa äänen naisille, jotka elävät patriarkaalisissa yhteisöissä, joissa he helposti jäävät alakynteen. Olemme olleet samalla sisarpuolella. Se on tuonut meille uskottavuutta ja avannut ovia, jotka olisivat muuten jääneet kiinni.
Hollmén, Reuter ja Sandman perustivat kehittyvien maiden projektien ympärille Ukumbi ry:n. Se sai taiteen valtionpalkinnon vuonna 2009.
Kannustaminen on kaiken a ja o
Hollmén nimitettiin kesäkuussa myös Aalto-yliopiston varadekaaniksi. Hän näkee valoa tunnelin päässä: kehitys menee vääjäämättä siihen suuntaan, ettei sukupuolella ole enää merkitystä.
Eräskin professori sanoi opiskelijoilleen suoraan, että teistä vain muutama menestyy, ja yksikään niistä ei ole nainen.
Saija Hollmén
– Olen toiveikas, koska nuori sukupolvi on valveutunut. Siitä on vielä verrattain vähän aikaa, kun ala oli täysin äijävoittoinen ja eräskin professori sanoi opiskelijoilleen suoraan, että teistä vain muutama menestyy, ja yksikään niistä ei ole nainen.
Tasa-arvopolitiikan perinteisten työkalujen lisäksi Hollmén pitää tärkeänä kannustamista. Kun hän itse aloitti omaa uraansa, haastavaa ei ollut sukupuoli vaan se, että Hollmén oli nuori ja kokematon.
– Nuorta polvea täytyy nostaa uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa. Se on paljolti siinä kiinni, mihin tohtii tarttua ja ruveta. Se ei ole sukupuolikysymys, vaan saaattaa vaatia vain yhden kannustavan ihmisen uran alkuvaiheessa. Syntyy ajatus, että noista sanoista uskallan ponnistaa.
