Jalkapallon EM-finaali Portugali-Ranska sunnuntaina 10. heinäkuuta kello 22. Lähetys TV2:lla ja Yle Areenassa alkaa kello 20.15, Yle Puheen taajuudella ottelu kuullaan kello 21.40 alkaen.
Ranskan joukkue on kasvanut koko kisojen ajan, peli peliltä. Joukkue on käsitellyt loistavasti valtavat faneilta ja medialta tulleet paineet ja pystynyt kääntämään ne voimavaraksi. Helppoa tietä Ranskan valmennusjohto ei edes ennen kisoja valinnut, sillä tietyt pelaajavalinnat – varsinkin Benzeman jättäminen pois joukkueesta – olivat rohkeita ja ainakin tuloksista päätellen oikeita.
Juuri tällaisissa asioissa Deschampsin kokemus tulee esiin. Hän tietää, millaista on työskennellä joukkueessa päivittäistasolla yli kuukauden ajan. Sen vuoksi kaikki riskitekijät karsittiin. Silläkin seurauksella, ettei joukkueessa ole ihan kaikkia nimimiehiä.
Loukkaantumiset ravistelivat joukkueen puolustusta kovalla kädellä jo ennen kisoja. Liverpoolin Mamadou Sakho joutui jäämään doping-syistä pois, mutta Raphael Varane (Real) ja Jeremy Mathieu (Barcelona) eivät kuntoutuneet kisoihin. Tilalle Didier Deschamps nosti nuoruutta, kuten nyt viime peleissä loistaneen Samuel Umtitin.
Deschamps tietää, miten voitetaan. Häntä pidettiin jo pelaajaurallaan yhtenä kovimmista johtajista kentällä. Pelaajauran saavutukset ovat komeaa luettavaa: kaksi Ranskan mestaruutta, kolme Italian mestaruutta, kaksi Mestarien liigan voittoa ja kruunuina tietysti joukkueen kapteenina voitetut MM-kulta 1998 ja MM-kulta 2000. Yhteensä Deschamps pelasi Les Bleuesin paidassa 103 A-maaottelua.
Ei ole siis ihme, että juuri Deschampsiin luotettiin, kun tehtiin päätös siitä, kuka yrittää jatkaa Ranskan kotikisojen voittoputkea. Rauhallinen johtajatyyppi, jolla on varaukseton pelaajien kunnioitus, oli täysin oikea valinta. Lisäksi hänellä on riittävä määrä rohkeutta ottaa tuollainen pesti vastaan: Odotusarvot ovat niin suuret, että kaikki muut paitsi mestaruuden voittaminen tarkoittaa epäonnistumista.
Deschamps on reagoinut pitkin turnausta erilaisin liikkein. Tärkein muutos tapahtui Irlanti -ottelun puoliajalla, kun hän esitteli sen jälkeen pysäyttämättömän keskustan: Matuidi ja Pogba keskellä keskikenttää, Griezmann ja Giroud keskellä hyökkäyksessä.
Palaset loksahtivat kohdalleen eikä pysäyttäjää ole tämän jälkeen löytynyt. Irlanti -ottelun toisen puoliajan jälkeen Ranska on tehnyt yhdeksän maalia! Omiin on mennyt kaksi ja nekin olivat lähinnä kosmetiikkaa, sillä Islannin tekemillä osumilla ei ollut jo ratkenneen pelin lopputuloksen kannalta mitään merkitystä.
Deschamps pystyy tänään ottelupalavereissa kertomaan omakohtaisesti, miltä tuntuu pelata mestaruudesta oman kotiyleisön edessä. Hän pystyy myös kertomaan, miten se mestaruus voitetaan. Hän pystyy kädestä pitäen opastamaan, miten Ranskan nuori joukkue voi kääntää Stade de Francen uskomattoman kannustuksen ja metelin voimavarakseen.
Didier Deschampsin ei tarvitse sanoa, että hän olettaa. Hän tietää, kokemuksesta.
Tämän kokemuksen kautta Deschampsista saattaa tulla ensimmäinen henkilö, joka on voittanut EM-kultaa niin pelaajana kuin valmentajana.
Ranska tulee olemaan illlalla hurmiossa ja koko kansakunta on Les Bleusin takana. Jos joukkue vielä kerran osaa ammentaa tästä oman hurmoksen, on joukkuetta todella vaikea pysäyttää. Pukukopissa tiedetään, että finaali on täysin voitettavissa. Jos voi voittaa Saksan jättämällä heidät nollille, pystyy voittamaan kenet tahansa.
Jopa Cristiano Ronaldon johtaman, vahvalla itseluottamuksella ja taktisesti kypsästi pelaavan Portugalin.
Jari Litmanen