HOLLOLA Leimikossa ryskyy, kun harvesteri pätkii puita poikki ketterästi mäkisessä maastossa. Kuormatraktori kerää maassa levällään olevat rungot vauhdilla siisteihin pinoihin puun laadun mukaan.
Hollolan Hämeenkoskelta parinkymmenen hehtaarin kokoisen metsäpalstan ostanut Antti Mäkinen toivoo, että vuoden päästä Äänekoskelle avautuva Metsä Groupin biotuotetehdas toisi pienen lisän puun hintaan, mutta ei laske sen varaan.
Mäkisen mielestä metsässä tulee tehdä harvennushakkuut ja hoidot ajoissa, jotta sen arvo säilyy.
– Puun hinta on tärkeä kysymys, mutta on myös tärkeää, että kaikki toimenpiteet tehdään ajallaan. Yhtä tärkeää, että hinta on kohdallaan, on myös se, että metsä kasvaa. Metsän pitää tuottaa. Kun tämä palsta on ollut meillä nyt vuoden, niin on turha jäädä odottelemaan semmoista mitä ei tiedä tulevan, Mäkinen toteaa.
Metsänomistajan näkemys saa taustatukea puukauppaa pyörittävältä metsäasiantuntijalta.
– Metsät kannattaa varmasti hoitaa silloin, kun hoidon tarve on. Päätehakkuissa voi hiukan ehkä miettiä sitä ajankohtaakin, kun silloin tehdään se suurin tili. Se ei ole niin vuoden ja kahden tarkkaa, Mikko Heikkinen Päijät-Hämeen Metsänhoitoyhdistyksestä sanoo.
Kysynnän kasvu nostaa hintaa?
Suomen metsissä käy nyt vilske. Luonnonvarakeskus kertoo, että viime vuonna puuta hakattiin ennätyksellisen paljon, lähes kolme miljoonaa kuutiota enemmän kuin vuonna 2014. Maa- ja Metsätaloustuottajain keskusliiton mukaan yksityismetsien puukauppa on käynyt alkuvuonnakin selvästi viime vuotta vilkkaammin. Toukokuun puoliväliin mennessä puuta oli myyty lähes viidennes enemmän vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Äänekosken tehtaan avautumisen myötä puun kysyntä tulee kasvamaan seuraavan parin vuoden aikana, mutta miten käy puun hinnan?
Tekisin ihan oman taloudellisen tilanteen perusteella päätöksen, lähdenkö myymään nyt vai en.
PTT:n vt. tutkimusjohtaja Matleena Kniivilä
– Meidän oletus on, että puun hinta nousee jonkin verran ensi vuoden aikana, mutta melko lailla maltillisesti, Pellervon taloustutkimuksen vt. tutkimusjohtaja Matleena Kniivilä arvioi.
MTK:n energia-asiantuntija Anssi Kainulaisen mielestä metsäteollisuuteen investoidaan Suomessa nyt jopa historiallisen paljon.
– Vaikea sanoa, mikä sen vaikutus on siihen puun hintaan. Lopulta ne lopputuotemarkkinat määrittelevät sen hinnan nousun. Mutta on tietysti aivan selvää, että nämä investoinnit ovat sen kokoisia, että kysyntään sillä tulisi olla vaikutus, Kainulainen painottaa.
Kotimaisen puun hintaan vaikuttaa oleellisesti siis se, kuinka suomalainen sellu, paperi tai sahatavara menee kaupaksi meillä ja maailmalla. Moni suomalainen metsäyhtiö voi myös hyötyä Britannian EU-eron jälkeisestä punnan heikkemisestä ja dollarin vahvistumisesta. Valuuttaheilahtelujen hyötyjiin kuuluvat yritykset, jotka myyvät tuotteensa dollareissa, mutta joiden kulut kertyvät euroissa.
– Jos sellun tai paperin hinta kehittyy huonosti, toki se vaikuttaa teollisuuden kykyyn maksaa puusta, Kniivilä sanoo.
Kuitupuussa hintapainetta, koska sellu ja kartonki vetää
Metsäyhtiöiden uudet investoinnit on tehty pitkälti sellun tuotantoon, joten ne tulevat näkymään erityisesti kuitupuun hinnassa.
– On laajennettu sellutehtaiden kapasiteettia ja tehty investointeja kartongin tuotantoon. Myös uusia suurinvestointeja on tulossa. Nämä kaikki vaikuttavat kuitupuuhun, PTT:n Matleenaa Kniivilä sanoo.
Tukkipuu on metsänomistajalle tärkeämpi, koska sen kuutiohinta on selvästi kuitupuuta suurempi.
– Tukkipuolella ei ole kuitenkaan ilmoitettu sellaista investointimäärää kuin sellupuolella, hän muistuttaa.
Pitäisikö metsänomistajan nyt malttaa hakkuiden kanssa mielensä, jos halajaa saada paremman hinnan vihreästä kullastaan?
– Yleensä kysynnän kasvu vaikuttaa hintaan positiivisesti. En lähtisi metsänomistajana suuremmin odottelemaan, koska tulevaisuus on aina epävarma. Tekisin päätöksen, lähdenkö myymään nyt vai en, ihan oman taloudellisen tilanteen perusteella, Kniivilä korostaa.