Haagin kansainvälinen tuomioistuin katsoo, että Kiinan aluevaatimukset Etelä-Kiinan merellä eivät ole merirajat määrittelevän YK-sopimuksen mukaisia. Kiina on loukannut Filippiinien alueellista koskemattomuutta, oikeus katsoo.
Kiistavesillä kulkee erittäin merkittäviä rahtireittejä ja siellä on runsaasti kaloja sekä oletettavasti rikkaat öljy- ja kaasuvarat. Siten alueen riutat ja atollit ovat strategisesti tärkeitä, vaikka monet ovat pinnan yläpuolella vain laskuveden aikaan.
Oikeus perustelee päätöstään näin: "Vaikka kiinalaiset merenkulkijat ja kalastajat ovat monien muiden tavoin käyttäneet saaria kauan, ei ole mitään todisteita siitä, että Kiinalla olisi niihin, niitä ympäröiviin vesiin ja alueen resursseihin historiallisesti yksinoikeus."
Oikeuden mukaan Kiina on loukannut Filippiinien oikeuksia sekä kalastamalla ja öljynetsinnällä että rakentamalla keinotekoisia saaria. Lisäksi filippiiniläisiä kalastajia on estetty saalistamasta ja Kiinan alukset ovat aiheuttaneen törmäysvaaran tukkiessaan filippiiniläisten alusten reitin.
Päätös pätee myös kieltäytyvään Kiinaan
Kiinan mielestä 90 prosenttia Etelä-Kiinan merestä kuuluu sille. Filippiinien lisäksi myös Vietnam, Malesia, Brunei ja Taiwan ovat kiistäneet, että Kiina omistaisi alueet, jotka ovat lähempänä niiden kuin Kiinan rantoja.
Kiina ilmoitti jo etukäteen, ettei tuomioistuimen päätös sido sitä. Maa ei ole myöskään osallistunut oikeudenkäyntiin. Tuomioistuin sanoo kuitenkin, että päätös on lainvoimainen Kiinan kieltäytymisestä huolimatta.
Filippiinit on kiittänyt oikeuden päätöstä virstanpylvääksi. Ulkoministeri Perfecto Yasayn mukaan Filippiinit on sitoutunut kiistojen rauhanomaiseen ratkaisuun ja alueen vakauden tavoitteluun.