Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Jazzkitaristi Olli Soikkeli tekee uraa New Yorkissa: Suomalainen jazzmuusikko on siellä erikoinen ilmestys

Mustalaisjazzia soittava kitaristi on soittanut ammatikseen New Yorkissa kaksi vuotta. Maailman jazz-pääkaupungissa kilpailu on kovaa, mutta 25-vuotiaalle suomalaiselle kitarataiturille on ollut kysyntää. Olli Soikkeli tekee vuodessa 250 keikkaa.

Olli Soikkeli
Olli Soikkeli Kuva: Antti Haanpää / Yle
Ville Vedenpää
Avaa Yle-sovelluksessa

Akustinen kitara saa kyytiä Olli Soikkelin käsittelyssä. Sormet näppäilevät kieliä vikkelästi kuin hevikitaristilla konsanaan. Vertaus osuu oikeaan, sillä Soikkeli alkoi soittaa 12-vuotiaana kitaralla heviä.

Pohjois-Karjalasta Nurmeksesta kotoisin oleva Olli Soikkeli innostui musiikista isoveljen harrastuksen kautta. Kitaransoitossa hevi jäi kuitenkin taka-alalle, kun Soikkeli tapasi paikallisen kitaristin Kari Pääkkösen. Hän johdatteli Soikkelin mustalaisjazzin ja sen mestarin Django Reinhardtin tyylin pariin.

– Ensimmäinen innostus oli hevikitaroinnissa, jossa on nopeita kitarasooloja. Myöhemmin tulivat muut nyanssit mukaan. Gypsy jazz on tavallaan akustisen kitaran tilumetallia, Soikkeli nauraa.

Kovaa kilpailua New Yorkissa

Soikkeli innostui kitaransoitosta ja mustalaisjazzista niin paljon, että hän treenasi jo 14-vuotiaana kahdeksan tuntia päivässä. Lukion jälkeen, 19-vuotiaana, Soikkeli muutti Helsinkiin ja opiskeli pari vuotta Pop & Jazz Konservatoriossa.

Keikkamatkat veivät hänet yhä useammin jazz-klubeistaan tunnettuun New Yorkiin. Kun työtarjouksia alkoi tulla tasaisesti, Soikkeli muutti kaupunkiin pysyvästi kesällä 2014.

– Siellä on paljon jazz-musiikkia ja kovin kilpailu on modernin jazzin saralla. Nyt siellä on vanhemman jazzin buumi, johon kuuluvat esimerkiksi hot jazz, Louis Armstrong swing ja Benny Goodman. Lisäksi siellä on edustamaani Django Reinhardtin mustalaisjazzia. Niitä soittajia on vähemmän, mikä on mulle hyvä juttu.

Olli Soikkeli
New Yorkissa on menossa vanhemman jazzin buumi, johon kuuluu myös Olli Soikkelin esittämä mustalaisjazz. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Soikkelilla ei ole ollut vaikeuksia saada töitä New Yorkista.

– Jo ensimmäisellä viikolla keikkailin kuutena iltana. Monet puhuvat, että se on raju paikka. Niin kuin se onkin. Minulle sinne muutto ja siellä työskentely oli aika helppoa.

Ulkonäkö ja soitto eivät kohtaa

Freelancerina työskentelevä Olli Soikkeli soittaa New Yorkin jazz-klubeilla vaihtelevissa kokoonpainoissa. Mustalaisjazzia soittava vaalea nuori suomalainen jazzmuusikko on muusiikkopiireissä erikoinen ilmestys.

– Keikoilla tapaa uusia muusikoita, ja kun viritellään vahvistimia ja kitaroita, he saattavat katsoa, että mikäsmies tämä on. Olen kuullut kommentteja, että ulkonäkö ja soitto eivät ihan kohtaa, Soikkeli nauraa.

Olli Soikkeli
Vaalea nuori suomalainen soittamassa mustalaisjazzia on monen mielestä hassu yhdistelmä, kertoo Olli Soikkeli. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Suomalaiskitaristilla on New Yorkissa keikkailun ohella myös pääprojekti. Se on mustalaisjazziin erikoistunut nelihenkinen kokoonpano Rhythm Future Quartet, jonka tyylinäytettä voi katsoa YouTubesta. Lähinnä Yhdysvalloissa esiintyvä kvartetti nähdään elokuussa muutamalla keikalla myös Suomessa kuten Helsingin Viapori Jazzissa ja Kokkolan Venetsialaiset-tapahtumassa.

Japaniin ja Nurmekseen

Mustalaisjazzilla ei Suomessa ole juuri minkäänlaisia perinteitä. Soikkelin miltei itse opitulla soittotyylillä pärjäämistä New Yorkissa voikin pitää erittäin hyvänä saavutuksena.

Olli Soikkeli heitti viime vuonna 250 keikkaa, ja tahti on sama tänä vuonna. Keikoista suurin osa on Yhdysvalloissa. Kesän aikana Soikkeli on soittanut myös Suomessa esimerkiksi Pori Jazzissa.

Olli Soikkeli
Kuva: Antti Haanpää / Yle

Soikkelin tavoitteena on päästä soittamaan Euroopan jazz-festivaaleille sekä erityisesti Japaniin.

– Aasiaan menevät keikoille eurooppalaiset gypsy swingin parhaat osaajat. Japanissa on 2 000 hengen loppuunmyytyjä konserttisaleja ja yleisö on tosi innoissaan.

Muutaman viikon Suomessa oleilun aikana Soikkelille on tärkeää päästä käymään myös kotikaupungissa Nurmeksessa.

– Vajaan viikon verran on rentoutumista ja voi nauttia Suomen kesästä. Toivottavasti silloin ei sada.

Suosittelemme sinulle