Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Verkkouutisten kysely: Yle arvioitiin riippumattomimmaksi mediaksi

Suomalaisille media näyttäytyy melko riippumattomana. Suurinta riippumattomuuden koetaan olevan suhteessa puolueisiin, mutta omistajien ja ilmoittajien etujen arvioidaan vaikuttavan enemmän. Entiset toimittajat kommentoivat kyselytutkimuksen tuloksia keskustelussa SuomiAreenassa.

Sanni Grahn-Laasonen, Maria Tolppanen ja Mikael Pentikäinen SuomiAreenan paneelikeskustelussa Porissa.
Sanni Grahn-Laasonen, Maria Tolppanen ja Mikael Pentikäinen SuomiAreenan paneelikeskustelussa Porissa. Kuva: Yle
Matti Koivisto
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalaisten mielestä media on melko riippumatonta, selviää Verkkouutisten ja Nykypäivän teettämästä kyselytutkimuksesta.

Vastaajista 60 prosenttia määritteli median melko riippumattomaksi. Täysin riippumattomana mediaa piti kolme prosenttia vastaajista. Mediaa ei pitänyt kovin riippumattomana lähes neljännes vastaajista ja neljä prosenttia vastaajista ei uskonut median olevan lainkaan riippumaton.

Yksittäisistä medioista riippumattomimpina pidettiin Yleä, toiseksi riippumattomimpana näyttäytyy Helsingin Sanomat.

Vallan puudeli vai taisteleva vahtikoira?

Porin SuomiAreenassa aiheesta keskustellut entinen Ylen toimittaja, perussuomalaisista vastikään sosiaalidemokraatteihin loikannut kansanedustaja Maria Tolppanen arveli riippumattomuuden johtuvan siitä, että media ei tee työtään.

– Media on neljäs valtiomahti, mutta mihin se on hukannut mahtinsa? Median pitäisi olla vallan vahtikoira, tänä päivänä se on kiltti sylipuudeli, Tolppanen tylytti paneelikeskustelussa.

Sanni Grahn-Laasonen, Maria Tolppanen ja Mikael Pentikäinen SuomiAreenan paneelikeskustelussa Porissa.
Sanni Grahn-Laasonen, Maria Tolppanen ja Mikael Pentikäinen SuomiAreenan paneelikeskustelussa Porissa. Kuva: Yle

Keskusteluun osallistunut Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen puolestaan esitti täysin päinvastaisen arvion, jonka mukaan media on siirtymässä entistä kantaaottavammalle linjalle.

– Nyt on ehkä palattu enemmän sille linjalle, että medialla voi olla joku tehtävä. Näkisin, että iso osa suomalaisista lehdistä on enemmän tai vähemmän taistelevia lehtiä, Pentikäinen sanoi.

Esimerkkinä taistelevasta lehdestä Pentikäinen mainitsi Maaseudun Tulevaisuuden, jossa hän itse toimi päätoimittajana.

– Maaseudun Tulevaisuus on olemassa sen takia, että se pitää suomalaisen maaseudun puolta, samoin kuin esimerkiksi Kauppalehden tehtävänä on pitää suomalaisen talouselämän etua esillä. On kuitenkin tärkeää muistaa, että jos lehti ilmoittaa olevansa riippumaton ja puolueeton, niin uutissivuilla pitää pyrkiä objektiiviseen journalismiin.

Iltalehdessä toimittajana ennen politiikkaan siirtymistä työskennellyt kokoomusministeri Sanni Grahn-Laasonen kertoi pitävänsä tasapuolista uutisointia vaikeana tehtävänä, mutta tärkeänä osana toimittajan ammattitaitoa. Grahn-Laasonen muisteli paneelissaan toimittajaisältään saatua opetusta tasapuolisesta journalismista:

– Kun toimittaja tulee kaikkien puolueiden äänestäjien haukkumaksi, niin tietää, että on onnistunut tehtävässään.

Mediat riippuvaisempia omistajista kuin puolueista

Kyselytutkimuksen vastaajien joukossa median arvioitiin olevan riippumattominta suhteessa puolueisiin. Sen sijaan median arvioitiin olevan riippuvaisempi omistajiensa ja ilmoittajiensa eduista. Pentikäinen arvioi media-alan heikon taloudellisen tilanteen korostaneen asiaa.

– Jokaisessa mediassa joudutaan miettimään sitä, mistä se raha tulee ja miten omistajat suhtautuvat. Se on valitettava asia. Toisissa toimituksissa on tämän suhteen vahvempi kulttuuri kuin toisissa.

Tutkimuksessa kysyttiin myös arvioita siitä, näyttäytyykö media vastaajien silmissä oikeistolaisena vai vasemmistolaisena.

Vastausten perusteella media painottuu enemmän oikeistolaiseksi Yleä lukuun ottamatta. Vastaajista kolmannes näki Ylen nojaavan vasemmalle, noin kymmenesosa vastaajista taas näki Ylen painottuvan oikealle. Loput vastaajista olivat epävarmoja.

Tutkimuksen toteutti TNS Gallup. Tutkimuksessa tehtiin 1 024 haastattelua ja sen virhemarginaali on 3 prosenttia suuntaansa.

Suosittelemme sinulle