Mustanpuhuvasta, graffitein koristellusta treenitilasta kaikuu melskeinen punk. Ollaan Helsingin Kalasatamassa kansalaisjärjestö Oranssin kotoisan nukkavierussa toimintakeskuksessa. Neljä naista vääntää korokkeella yhdysvaltalaisyhtye Bikini Killin kappaletta_ Rebel Girl._ Tahti on hitusen hakusessa, basistin sormissa on tönkköyttä ja laulajan ääni värisee.
On aikuisten naisten ja muunsukupuolisten bändileirin, Madame campin, toinen päivä. Eilen leirillä tutustuttiin bändisoittimiin: kitaraan, rumpuihin ja bassoon. Tänään porukka on jaettu yhtyeiksi. Tarkoitus on, että kukin yhtye valmistaa oman kappaleen. Ne esitetään yleisölle leirin perjantaisessa loppukonsertissa.
Vanhin leiriläinen tiettävästi 40 vuotias
Leirin 15 osallistujan musiikkitausta vaihtelee harrastajista täysiin untuvikkoihin. Keski-ikä on kolmenkymmenen hujakoilla. Vanhin leiriläinen on tiettävästi 40 vuotias, Madame campin vetäjiin kuuluva, Girls Rock! Finland -yhdistyksen varapuheenjohtaja, Laura Haarala kertoo.
– Voi olla, että mukana on vanhempiakin naisia. Kaikki leiriläiset eivät ole ilmoittaneet ikäänsä, mikä on ihan ok, onhan kyse naisista. Muunsukupuolisten identiteettiäkään ei sen kummemmin kysellä, Haarala selittää.
Girls Rock! Finland, eli Tyttöjen rokkileiriyhdistys, aloitti bändileiritoiminnan tytöille vuonna 2012. Silloin moni aikuisikään ehtinyt nainen harmitteli ikäänsä. Suuren kysynnän innoittamana rokkileiriyhdistys järjesti nyt madameille oman leirin. Se täyttyi yhdessä hujauksessa.
"Näin rumpupalikat läheltä ensimmäistä kertaa"
Bändi treenaa _Rebel Girliä _ja tulos kuulostaa kerta kerralta paremmalta. Soittajat ovat innoissaan, vaikka sähkökitaristin ranteet ovat outouttaan jumissa ja basistin sormet verillä. Laulaja on saanut ääneensä voimaa ja rumpalikin pysyy jo tahdissa. Tai lähes tahdissa.
– Näin rumpupalikat eilen ensimmäistä kertaa elämässäni läheltä, rumpali, Lotta Sonninen nauraa.
Sonninen (40) on omien sanojensa mukaan leirin mummo. Kun hän oli lapsi pianonsoitto ei kolahtanut. Sittemmin nainen opetteli muilta salaa "leirinuotiotasoisen" kitaransoiton. Silti Sonninen sanoo aina kokeneensa itsensä epämusikaaliseksi. Kunnes löysi rohkeuden osallistua Madame campiin.
– Nuoruudessani korostettiin jotain myyttistä musikaalisuutta, jota joko on tai ei ole, ja jos sitä ei ole, pitää unohtaa koko musiikinteko. Näin vanhaksi piti elää, että tässä ollaan, Sonninen hymyilee.
"Koulussa sähköiset soittimet annettiin pojille"
Lotta Sonninen muistelee, että koulussa ei juurikaan kannustettu tyttöjä popmusiikin pariin.
– En syytä siitä poikia enkä musiikinopettajaa enkä maailmaa, mutta koulussa sähköiset soittimet annettiin aina pojille. Niin se vain jostain kumman syystä meni.
Girls Rock! -yhdistyksen Laura Haarala komppaa. Hän sanoo tyttöjen usein kertovan vinoutumista musiikintunneilla.
– Monet leiriläisemme ovat kertoneet, että kouluissa on yhä vielä musiikinopettajia, joiden mielestä tyttöjen homma on laulaa tai korkeintaan soittaa syntikkaa.
Tyttöjen rokkileiriyhdistys koettaakin vähentää populaarimusiikissa vallitsevaa epätasa-arvoa. Musiikintekijäin tekijänoikeusjärjestö Teoksen asiakkaista vain vajaa 20 prosenttia on naisia.
– Naisiartisteja ja -soittajia nousee jo aika paljon julkisuuteen, mutta tuleeko julkisuus siitä, että heidät koetaan poikkeuksiksi, vai onko ala jo tasa-arvoistumassa. En tiedä, Haarala empii.
"Klassisessa musiikissa jää puuttumaan luova tekeminen"
Leiribändin kitaristilla Anna Välimaalla (36) on klassisen musiikin tausta. Hän opiskeli aikanaan pianoa, kitaraa ja laulua. Madame campiin hänet toi halu palata musiikin pariin, mutta rennommalla meiningillä kuin aiemmin klasarin parissa.
– Kun klassisessa musiikissa on tärkeää, että laulaa oikein ja kaikki menee viimeisen päälle hiotusti, niin siitä jää puuttumaan se, mikä musiikissa on tärkeintä, eli ilo ja luova tekeminen, Välimaa sanoo.
Hän odottaakin erityisesti bändin oman kappaleen tekemistä. Sitä, että saa tehdä itse, eikä opettaja ole päällepäsmäämässä ja hiomassa. Biisin tekemisen tyyli on leirillä vapaa, jotkut bändit tekevät kappaleensa improvisoimalla, toiset aloittavat sanoituksesta.
Vaikkeivät niskaan höngikään, Madame campissakin on opettajia ja bändiohjaajia. He ovat kokeneita naismuusikoita popin, punkin, rockin, bluesin ja psychobillyn parista.
Tavoitteena saada lisää naismuusikkoja
Tyttöjen bändileirien osallistujista moni on jatkanut harrastuksensa parissa, perustanut bändejäkin, Laura Haarala kertoo. Leirien tärkein anti on hänen mukaansa ehkä kuitenkin ollut kasvu ihmisenä.
– Jotkut nuoret ovat olleet hyvin arkoja tullessaan leirille. Musiikki on saattanut tarjota heille keinon kertoa itsestään, turvallisemman kuin puhuminen. Leirien aikana on nähty hienoja itsensävoittamisen kasvutarinoita, kun ujoimmatkin ovat nousseet loppukonsertissa lavalle.
Madamet eivät toimittajan silmin tarvitse kasvutarinoita. Mainioita ovat tuollaisenaan. Jos suurta arkuutta on, se on taitavasti kätkössä huumorin alla. Pokkaa ja itseironiaa riittää. Bändin basisti, yksi leirin musiikkiuntuvikoista, ilmoittaa ostaneensa jo bassokitaran. Nyt pitäisi enää oppia soittamaan ja sitten tähdeksi poptaivaalle.
Leirin mummo, rumpali Sonninen tyytyy tyynesti vähempään.
– Eilen, kun kokeiltiin soittimia, minulla pysyi komppi viisi sekuntia. Tänään tähtään kymmeneen sekuntiin.