Norjan hiihtotähti Martin Johnsrud Sundby on saanut kahden kuukauden kilpailukiellon astmalääkkeen väärinkäytöstä. Sundby kertoi tuntojaan tiedotustilaisuudessa iltapäivällä.
- Minusta tämä on kohtuuton päätös. Mutta minun täytyy hyväksyä se ja minun täytyy olla vahva, koska tiedän, etten ole tehnyt mitään väärää, Sundby vakuutti Norjan yleisradioyhtiö NRK:n mukaan.
Sundbyn mukaan koko tapaus lähti purkautumaan kymmenen päivää Tour de Skin jälkeen.
- Olin kaupassa, kun joukkueen lääkäri soitti. Hän joutui kertomaan minulle kaksi kertaa, että (näytteeni) rajat ovat ylittyneet.
31-vuotiaalla Sundbyllä on diagnosoitu astma jo lapsena ja hän on käyttänyt astmalääkitystä koko kilpaurheilu-uransa. Hän on voittanut urallaan olympiahopeaa (2010) ja -pronssia (2014) sekä MM-kisoissa viestikultaa (2011) ja henkilökohtaista hopeaa (2013) ja pronssia (2011). Tämän lisäksi hän on voittanut maailmancupin kokonaiskilpailun ja Tour de Skin kolme kertaa, tosin kärynsä takia hän menettää kauden 2014-2015 voittonsa.