Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Hiihtoasiantuntija: Valitettavaa Sundbyn maineelle

Norjalaisen yleisradioyhtiön NRK:n hiihtoasiantuntija Fredrik Aukland pitää Martin Johnsrud Sundby kilpailukieltoa valitettavana.

Martin Johnsrud Sundby
Martin Johnsrud Sundby Kuva: AOP
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Norjan hiihtotähti Martin Johnsrud Sundby on saanut kahden kuukauden astmalääkkeen väärinkäytöstä ja menettää tämän takia myös kauden 2014-2015 maailmancupin kokonaiskilpailun sekä Tour de Skin voitot. Norjan maajoukkueen lääkärillä sekä Maailman antidopingtoimistolla on ollut erilaiset näkemykset siitä, miten astmalääkitystä pitäisi käyttää.

Norjalaisen NRK:n hiihtoasiantuntijan Fredrik Auklandin mukaan Sundbyn käry on valitettava ennen kaikkea Sundbyn itsensä kannalta.

- Hän on nyt päätynyt tilanteeseen, johon hän ei ole halunnut. Sundbyllä on ollut vaikeuksia astman kanssa, ja hän on käyttänyt lääkitystä tähän pitkän aikaa, Aukland sanoi NRK:n verkkosivuilla.

- Kun saa nimensä tällaiseen tapaukseen ja vieläpä tällaisena aikana, kun on puhuttu paljon Venäjän dopingista, se ei ole hyväksi. Tämä on todella valitettavaa hänen maineelleen. Etenkin ulkomailla.

Aukland on tunnettu norjalainen valmentaja, joka on valmentanut muun muassa sveitsiläistä Dario Colognaa. Sundbyn käryn myötä juuri Cologna nousee kauden 2014-2015 maailmancupin kokonaiskilpailun voittajaksi. Fredrik Auklandin veljet Anders ja Jörgen ovat myös hiihtäjiä.

Suosittelemme