Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Sundby menettää huomattavan summan palkintorahoja – liitto luvannut maksaa

Martin Johnsrud Sundby menettää kauden 2014-2015 Tour de Skin ja maailmancupin kokonaiskilpailun voitot sekä palkintorahat. Sundby sai kahden kuukauden kilpailukiellon astmalääkkeen väärinkäytöstä.

Martin Johnsrud Sundby
Martin Johnsrud Sundby Kuva: AOP
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Norjan hiihtoliitto ja maajoukkueen lääkäri Knut Gabrielsen ovat ottaneet vastuun Martin Johnsrud Sundbyn dopingkärystä. Maailman antidopingtoimiston (WADA) mukaan Sundby on rikkonut sen sääntöjä ja Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin oli samaa mieltä päätöksessään.

Sundby menetti kahden maailmancupin osakilpailuvoittonsa lisäksi myös Tour de Skin ja maailmancupin kokonaiskilpailun voitot. Näistä voitoista Sundby oli käärinyt yli 1,1 miljoonan kruunun eli noin 117 500 euron palkintorahat.

Norjalaismedian mukaan Hiihtoliitto ilmoitti pitämässään tiedotustilaisuudessa, että se maksaa Sundbyn menettämät palkintorahat takaisin Kansainväliselle hiihtoliitolle (FIS), eikä hiihtäjälle näin koidu kustannuksia. Sundbyn Tour de Skin voittorahat menevät hänen maanmiehelleen Petter Northugille, maailmancupin kokonaiskilpailun voittorahat taasen Sveitsin Dario Colognalle.

Suosittelemme