Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Keskustan maaseutusiipi ajaa irtiottoa EU-pakotteista – kokoomusministeri vastaa: "Huolestuttava ilmiö"

Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajan Jari Lepän mukaan EU:n pakotepolitiikasta luopumisen pitää olla mahdollista. Hän ei ole keskustassa yksin. Ulkomaankauppaministeri Kai Mykkänen pitää puheita vastuuttomina.

Jari Leppä
Kuva: Juho Liukkonen / Yle
Tulikukka de Fresnes
Avaa Yle-sovelluksessa

Yksi suomalaisen maatalouden ja erityisesti maitotilojen tulojen laskun monista syistä on Krimin miehityksestä alkunsa saanut EU:n ja Venäjän pakotekierre.

Maataloutta lähellä olevat keskustalaisedustajat, kuten Anne Kalmari, Lasse Hautala ja Hannu Takkula ovat vedonneet sen puolesta, että Venäjän vastapakotteista pitää päästä eroon diplomatian keinoin, toisin sanoen joustaa Venäjälle Ukrainan kriisin takia asetetuista pakotteista.

Samaa mieltä on eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Leppä (kesk.). Hän arvioi, että pakotepolitiikasta pitää luopua EU-tasolla.

– Pakotepolitiikan uudistaminen, muuttaminen ja pakotepolitiikasta luopuminen, sen pitää olla mahdollista, ja näin saadaan markkinat käyntiin, Leppä sanoo.

Vaihtoehto olisi Lepän mukaan, että EU korvaisi suomalaisten viljelijöille EU-pakotteista koituneet menetykset täysimääräisenä. Venäjän viennin loppuminen on rokottanut erityisesti suomalaisia maitotiloja. Samaan aikaan EU:n maitokiintiöiden lakkauttaminen laski maidon hintaa.

– Nyt yhdellä väestöryhmällä maksatetaan suurvaltapolitiikkaa, Leppä perustelee

Sama viesti Euroopan neuvostossa

Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen Anne Kalmari (kesk.) välitti kesäkuussa yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestön kokoukselle  saman viestin.

Kansanedustajien täytyy tuntea vastuunsa miltä se näyttää rajojen ulkopuolelle

Kai Mykkänen

– Kukaan ei hyväksy Venäjän toimia Krimillä tai Itä-Ukrainassa, mutta olisiko jo syytä kysyä, onko muita tapoja edistää Minskin sopimuksen toimeenpanoa kuin pakotteet, Kalmari kysyi Strasbourgissa.

Kalmari viittasi siihen, ettei pakotepolitiikka ole johtanut toivottuun lopputulokseen, sekä tietoihin siitä, että jotkut EU-maat kiertävät jo nyt pakotteita viemällä tuotteita esimerkiksi Valko-Venäjän kautta.

"Huolestuttava ilmiö"

Ulkomaankauppaministeri Kai Mykkänen (kok.) pitää hallituskumppani keskustaan muodostuneen sisäisen opposition puheita huolestuttavina ja vastuuttomina.

– Ymmärrän maataloussektoria lähellä olevien paineet, mutta on huolestuttava ilmiö, jos lonkalta puretaan paineita haukkumalla EU:ta pakotepolitiikasta, joka ei edes ole elintarvikepakotteista päättänyt, vaan Venäjä.

Vaikka yksittäiset kansanedustaja ovat toista mieltä, hallituksen ministerien linja pakotteisiin on Mykkäsen mukaan selvä, pakotteiden takana seistään.

– Vetoan varsinkin hallituspuolueiden edustajiin, että pidättäydyttäisiin lausunnoista, jotka Venäjä voi tulkita sellaisiksi, että pakotteiden poistamiseksi olisi joku muu ratkaisu kuin rauha Minskin sopimuksen noudattamisen kautta. Kansanedustajien täytyy tuntea vastuunsa miltä se näyttää rajojen ulkopuolelle, Mykkänen sanoo.

Maitotilallisten ahdinkoa Venäjän vastapakotteiden poisto ei Mykkäsen mukaan poistaisi ainakaan heti, koska vientimahdollisuudet Venäjälle ovat heikentyneet sen köyhdyttyä pakotteiden seurauksena.

– Rupla on puolet heikompi kuin ennen pakotteiden asettamista. On realistisesti katsottuna selvää, että markkina olisi joka tapauksessa pienempi, Mykkänen sanoo.

Hän kehottaa viljelijöitä katsomaan muihin ilmansuuntiin.

– Keskittyisin nyt siihen, että saadaan muihin ilmansuuntiin vienti vetämään. Myllyn Parhaan ensimmäiset kaurahiutalepussit lähtivät Kiinaan. Sitä tuskin olisi tapahtunut ilman näitä ravisteluja.

Suosittelemme sinulle