Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Merisalon ja Yli-Saunamäen liikemieskumppani piilotti omistuksiaan veroparatiisiin – paljastui Panaman papereista

Rajusti kasvavan rakennusyritys SSR Groupin pääomistaja Mika Wilenius hallinnoi lähes puolen miljoonan euron omistuksia Seychellien veroparatiisin kautta.

Mika Wilenius
Mika Wileniuksella oli Seychelleillä yhtiö, jonka kautta hän omisti muun muassa suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeita. Kuva: Pertti Louhelainen / Etelä-Suomen Sanomat
Jarno Liski,
Jyri Hänninen
Avaa Yle-sovelluksessa

Rakennusalan yrittäjä Mika Wilenius salasi omistuksensa Helsingin pörssin yrityksissä panamalaisen asianajotoimisto Mossack Fonsecan perustaman veroparatiisiyhtiön avulla.

Wilenius on rajusti kasvavan rakennusyritys SSR Groupin pääomistaja. SSR Groupilla on myös useita rakennushankkeita, joita ovat edistämässä vaalirahakohusta tutut liikemiehet Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki.

Ylen tietojen mukaan Wilenius rahoitti Petteri Orpon (Kok.) puheenjohtajakampanjaa vuonna 2016. Hänellä on myös yhteinen yritys kansanedustaja Eero Lehden (Kok.) kanssa.

Pörssiomistukset kulkivat hallintarekisterin kautta

Asianajotoimistosta vuotaneista asiakirjoista käy ilmi, että Wileniuksella oli osakeomistuksia sekä muuta varallisuutta seychelliläisen Vuittoni-yhtiön kautta lähes puolen miljoonan euron arvosta.

Vuittoni omisti noin 200 000 eurolla suomalaisten pörssiyhtiöiden kuten Nokian, Nokian Renkaiden sekä UPM:n osakkeita. Omistustiedot ovat peräisin vuoden 2014 lopulta.

Helsingin pörssin yhtiöiden osakasluetteloista käy ilmi, että omistuksia oli piilotettu myös hallintarekisterin taakse. Luetteloista ei löydy Mika Wileniuksen tai hänen yhtiönsä Vuittonin nimeä.

Osakekirja
Mika Wilenius järjesti itselleen panamalaisen Mossack Fonsecan kautta veroparatiisiyhtiön, joka omisti yli 200 000 euron arvosta suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeita. Mika Wileniuksen yhtiön osakekirja on osa panamalaisesta asianajotoimisto Mossack Fonsecasta vuotanutta aineistoa. Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Hallintarekisteröinti on lain mukaan mahdollista Suomessa vain ulkomaalaisille osakkeenomistajille tai ulkomaisille yhtiöille. Hallintarekisterissä ei näy todellisen osakkeenomistajan nimeä, vaan ainoastaan arvo-osuustilin hoitajan kuten pankin nimi.

Firma Seychelleillä, tili Luxemburgissa

Wilenius hankki Seychelleillä toimivan Vuittoni-yhtiön omistukseensa vuonna 2011. Yhtiön käytännön asioita ovat hoitaneet asianajotoimisto Mossack Fonseca sekä luxemburgilaisen Carnegie Bankin kaksi suomalaista työntekijää. Wileniuksen veroparatiisiyhtiöllä oli tili juuri Carnegie Bankin Luxemburgin-konttorissa.

Toinen Carnegie Bankin suomalaisista siirtyi keväällä 2015 töihin Nordean Luxemburgin-yksikköön. Hän jatkoi kuitenkin Wileniuksen asioiden hoitamista myös tämän jälkeen.

Asia käy ilmi Ylen hallussa olevista sähköpostiviesteistä, jotka ovat peräisin Panaman papereista. Wilenius lakkautti veroparatiisiyhtiönsä loppuvuodesta 2015.

Mika Wilenius ei antanut Ylelle haastattelua. Hänen avustajansa Kari Uoti lähetti sen sijaan sähköpostiviestin, jossa Yleä uhattiin oikeustoimilla, mikäli Wileniuksen nimi julkaistaan.

Suosittelemme