Euroopan unionissa luovuttiin maitomarkkinoita rajoittavista tuotantokiintiöistä viime vuoden keväällä. Markkinoita ovat viime aikoina ravistelleet rajusti myös Venäjän parisen vuotta sitten asettamat tuontikiellot.
Pellervon taloustutkimus arvioi, että edessä on vielä entistäkin vaikeammat ajat. Suomen maidontuotannon uusi ja vakavasti otettava haastaja on Baltian maiden eli Viron, Latvian ja Liettuan kasvava tuotanto.
PTT: Vaarallista vähätellä Baltian kehitystä
Tuotantokiintiöiden poistuttua maitoa on tuotettu EU:n alueella markkinaehtoisemmin.
– Oli odotettavissa, että suuret ja vahvat maidontuottajamaat lisäävät tuotantoaan, mutta poliittisessa keskustelussa on unohdettu tyystin, että tuotanto on kasvussa myös Baltian maissa, Pellervon taloustutkimuksen ekonomisti Lauri Vuori sanoo.
Vuoren mukaan Baltian vaikutusta ei pidä vähätellä siitäkään syystä, että maidontuotannon osuus koko maataloustuotannosta on Suomessa erittäin keskeinen verrattuna useaan EU:n kilpailijamaahan.
– Samaan aikaan, kun muutoinkin on ylituotantoa ja tuottajahinnat matalalla, Baltiasta pusketaan maitoa markkinoille, Vuori sanoo.
EU:n alueella tuotanto kavoi 7% – Suomessa alle prosentin
Pelkästään viime vuoden aikana valot sammuivat lähes viideltäsadalta suomalaiselta maitotilalta.
– Samaan aikaan tilojen keskikoko on kasvanut ja maidontuotanto on siten saatu toistaiseksi säilytettyä melko vakaalla tasolla, Vuori selventää.
Euroopan komissio päätti vastikään 500 miljoonan euron tukipaketista maitotiloille. Maidontuottajat ovat kärsineet muun muassa Venäjän parisen vuotta sitten asettamista tuontikielloista. Suomen osuus tuesta on 7, 5 miljoonaa euroa. Siihen on toki mahdollista panna kansallisesti toinen puoli lisää.
Tuotantokiintiöiden poistuminen on viemässä markkinat entistä selvemmin perinteisesti vahvojen maidontuottajamaiden hallintaan. Esimerkiksi Saksa, Ranska, Hollanti ja Irlanti ovat ottamassa entistäkin voimakkaamman aseman Euroopan maitomarkkinoilla.
Irlannin tuotanto kasvanut jopa 30 prosenttia
EU:n merkittävistä maidontuottajista esimerkiksi Irlanti on kasvattanut tuotantoaan kuluvan vuoden tammi–maaliskuussa lähes kolmanneksen verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Koko EU:n alueella maidontuotanto on kasvanut kiintiöiden poistuttua seitsemisen prosenttia.
Vuoren mukaan Suomen tuotanto on ollut koko vuosikymmenen melko vakaata, mutta näkymä on mollivoittoinen.
– Baltian vaikutus Suomen maitomarkkinoihin pitäisi ottaa vakavasti ja kunnolla esiin poliittisessa keskustelussa, Vuori sanoo.