Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla elää jopa 93 miljoonaa ihmistä, jotka ovat vaarassa saada zikavirustartunnan, ja heistä 1,65 miljoonaa on synnytysikäisiä naisia, arvioidaan Nature Microbiology -lehdessä julkaistussa mallinnuksessa.
Yhdysvaltalaisessa Notre Damen yliopistossa tehdyn mallinnuksen mukaan seurauksena voi olla kymmeniä tuhansia raskauksia, joissa virustartunta vaurioittaa sikiötä. Tutkijat korostavat kuitenkin, että kyseessä on pahin mahdollinen näkymä.
– Uskomme, että mallimme on varsin tarkka arvio siitä, missä zika aiheuttaa epidemioita, mutta samalla myönnämme, että sattumalla on suuri merkitys, kuten myös sillä, että osa alueista on melko lailla eristyksissä ja niissä asuu vähän ihmisiä. Siksi virus ei välttämättä leviä mantereen kaikille kolkille, sanoo tutkimuksen johtaja Alex Perkins.
Hän muistuttaa myös, että tutkimus keskittyi tartuntoihin, ei tautitapauksiin. Vain viidenneksellä tartunnan saaneista on mitään oireita ja vielä harvempi hakee apua ja päätyy siten tilastoihin, Perkins sanoo.
Brasilian köyhillä naisilla on suurin riski
Mallin pohjana käytettiin zikan tavoin tarttuvien denguen ja chikungunyan leviämistä sekä ilmasto-oloja ja virusten itämisaikoja. Erityisen merkittävää on se, missä vaiheessa niin suuri osuus ihmisistä saa joko luonnostaan tai rokotuksen ansiosta immuniteetin tartunnalle, että taudin leviäminen estyy.
– Tartunnat yleistyvät ensimmäisten 2–3 vuoden aikana. Uskomme, ettei epidemia voi kasvaa siitä, Perkins sanoo.
Perkinsin mukaan zikatartunnan riski on erityisen suuri köyhille naisille, koska heillä ei ole varaa ikkunoiden hyönteisverkkoihin tai ilmastointilaitteisiin. Niillä on erityinen merkitys zikaa levittävien hyönteisten torjunnassa.
Pahimmaksi tilanne käy Brasiliassa sen suuren koon ja olosuhteiden vuoksi. Tartuntoja on odotettavissa kolme kertaa niin paljon kuin muilla zika-alueilla, Perkins uskoo.
Espanjassa syntyi zikan vaurioittama poika
Zikavirus voi aiheuttaa sikiöille aivojen kehityshäiriön, joka ilmenee lapsen pienipäisyytenä. Yhteys havaittiin Brasiliassa viime vuonna. Maa on sen jälkeen vahvistanut yli 1 600 tapausta, joissa se pitää zikaa syynä lasten vammautumiseen.
Espanja on ilmoittanut ensimmäisestä Euroopassa syntyneestä lapsesta, jonka pienipäisyyttä epäillään zikatartunnan aiheuttamaksi. Nainen sai tartunnan matkallaan Latinalaisessa Amerikassa.
Tartunta selvisi tutkimuksissa keväällä. Nainen ei halunnut aborttia, vaan synnytti lapsensa maanantaina Barcelonassa. Lääkärit kuvaavat pojan tilaa vakaaksi.