Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Merkonomi näyttelemisen puoliammattilaisena – kolme työtä pitää kiireisenä

Hämeenlinnalaisella Miikka J. Anttilalla on tämän kesän aikana useampi rauta tulessa. Varsinaiset työtehtävät löytyvät edelleen kauppakeskus Tavastilasta, mutta veri on vetänyt aina sekä kesäteatterin lavalle että elokuvakameran eteen.

Miikka J. Anttila
Miikka J. Anttila onliittänyt näyttelemisen osaksi elämäänsä. Kuva: Kati Turtola / Yle
Mikko Moilanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kun tekee kolmea työtä yhtä aikaa, on täsmällinen aikatauluttaminen tärkeää. Paperisen kalenterin sivut ovatkin täyttyneet merkinnöistä ja muistutuksista, viime hetken muutoksista ja siirroista. Samaan ei paraskaan älypuhelin pysty.

Kun hämeenlinnalaisessa kauppakeskus Tavastilassa tapahtuu jotain, on usein takana sama mies. Miikka J. Anttila onkin monelle hämeenlinnalaiselle tuttu. Päivätyönsä lisäksi mies näyttelee sekä teatterissa että elokuvissa. Kalenterissa riittää merkintöjä miltei jokaiselle päivälle.

– Yritin pitää kalenteria puhelimessani, mutta pian huomasin merkitseväni asioita kahteen eri paikkaan, eli vanhaan kunnon kalenteriin ja puhelimeeni. Ei siinä muuten mitään, mutta tuntui siltä, että asioita meni turhaan ristiin rastiin ja päällekkäin. Kalenterin käyttö on nopein ja järkevin keino pitää itsensä kartalla.

Anttila on mies, joka on pienenä poikana harrastanut näyttelemistä. Näytteleminen on ollut elämässä aina, vaikkeivät teatterikoulujen ovet olekaan miehelle avautunete.

Kesäteatterin lavalle iltaisin

Päivätöiden lisäksi Miikka J. Anttila on erittäin aktiivinen näyttelijä. Teatterikärpänen puraisi parikymmentä vuotta sitten ja tänä kesänä hän on Hämeenlinnan uuden kesäteatterin Elämä janottaa!- näytelmän yksi näyttelijöistä. Näytöksiä alkaa olla sen verran paljon takana, että homma on jo hyvin näpeissä.

– Nyt näitä vetoja on sen verran takana, että raamien puitteissa voidaan hieman jo elää näytelmän aikana. Oikeastaan jokainen näytös voi olla hieman erilainen. Isot linjat tietenkin pidetään mielessä, mutta ohjaaja Mikko Kivinen on antanut mahdollisuuden kokeilla ja kasvattaa omaa rooliaan, Anttila kertoo.

Tällä hetkellä nämä työt menevät mukavasti rinta rinnan, ja olen saanut mahdollisuuden tutustua kumpaankin upeaan taiteenalaan.

Miikka J. Anttila

Kesäteattereiden menestyminen on kiinni monen asian summasta. Näytelmän pitää olla kiinnostava, säiden pitää olla suotuisat, näyttelijöiden täytyy onnistua ja oheispalveluiden on oltava kohdallaan. Lavalta näkee katsomon reaktiot nopeasti ja niistä voi päätellä onko näytelmä onnistunut. Miikka J. Anttilan mielestä Elämä janottaa! on onnistunut tehtävässään.

– Kuulemani palaute on ollut positiivista. Tämä on kuulemma sitä, mitä kesäteatterin lavalle on kaivattu. Katsomossa on ollut paljon ”lapparifaneja”, jotka ovat sitten laulaneet ja tanssineet mukana, mikä on ollut todella hauskaa. Tämä on ollut eräänlaista osallistavaa teatteria, Anttila sanoo.

Leffa vai teatteri, kas siinä pulma

Teatterin lisäksi Anttilaa on työllistänyt elokuvan kuvaukset. Kauhuelokuva Kyrsyää on kuvattu alkukesästä tiiviissä tahdissa, ja tuotantopuolen tehtävät ovat tuoneet lisämausteen työannokseen. Vaikka tiivein kuvaustahti alkaa Miikan kohdalla olla jo takanapäin, niin silti matkustuskilometrejä tulee kiitettävästi.

Kumpi menee edelle, elokuvan tekeminen vai kesäteatterissa näytteleminen?

– Mä olen aika paljon itsekin pohtinut tätä kysymystä. Tällä hetkellä nämä työt menevät mukavasti rinta rinnan, ja olen saanut mahdollisuuden tutustua kumpaankin upeaan taiteenalaan. Elokuvan tekemisessä on se mielenkiintoinen puoli, että kun osuutesi on kuvattu elokuvaan, niin silloin et voi enää vaikuttaa lopputulokseen. Teatterissa saat palautteen välittömästi yleisöltä ja saat olla kanssanäyttelijöiden kanssa siinä samassa hetkessä, niin onhan siinä jotain maagista, Miikka J. Anttila pohtii.

Suosittelemme