Suomen tunnetuimpiin säveltäjiin lukeutuva Einojuhani Rautavaara syntyi Helsingissä 9. lokakuuta 1928. Rautavaara ehti tuottaa mittavalla urallaan paitsi oopperoita, sinfonioita ja orkesteriteoksia myös muun muassa kamarimusiikkia sekä konserttoja eri soittimille. Rautavaara ehti saada vaikutteita uralleen myös isänsä, oopperalaulaja Eino Rautavaaran musikaalisuudesta.
Rautavaara kertoi omaelämäkerrassaan Omakuva (1989, WSOY), kuinka hänen isänsä meni joskus selälleen ja käski pojan hyppiä palleallaan, sillä "laulajalla pitää olla vahvat palkeet".
Traaginen lapsuus, runsaat opinnot
Einojuhani Rautavaara menetti jo varhain molemmat vanhempansa. Isä Eino Rautavaara kuoli Einojuhanin ollessa 10 vuotta ja äiti, lääkäri Elsa Rautavaara kuusi vuotta myöhemmin. Rautavaara vietti nuoruutensa tämän jälkeen kasvatusäitinsä luona Turussa.
Päätös säveltäjänuralle lähtemisestä syntyi nuoren miehen mielessä pian ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen. Rautavaara opiskeli 1950-luvun vaihteen molemmin puolin Sibelius-Akatemiassa sävellystä ja Helsingin yliopistossa musiikkitiedettä, mikä vahvisti etenkin hänen kansanmusiikillista osaamistaan.
Myös Sibelius huomasi lahjakkuuden
Sibelius-Akatemiassa Rautavaaraa opetti Aarre Merikanto. Myös säveltäjä Jean Sibeliuksella oli suuri vaikutus nuoren Rautavaaran urakehitykseen. Sibelius antoi hänelle vuonna 1955 suosituksen apurahaan, jonka turvin hän pääsi opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Apurahan kimmokkeena voidaan katsoa olleen Rautavaaran äitinsä muistolle omistama sävellys A Requiem in Our Time (1953), joka voitti Cincinnatissa Yhdysvalloissa pidetyn sävellyskilvan.
Yhdysvaltain lisäksi Rautavaara opiskeli myöhemmin myös Sveitsissä ja Saksassa vuosina 1957–1958.
"Musiikinteossa on seurattava itseään"
Kun Rautavaaraa pyydettiin vuonna 1998 YLEn Aamu-tv:ssä vieraillessaan määrittelemään musiikkiaan sanoin, hän arvioi, ettei ole mitään musiikille vieraampaa kuin sen "konseptiesittely"
– Voi sanoa, että kuuntele sitä, niin se kertoo. Se on hyvin henkilökohtainen asia, miten tämän "arkkityyppisen otuksen" tajuaa ja näkee, ja se voi olla myös hyvin pelottava asia, hän opasti.
Rautavaaran mielestä ainoa asia, johon musiikinteossa voi luottaa, on tehdä sellaista musiikkia, josta itsekin pitää. Muotivirtauksia hän ei sen sijaan kehottanut seuraamaan.
Tunne kuljetti musiikkia
Rautavaaran monipuolinen sävellystuotanto liikkui pitkään niin kutsutun avantgardistisen taidevirtauksen johdattelemana 1950- ja 1960-luvuilla. Myöhemmin hän siirtyi kohti perinteisempää ilmaisua ja romantiikkaa.
Rautavaara mainitsi usein, kuinka hän sai tehdä säveltäessään sitä, mitä rakastaa. Hän sanoi myös tekevänsä sävellyksiä vain itseään varten ja olevansa imarreltu ja jopa yllättynyt, jos muutkin saavat niistä jotakin.
Hän jakoi osaamistaan myös muiden käyttöön toimiessaan Sibelius-Akatemiassa opettajana ja professorina 1957–1990.
Oopperoissa läsnä aika, unet ja näyt
Einojuhani Rautavaaran mukaan hänen oopperoilleen oli ominaista ajan, unen ja näyn käyttäminen näytelmän osina. Monet Rautavaaran oopperat alkavatkin realismia hylkien vasta kertomuksen lopusta. Menneisyyden ja nykyisyyden rajat häivytettiin.
Rautavaaran mukaan hänen oli joskus vaikea ottaa todellisuutta "tosissaan".
– Eihän tuo ole ihmekään, kun huomaa, miten uskomatonta elämä saattaa merkillisimmillään olla, Rautavaara sanoi kapellimestari Mikko Franckin kanssa työstämässään kirjassa Rautavaara & Franck (2006, WSOY).
Teemoja enkeleitä kaihtamatta
Myös erilaiset näyt voidaan tulkita olennaiseksi osaksi Einojuhani Rautavaaran sävellystuotantoa. Töihin liittyivät usein esimerkiksi lapsuuden unet, unelmat ja mystiset elementit kuten enkelit, jotka toistuvatkin usein hänen teostensa nimissä.
Rautavaara myönsi elämäkerrassaan kokeneensa joskus hieman kiusallisina tämänkaltaiset nimet, mutta toisaalta olevansa niille kiitollisuudenvelassa.
– Ne nimittäin olivat aina itse musiikin lähtökohta ja heräte. Olisi ollut huijausta jättää ne pois, hän kirjoitti.
Alussa poliittisesti arka aihevalinta
Rautavaaralta ilmestyi kaikkiaan 11 oopperaa tai näyttämöteosta. Ensimmäinen näistä töistä oli Kaivos (1963), joka ei koskaan päässyt opperanäyttämölle. Syynä oli teoksen poliittisesti arka tausta Unkarin kansannousussa.
Rautavaaran seuraava ooppera Apollo Contra Marsyas (1970) sen sijaan jo esitettiin Suomen Kansallisoopperassa. Teosta pidetään harvinaisena sekoituksena musikaalia ja koomista oopperaa.
Rautavaaran kolmas ooppera Thomas (1985) oli puolestaan tilaustyö Joensuun laulujuhlille. Tarina kertoo piispa Tuomaksesta 1200-luvun Suomessa.
Mestaritöitä myös orkesteriteoksissa
Thomas-oopperan kanssa samoihin aikoihin syntyi Rautavaaran viides sinfonia (1985–1986). Etenkin räjähtävästä alustaan tunnettua sinfoniaa pidetään hänen merkittävimpinä orkesteriteoksinaan Angels and Visitations -työn (1978) kanssa.
Rautavaaran myöhempiä oopperoita ovat mm. suosittu taiteilija Vincent van Goghin elämästä kertova teos _Vincent _(1987), Auringon talo (1990), _Aleksis Kivi _(1996) ja Rasputin (2003).
Lisäksi säveltäjä urakoi muun muassa lukuisia konserttoja, kamarimusiikkia, pianosävellyksiä ja vokaalimusiikkia.Hänen viimeisimpiä sävellyksiään ovat mieskuoroteos _Hommage vanhalle säveltäjälle _(2014), orkesteriteos Fantasia (2015) ja Balada-kantaatti (2014), joka kantaesitettiin viime vuonna Madridissa.
Säveltäjä koki myös maailmanmaineen
Einojuhani Rautavaara kohosi pian maailmalla esitetyimmäksi suomalaiseksi klassisen musiikin säveltäjäksi Jean Sibeliuksen jälkeen. Hänen musiikkinsa on nauttinut suosiota erityisesti Yhdysvalloissa 1990-luvulla suomalaisen Ondine-levy-yhtiön markkinoinnin ansiosta.
Sinfonioita Rautavaaralta ilmestyi kaikkiaan kahdeksan kappaletta. Niistä viimeisin, Matka (1999), sai kantaesityksen maailmankuulussa Philadelphian sinfoniaorkesterissa.
Myös 7. sinfonia _Angel of Light _(1994) nousi maailmanmaineeseen.
