Suurilla paikkakunnilla voidaan paremmin kuin pikkukaupungeissa, kertoo tuore tutkimus.
Kelan, THL:n ja eri korkeakoulujen toteuttama tutkimus osoittaa, että ihmiset ovat tyytyväisempiä elämäänsä etenkin pääkaupunkiseudulla esimerkiksi monipuolisen kulttuuri- ja palvelutarjonnan ansiosta. Sen sijaan maakunnissa palveluita on vähemmän kuin suurissa kaupungeissa, mikä heikentää maaseutu- ja taajaan asuttujen kuntien asukkaiden hyvinvointia.
– Toisaalta suurten paikkakuntien asukkaat kokevat itsensä yksinäisemmäksi kuin pikkupaikkakuntalaiset, kertoo erityisasiantuntija Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta.
Tutkimusryhmä esittää huolensa siitä, mihin suuntaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus sote vie alueellista tasa-arvoa. Jos palveluja siirretään nykyistä kauemmaksi pieniltä paikkakunnilta, maakuntien asukkaiden hyvinvointi on vaarassa heikentyä entisestään.
– Nämä ovat soten kipupisteitä: säästöjä haetaan palveluiden keskittämisellä, mutta mitä se tarkoittaa reuna-alueilla, Kainulainen pohtii.
Lisäksi tutkimus osoitti, että pienituloiset voivat merkittävästi suurituloisia huonommin. Tutkimuksessa määritelty hyvinvoinnin taso oli köyhimmillä suomalaisilla noin kymmenesosan alempi kuin rikkaimmilla.
– Tulotaso heijastuu systemaattisesti hyvinvoinnin kaikkiin osa-alueisiin, kuten yksinäisyyden ja masentuneisuuden tunteeseen, terveydestä huolehtimiseen sekä sosiaaliseen kanssakäymiseen, Kainulainen jatkaa.
Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksessa oli mukana suomalaisia ja muita pohjoismaalaisia yliopistoja, Kela ja THL. Tutkimuksen vastasi noin 2 500 suomenkielistä 18–79-vuotiasta.