Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

S-ryhmän aikeet tietosuojavaltuutetun syyniin: "On kaikki merkit siitä, että mennään liian pitkälle"

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio sanoo selvittävänsä, onko S-ryhmä muuttamassa S-Etukortin ehtoja yksipuolisesti. S-ryhmä ilmoitti eilen, että se alkaa kerätä asiakkaistaan entistä tarkempia tietoja.

Ihmisiä ruokaostoksilla Savonlinnan Prismassa.
Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP
Esa Koivuranta
Avaa Yle-sovelluksessa

Tietosuojavaltuutettu aikoo selvittää, loukkaavatko S-ryhmän aikeet entistä tarkempien ostostietojen keräämisestä kuluttajien itsemääräämisoikeutta.

Osuuskaupparyhmä S-ryhmä on ilmoittanut, että syyskuun alusta lähtien jokainen S-Etukortilla tehty ostos tallennetaan asiakasomistajarekisteriin yksittäisten tuotteiden tarkkuudella. Mukana ovat esimerkiksi Alepat, S-marketit ja Prismat.

Tietosuojavaltuutetun toimistossa asiaa on ryhdytty selvittämään saman tien, kertoo tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio.

– Seikka, joka pitää selvittää, on se, muutetaanko tässä [kanta-asiakasjärjestelmän] ehtoja yksipuolisesti eli niin, että se tulee ikään kuin puun takaa kuluttajille, jotka ovat suostuneet toisenlaiseen järjestelyyn kuin S-ryhmä meinaa nyt tehdä.

Aarnion mukaan asiassa tullaan konsultoimaan kuluttajaviranomaisia.

– Tulemme analysoimaan tilanteen yhdessä ja reagoimme sen analyysin mukaan.

"Olen samaa mieltä Kuluttajaliiton kanssa"

Kuluttajaliiton johtava lakimies Tuula Sario totesi eilen keskiviikkona olleensa tyrmistynyt, kun kuuli S-ryhmän ilmoituksesta kerätä entistä tarkempaa tietoa asiakkaista. Sario totesi Ylen haastattelussa, että hänen mielestään tietojen keräämisessä mennään pitkälle ihmisten yksityiselämään kuuluviin asioihin.

Tietosuojavaltuutettu Aarnio sanoo, että tietosuoja tarkoittaa tiedollista itsemääräämisoikeutta ja lähtökohta on, että ihmiset määrittävät itse, millaisen tietojen keräyksen hyväksyvät.

– Olen samaa mieltä Kuluttajaliiton kanssa siitä, että tässä on kaikki merkit siitä, että tässä mennään liian pitkälle.

– Mutta ennen kaikkea itsemääräämisoikeutta loukkaa se, jos se tapahtuu sillä tavalla, että se annetaan ikään kuin ainoana vaihtoehtona kuluttajille, Aarnio jatkaa.

Aarnio: Tietojärjestelmät ovat haavoittuvaisia

Kaupan alalla muun muassa K-ryhmä on jo aiemmin kertonut hyödyntävänsä systemaattisesti K-Plussa-korttien tietoja markkinoinnissaan.

Kysymys onkin siitä, miten uudistuksia kanta-asiakasjärjestelmissä tehdään, Aarnio selventää. Hänen mukaansa pohjoismaiset kuluttaja-asiamiehet ovat olleet jo noin 15 vuotta sitä mieltä, että järjestelmiä voidaan toteuttaa, mutta niiden on perustuttava kuluttajan suostumukseen.

Jo se on haitta, jos loukataan ihmisten oikeutta tehdä itseään koskevia päätöksiä.

Reijo Aarnio

– Kuluttaja vapaaehtoisesti informaatiota saatuaan liittyy näihin järjestelmiin. Se ei ole sopimus, vaan se on yksipuolinen toimi liittyä.

Millaisia seurauksia entistä tarkempien ostostietojen keräämisellä voi olla?

– Aika näyttää. Tiedämme, että kun puhutaan massiivisista tietojärjestelmistä, ne ovat aina myös haavoittuvia, Aarnio vastaa kysymykseen.

– Haitta liittyy aina siihen tilanteeseen, missä mitäkin tietoa käytetään. Mutta jo se on haitta länsimaisessa oikeusjärjestelmässä, jos loukataan ihmisten oikeutta tehdä itseään koskevia päätöksiä.

Suosittelemme sinulle