Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

15 euroa kuukaudessa lisämaksua – jalkapallohallin rahoitus vanhempien kukkarosta

Suunnitelmien mukaan Joensuun kaupunki muuttaa Rantakylän luonnonnurmen tekonurmeksi kesällä 2017. Seurat perustavat halliyhtiön, joka vastaa hallin rakentamisesta ja toiminnasta. Seurojen yhteenlaskettu omarahoitusosuus on arviolta noin 100 000 euroa. JIPPO alkaa kerätä elokuun alusta junioreiltaan 15 euron ylimääristä maksua halliyhtiötä varten, mikä on herättänyt julkista keskustelua.

Nimikirjoituksilla varustettu jalkapallo tekonurmella.
Kuva: Riitta Väisänen/Yle
Jouki Väinämö
Avaa Yle-sovelluksessa

Joensuuhun suunniteltu jalkapallohalli herättää keskustelua. Hallia puuhataan Rantakylään kaupungin ja viiden seuran yhteistyönä.

Esimerkiksi maakuntalehti Karjalaisen mielipidesivulla on kysytty, onko jokaiselta jalkapalloseura JIPON junioripelaajalta elokuusta alkaen perittävä 15 euron ylimääräinen maksu hallin rahoitukseen oikein ja perusteltu. On myös herätetty epäilys, riittääkö tulevassa hallissa vuoroja kaikille juniorijoukkueille ja -pelaajille.

Suunnitelman mukaan kaupunki muuttaa Rantakylän luonnonnurmen tekonurmeksi kesällä 2017. Kentän kattaminen toteutuu samanaikaisesti niin, että seurat perustavat halliyhtiön, joka vastaa hallin toiminnasta.  

Seuroille 100 000 euron alkurutistus

JIPPO-juniorit ry:n puheenjohtaja Jari Lauronen sanoo, että Joensuuhun pitää saada jalkapalloilijoille hyvä talviharjoittelupaikka.

Laurosen mukaan rahaa kerätään halliyhtiön pääomaksi. Maksu on vuodessa yhteensä 180 euroa.

– Se on JIPPO-junioreiden osuus ja se on JIPPO-junioreiden tapa kerätä osuutensa.

Tässä vaiheessa maksusta on tulossa vuosittainen.

– Se on tämän hetken arvio. Tietysti jos halliin saadaan Joensuuhunkin joku mesenaatti, kuten on Kuopiossa ja Seinäjoella, joka vastaa osasta kustannuksista tai sponsoreita, niin silloinhan se voi laskea. Halliyhtiö tulee olemaan joka tapauksessa voittoa tavoittelematon, Lauronen sanoo

Jari Laurosen mukaan kunkin seuran osuus noin 100 000 euron investointikustannuksista täsmentyy alkusyksystä.

– Paljonko meillä on jäseniä? Millä logiikalla me omistusosuus halliyhtiöön määritellään? Alunperin on ollut ajatus, että siinä suhteessa kuin on ympärivuotisella pelipassilla olevia jäseniä.

Yksi talviturnaus maksaa saman

Seurat vastasivat Kolmen jalkapalloilijan äiti -nimimerkillä maakuntalehdessä julkaistuun mielipidekirjoitukseen.

Vastauksessa muun muassa todettiin, että jalkapallohalli tulee todella tarpeeseen. Talviharjoitteluolosuhteiden huonous on koko Joensuun seudulla lajin suurin ongelma. Jalkapallon harrastajia on alueella noin 1 500. 

Puheenjohtaja Jari Lauronen pohdiskelee JIPON junioreiden ylimääräisen maksun kohtuullisuutta vertaamalla sitä yhteen talviseen pelireissuun.

– Yksi talviturnausreissu vaikka Kuopioon tai Jyväskylään maksaa suurin piirtein saman verran.

Uusi halli mahdollistaa turnausten järjestämisen jatkossa myös Joensuussa.

– Sellaisissa perheissä, joiden lapset käyvät turnauksissa ja harjoittelevat, eivät vuosikustannukset käytännössä nouse, Lauronen laskeskelee.

Hallissa riittää vuoroja

Kolmen jalkapalloilijan äiti epäili mielipidekirjoituksessaan, että tulevassa hallissa ei välttämättä riitä kaikille junioreille ja seuroille vuoroja.

– Siinä hallissa on kouluvuorojen lisäksi 63 täyden kentän vuoroa viikossa, mitkä ovat seurojen käytössä ja sitten myytävissä ulkopuolelle.

– Normaaliharjoittelussa JIPPO-juniorit, kaikissa ikäluokissa yhteensä tarvitsee, jos on kaikki optimissaan, 14 täyden kentän vuoroa viikossa. Kun ottaa siihen muutkin, niin kyllä niitäö vuoroja riittää, puheenjohtaja Jari Lauronen lupaa.   

Suosittelemme sinulle