Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

"Larpatessa olet kuin videopelin sisällä" – Claus Raasted larppaa työkseen

Aikoinaan vaarallisenakin pidetystä larppaamisesta on vuosien saatossa tullut suosittu harrastus niin lapsille kuin aikuisille. Claus Raasted on nähnyt muutoksen aitiopaikalta. Hän on yksi niistä harvoista, jotka elättävät itsensä suunnittelemalla larppeja.

Ammattilarppaaja Claus Raasted.
Kuva: Katriina Laine / Yle
Pauliina Karjalainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Ensimmäisen kerran Claus Raasted oli puhumassa Ropecon-roolipelitapahtumassa vuonna 2005. Silloin hän yöpyi ystävän luona ja häntä oli kuuntelemassa kourallinen ihmisiä. Samaan aikaan puhunut roolipelisuunnittelija Bill Bridges veti pidemmän korren.

Viime viikonloppuna Raasted oli puhumassa Ropeconissa uudemman kerran. Tällä kertaa hän oli tapahtuman kunniavieras, yöpyi hotellissa ja keräsi kuuntelijoita.

Kansainvälisen median uutiskynnyksen Raasted ylitti muutama vuosi sitten, kun hän järjesti ensimmäistä kertaa keskiaikaisessa, puolalaisessa linnassa Harry Potterista inspiroitunutta College of Wizardry -larppia.

Tanskalainen, 37-vuotias Claus Raasted on ollut larppaamisen ammattilainen vuodesta jo 2002 lähtien.

"Olet kuin videopelin sisällä"

Ennen kuin Raasted kokeili larppaamista,Dungeons & Dragons-pöytäroolipelin koukerot olivat jo tulleet tutuiksi. Sitten ystävä ilmoitti menevänsä tapahtumaan, jossa pelaajat eläytyvät ja pukeutuvat hahmoiksi, joita pelaavat.

Olen vienyt larppeja pankkeihin, museoihin ja kirjastoihin.

Claus Raasted

– Olin 13-vuotias ja ehdotus kuulosti siistiltä. Asut ja säännöt olivat surkeita. Kaikki oli kamalaa, mutta minulla oli hauskaa ja olin koukussa, Raasted muistelee.

Ensimmäiset live-roolipelit eli larpit pelattiin 1970-luvulla. Pelin tarinaa edistetään toimimalla niin kuin uskoisi kuvitteellisen hahmonsa toimivan - niin tarkasti kuin mahdollista. Larppia varten suunnittelutyötä on saatettu tehdä jopa kuukausien ajan. Asut, aseet ja lavastukset valmistetaan huolella.

– Larpatessa olet tavallaan kuin videopelin sisällä. Pääset rakentamaan tarinaa, etkä vain lue tai katso sitä.

Ammattilarppaaja Claus Raastedin kirjoittamia kirjoja.
Uransa aikana Raasted on kirjoittanut päälle kaksikymmentä kirjaa. Ne käsittelevät kaikki tavalla tai toisella larppaamista ja fiktiivisiä maailmoja. Kuva: Katriina Laine / Yle

Kun kalenteri täyttyy larpista

Raastedin ansioluetteloon on kertynyt satoja suunniteltuja larppeja sen jälkeen, kun filosofian opinnot yliopistossa jäivät. Osa larpeista on ollut massiivisia ja kestoltaan monipäiväisiä, osa pienemmän mittakaavan tuotoksia. Larppeja Raasted tekee tuotantoyhtiönsä kautta.

Musikaalilarpit ovat vielä tuore ilmiö, mutta kaikki jotka projektista ovat kuulleet, ovat olleet innoissaan

Claus Raasted

– Teemme larppeja sekä kokeneille larppaajille että ihmisille, jotka larppaavat ensimmäistä kertaa. Olen vienyt larppeja pankkeihin, museoihin ja kirjastoihin. Niissä käytämme larppausta joko opettamisen tai viihdyttämisen välineenä, Raasted kuvailee.

Tyypillinen työpäivä tarkoittaa Raastedille joko kentällä olemista eli larppien johtamista, tapahtumissa puhumista tai larppien suunnittelua. Käytännössä larppien tuottaminen on samantapaista kuin elokuvien tekeminen.

– Aluksi tarvitaan perusidea. Sitten mietitään kohdeyleisö, etsitään lokaatio ja mietitään budjetti.

Ammattilarppaaja Claus Raasted.
Kuva: Katriina Laine / Yle

Suunnittelutyön määrä riippuu larpin koosta. Päiväkotiin viety larppi voi syntyä nopeasti, mutta College of Wizardry -larpin tai suosittuun Downton Abbey -sarjaan pohjaavan Fairweather Manor -larpin tekemiseen kuluu satoja työtunteja.

– Pisin larppi, johon olen osallistunut kesti kuusi päivää ja se pohjautui Jane Austenin romaaneihin. Eläydyin silloin kateellisen aviomiehen rooliin.

Uusi rauta on jo tulessa

Unelmalarppi tarkoittaa Raastedille yhteistyötä jo olemassa olevan fantasiamaailman kanssa. Niin kuin Jedi-akatemia-aiheista larppia Star Wars -elokuvien hengessä. Seuraava projekti johdattaa Raastedin valomiekkataistelun sijaan 1800-luvun Ranskaan.

– Etsimme parhaillaan lokaatiota Les Misérables -tyyliselle musikaalilarpille. Osa larppaajista esittää aatelisia, osa vallankumouksellisia. Musikaalilarpit ovat vielä tuore ilmiö, mutta kaikki, jotka projektista ovat kuulleet, ovat olleet innoissaan, Raasted kertoo.

Fantasiamaailmoihin sijoittuvat tai vampyyreja kuhisevat larpit ovat suosituimpia peligenrejä, vaikka pohjoismaiselle larpille tyypillisiä ovat oudommatkin aiheet. Kuten larppi sukellusveneessä tai oikealla vankileirillä.

Tulevaisuuden suunnan Raasted uskoo olevan larppiturismissa. Jo nyt pelaajat matkustavat kauaskin larppaamaan, mutta kasvuvaraa löytyy. Voiko kasvavalla alalla sitten rikastua?

– Varmasti voi. Mutta ei vielä. Vaikka yritykseni on alansa suurimpia, taloutemme ei ole hyvä. En usko, että ensimmäiset elokuvantekijätkään tienasivat paljoa, mutta nyt tilanne on eri.

Suosittelemme