Kotimaisten punkkien on havaittu uusimmissa tutkimuksissa levittävän tunnettujen borrelia-bakteerien ja aivotulehdusta aiheuttavan viruksen lisäksi myös muita taudinaiheuttajia. Turun yliopiston tutkijat ovat löytäneet suomalaisista punkeista myös anaplasma- ja riketsia-bakteereita.
Näitä bakteereita löytyi kansalaisilta tulleiden tuhansien punkkinäytteiden analysoinnissa. Riketsia- ja anaplasma-bakteerien aiheuttamia infektioita on saatu aiemmin ulkomailta eikä nytkään ole varmuutta kotimaisista tartunnoista, vaikka bakteereja sisältäviä punkkeija on löydetty Lounais-Suomen alueelta.
Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen johtaja Jari Hänninen pitää löydöstä odotettuna, koska näiden bakteerien esiintyminen on havaittu jo naapurimaissa.
– Riketsia oli muun muassa se tauti, joka kaatoi Napolenin armeijan.
Havainnot ovat ainutlaatuisia Suomessa
– Viime talven aikana tehtiin uusimmat analyysit, sieltä paljastui, että täällähän on jotakin muutakin kuin on totuttu aiemmin näkemään, kertoo Hänninen.
Toistaiseksi ei ole havaittu näiden Ruotsissa ja Virossa myös esiintyvien bakteerien aiheuttaneen sairastumisia Suomessa. Toisaalta infektioita on
voitu luulla oireiden perusteella borrelioosiksi. Tätäkin sairautta aiheuttavia bakteereja on Suomesta löydetty seitsemän eri alalajia, jotka aiheuttavat erilaisia oireita.
Kaikkia borrelioositapauksia kuitenkin hoidetaan rajulla antibioottikuurilla tietämättä tarkalleen, minkälainen bakteeri lopulta on oireiden aiheuttajana. Pelkästään tutkimuslaitoksen Seilin saarelta on todettu viisi erilaista borrelia-bakteeria.
Tutkimus tuo koko ajan lisää tietoa puutiaisten kantamista bakteereista ja niiden aiheuttamista sairastumisista.
– Juuri tästä on kysymys, tiedon määrä kasvaa koko ajan ja tiedetään, mitä patogeeneja siellä on ja siihen osataan paremmin ja paremmin varautua, toteaa Jari Hänninen Saaristomeren tutkimuslaitokselta.
Hänninen on mukana julkaisussa, jonka käsikirjoitus aiheesta on juuri lähetty tiedelehdille julkaistavaksi.
Punkit yhä vaarallisempia
Anaplasma-bakteerin aiheuttamia infektioita esiintyy muualla maailmassa enemmän, mutta lienee vain ajan kysymys, milloin Suomessa. Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Jukka Hytönen on Duodecimin artikkelissaan käsitellyt muun muassa anaplasma-bakteerin esiintymistä.
Bakteeri on tunnettu Suomessa nautojen laidunkuumeen aiheuttajana jo 1960-luvulta lähtien. Ihmistartuntoja on havaittu muualta Euroopasta 1990-luvulla. Pohjois-Amerikassa granulosyyttiset anaplasmoosi -tapaukset ovat yleisimpiä ja lisääntyneet huomattavasti lähivuosina.
Tauti puhkeaa viikon kahden kuluttua tartunnasta jopa horkkamaisena kuumesairautena, johon liittyy päänsärkyä, lihaskipua, huonovointisuutta, maha-suolikanavan oireita ja toisinaan myös hengitysoireita, todetaan Turun yliopiston akatemiatutkija Jukka Hytösen artikkelissa.
Puutiaiset ja puutiaisvälitteiset infektiot mitä ilmeisimmin hyötyvät Hytösen arvion mukaan lämpimän ja sopivan kostean kauden pitenemisestä. Luonnonolosuhteiden muuttuessa myös puutiaisten isäntäeläimien levinneisyysalue laajenee ja puutiaisten määrä kasvaa. Siksi Hytösen mukaan puutiaisvälitteisten infektioiden riski on huomioitava uusilla alueilla yhä pohjoisemmassa.
Päivitys klo 20: Poistettu väärä tieto, että riketsia aiheuttaisi punatautia.