Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Ihmiskoe
Markkinoilla on yli 100 000 kemikaalia. Se on niin paljon, ettei maapallolta löydy enää pakopaikkaa altistukselta. Tutkimme kolmen suomalaisperheen virtsanäytteistä, kuinka paljon tavallisen ihmisen kehoon kertyy arjen myrkkyjä.
Ihmiskoe
Timo Liimatainen kaataa kuppiin kahvia ja perään tilkan aamulla lypsämäänsä maitoa.
Olemme Viitasaarella Keski-Suomessa. Liimatainen on 55-vuotias yksin asuva maitotilallinen ja ihmiskokeen ensimmäinen testihenkilö. Aiomme selvittää, miten paljon kolmesta suomalaisperheestä löytyy kolmea tyypillistä arjen kemikaalia.
Liimatainen on elänyt koko ikänsä täällä perinteisessä maalaismaisemassa, keskellä metsiä ja peltoja. Lehmiä hänellä on vain yksitoista. Näin pieniä maitotiloja Suomessa ei ole enää montaakaan, kun vielä ennen 1990-luvun lamaa ja EU-jäsenyyttä Liimataisen tila oli keskikokoa.
Lehmillä on iso niitty heti navetan takana. Hirsitalon, navetan ja pienen saunan pihapiiri on kodikas ja siisti.
Tilanpidossa riittää kiirettä. Liimatainen tekee itse lähes kaikki kotitilansa hommat.
Jos jokin yksinasuvan miehen kiireissä kärsii, niin ruoanlaitto. Usein on pärjättävä eineksillä.
”Elämäntilanne on sellainen, ettei aina ehdi tehdä ruokaa. Tärkeintä on, että ehtii ylipäätään syödä kaksi lämmintä ateriaa päivässä.”
Tilanpidossa riittää kiirettä. Liimatainen tekee itse lähes kaikki kotitilansa hommat.
Jos jokin yksinasuvan miehen kiireissä kärsii, niin ruoanlaitto. Usein on pärjättävä eineksillä.
”Elämäntilanne on sellainen, ettei aina ehdi tehdä ruokaa. Tärkeintä on, että ehtii syödä kaksi lämmintä ateriaa päivässä.”
Liimatainen luovutti juhannuksen alla kaksi purkillista virtsaansa testattavaksi laboratoriossa.
Näytteistä mitattiin kolmea arjen tyypillisintä kemikaalia: bisfenoli A:ta, parabeeneja ja ftalaatteja. Bisfenoli A on yksittäinen kemikaali, mutta parabeenit ja ftalaatit ovat oikeastaan kemikaaliryhmiä, sillä niitä on useita erilaisia.
Kaikkien kolmen on epäilty aiheuttavan terveyshaittoja, ja niitä tutkitaan ympäri maailmaa.
Bisfenoli A:n epäillään häiritsevän ihmisen luontaista hormonitoimintaa. Parabeenit ovat lievästi allergisoivia, ja niiden on epäilty lisäävän rintasyövän riskiä deodoranttien kautta saatuina. Myös ftalaatteja epäillään hormonihäiriköiksi, ja ne on liitetty hedelmällisyyden alenemiseen ja lihavuuteen.
Bisfenoli A on tärkeä ainesosa laajasti käytetyissä polykarbonaattimuoveissa ja epoksihartsissa. Epoksihartsipinnoitetta käytetään esimerkiksi säilyketölkeissä suojaamassa ruokaa metallilta. Parabeeneja on kosmetiikassa säilöntäaineena ja ftalaatteja erityisesti muovituotteissa, yleensä pehmentämässä pvc-muovia.
Ne ovat vesiliukoisia kemikaaleja, eli poistuvat elimistöstä jopa muutamassa tunnissa. Mutta koska niitä on erittäin monissa tuotteissa, suunnilleen jokainen suomalainen altistuu niille joka päivä. Mutta kuinka voimakkaasti? Siitä tässä nyt tekemässämme testissä on kyse.
Mittausta johtanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava tutkija Hannu Kiviranta kaivaa vertailuaineistoksi vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen, jossa on samojen kolmen kemikaalin mittaustulokset 400 suomalaisesta. Näin saadaan osviittaa siitä, mihin testihenkilöt sijoittuvat.
Ojennamme maanviljelijä Liimataiselle hänen tuloslappunsa. Hänen bisfenoli A -arvonsa on keskiverto. Parabeenejakin näytteessä on maltillisesti, tosin toista mitattua parabeenia eli etyyliparabeenia on vähän yli vertailuaineiston keskitason. Ftalaatit taas ovat järjestään koholla. Tämä on kiinnittänyt tuloksissa tutkija Kivirannan huomion.
Liimataisen koti ei pursua muovia, vaan on lähempänä talonpoikaistupaa. Kiviranta veikkaa, että ftalaatit saattavat olla lähtöisin Liimataisen syömien einesruokien muovipakkauksista ja keittiön muovisista säilytysrasioista. Eineksistä Liimatainen käyttää pakasteita, verilettuja, kaalikääryleitä, makaronilaatikkoa ja valmisannoksia.
Toinen tekijä voisi olla Liimataisen käyttämä kolesterolilääke, sillä kalvopäällysteisissä lääketableteissa on ftalaatteja. Liimatainen tosin syö vain yhden pillerin päivässä.
Kolmas mahdollinen ftalaattilähde ovat maatilan laitteet, letkut ja suojavarusteet. Vilkaisu navettaan kertoo, että maitoletkut tosiaan ovat pehmennettyä pvc-muovia, ja Liimatainen hypistelee letkuja päivittäin. Mahdollista.
Löytyisikö syy vessan kosmetiikkahyllyltä? Siellä Liimatainen ‒ joka on ollut myös Napakympissä Herra C:nä syksyllä 1991 ‒ käy viikonloppuisin lähtiessään tansseihin.
Taloudessa ei kemikaaleilla lotrata. 40-vuotislahjaksi saaduissa Alfred Dunhillin hajusteessa ja deodorantissa on viisitoista vuotta myöhemmin yhä tavaraa jäljellä.
Ftalaattien alkuperän selvittäminen on Kivirannan mukaan yhden päivän näytteiden perusteella tuskainen tehtävä. Paras veikkaus on einesten, maitoletkujen ja lääketablettien yhteisvaikutus.
”Merkittävä määrä ftalaateista tulee ihmisiin ruoan kautta. Mutta se on kyllä kiinnostavaa, että maaseudulla asuvan miehen ftalaattipitoisuudet ovat suuret. Etukäteen olisin ajatellut, että maaseudulla altistusta olisi voinut olla vähemmän”, Kiviranta sanoo.
Sitä Kiviranta pohtisi, mistä ftalaatti arkeen tulee.
Liimatainen nyökkää.
”Ehkä pitäisi sitten vähentää einesruokien syöntiä. Ei näitä asioita niin paljoa ole tullut ajateltua, paitsi että yritän syödä monipuolisesti.”
Entä parabeeni? Sen pitäisi tulla jostain rasvasta tai kosmetiikasta. Liimatainen voitelee lehmien utareet päivittäin, mutta navetasta löytyvän purkin tuoteselosteen mukaan voiteessa ei ole parabeeneja. Eikä niitä löydy myöskään käsienpesuaineesta eikä jalkavoiteesta.
Niissä saattaa olla parabeeneja. Parabeenipitoisuudet korostuvat poikamiehillä, THL:n Kiviranta kertoo.
”Poikamiehet voivat panostaa seuranhaun vuoksi kosmetiikan käyttöön enemmän kuin naimisissa olevat. Lähellä eläkeikää pitoisuudet tippuvat naisillakin, kun ei tälläydytä meikattuna työmaalle joka aamu.”
Asiaa mutkistaa se, että näytteenottoa edeltäneenä viikonloppuna Liimatainen ei ollut tansseissa. Hän valmisteli rehuntekoa veljensä kanssa, eikä muista muutenkaan tehneensä näytteenottopäivän kieppeillä mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
Kulutustavaroissa käytetään tuhansia kemikaaleja, joista bisfenoli A, parabeenit ja ftalaatit kuuluvat maailman yleisimmin valmistettuihin. Mutta mitkä ovat niiden terveysuhat? Sitä ei aukottomasti tiedetä, vaikka aineita on tutkittu jo vuosia.
Eläinkokeissa on osoitettu vaikutuksia koe-eläimiin, mutta vaikutus ihmisiin on eri asia. Siihen vaikuttavat ihmiskehon mekanismit, paljonko kemikaaleja kehoon joutuu ja miten voimakkaista kemikaaleista on kyse.
Euroopan ruokaturvallisuusvirasto EFSA on antanut bisfenoli A:lle, parabeeneille ja ftalaateille siedettävän päivittäisen saannin raja-arvoja. Esimerkiksi bisfenoli A:n maksimisaanniksi EFSA on asettanut 70-kiloiselle ihmiselle 280 mikrogrammaa vuorokaudessa.
Kivirannan karkea arvio on, että testihenkilöillä vuorokausisaanti oli maksimissaan 11 mikrogrammaa. Se on lähes 30 kertaa alle EFSA:n rajan, joka on varovaisuussyistä asetettu jopa sata kertaa arvioitua riskirajaa korkeammalle.
”Aina kun luku on suurempi kuin nolla, se voi aiheuttaa pelkoa. Mutta näissä tuloksissa ollaan kaukana raja-arvoista”, Kiviranta sanoo.
Varotoimenpiteenä kemikaalien käyttöä on rajoitettu erityisesti lasten tuotteissa. Ftalaatit on EU:ssa kielletty alle 3-vuotiaiden lasten leluissa ja lastentarvikkeissa. Tällä halutaan estää niiden irtoaminen lelujaan imeskelevien lasten suuhun. Samasta syystä bisfenoli A:n käyttö tuttipulloissa kiellettiin vuonna 2011.
Parabeenit joutuivat muutama vuosi sitten epäsuosioon, ja niistä viisi kiellettiin EU:ssa. No parabens tai Ei sisällä parabeeneja -merkinnöistä on tullut kosmetiikka- ja pesuainepurkkien kyljessä myyntivaltti ja markkinointikikka.
Ilman säilöntäaineita kosmetiikka kuitenkin homehtuisi viikoissa. Teollisuuden on täytynyt korvata parabeenit muilla aineilla, ja tässä on saatettu mennä ojasta allikkoon. Korvaaja metyyli-isotiatsolinoni eli MIT vaikuttaa ihotautilääkärien ja Allergia- ja astmaliiton mukaan aiheuttaneen enemmän ihoreaktioita kuin parabeenit, joita moni pitää jälkikäteen sittenkin melko turvallisina aineina.
Nyt EU pohtii MIT:n kieltämistä, mutta mitä tulee sen jälkeen? Kukaan ei tiedä. Sama kierre uhkaa bisfenoli A:n kohdalla. Teollisuus on luopumassa siitä, mutta korvike bisfenoli S ei välttämättä ole yhtään parempi.
Turun yliopiston fysiologian professori Jorma Toppari kuvaa kemikaalien korvaamiskierrettä ”tavattoman vaikeaksi asiaksi”. Hän on pitkään tutkinut kemikaalien vaikutuksia.
”Jos ajatellaan vaikka ftalaatteja, on päivänselvää, että niissä on riskejä. Mutta jos jostain päästään eroon, toinen tulee tilalle, eikä ole välttämättä sen parempi. Ja jollain muovi pitää pehmentää. Kahvilan tiskiin on saatava kelmua leivän ympärille”, Toppari sanoo.
”Teollisuus vaihtaa sitten kaikessa hiljaisuudessa kemikaaleja toisiin. Ongelmalliset voivat ehtiä olla käytössä vuosia, eikä teollisuus tietenkään huutele tästä jälkikäteen.”
Teollisuus tarvitsee kohtuuhintaisia kemikaaleja. Mitä halvempia, tutumpia ja monikäyttöisempiä ne ovat, sitä enemmän teollisuus saa voittoa, Toppari sanoo.
”Tällaisia kemikaaleja tuotetaan niin kauan kuin mahdollista, elleivät ne aiheuta mitään hirmuista. Lisäksi markkinoille tulee paljon uusia kemikaaleja, joiden vaikutusta kukaan ei tarkasti tiedä.”
Olisi silti yksioikoista leimata teollisuus pahaksi. Edes mahdollisesti haitallisiksi on todettu vain hyvin pieni osa kemikaaleista. Ja haitallisille teollisuus etsii ripeästi korvaajia. Mielikuviin pohjautuvissa markkinoissa kaikki muu olisi suorastaan mahdotonta, hyvänä esimerkkinä parabeenittomien tuotteiden ristiriitainen suosio.
”Kukaan ei halua käyttää kemikaaleja, jotka ovat joutuneet epäiltyjen listalle. Silloin teollisuus haluaa niistä eroon niin äkkiä kuin mahdollista. Jos sen sijaan näkemys haitoista on ristiriitainen, teollisuuden on vaikea löytää halua luopua heti aineista”, sanoo Kemianteollisuus ry:n vastuullisuusjohtaja Juha Pyötsiä.
Markkinoilla on aktiivikäytössä arviolta 30 000–40 000 kemikaalia.
Useita niistä ei ole testattu, tai on testattu hyvin ylimalkaisesti, sanoo myös toksikologi ja professori Matti Viluksela Itä-Suomen yliopistosta. Hänen mukaansa kemikaaleja pitää vain tutkia ja taas tutkia. Sitä myötä käsitys niiden riskeistä täydentyy ja muuttuu.
Viluksela ja Kiviranta painottavat, että arjen kemikaalien liikakäyttöä kannattaa joka tapauksessa välttää. Merkitystä on hiustenvärjäyksillä, tatuointiväreillä, kosmetiikalla, ruokavaliolla, tupakoinnilla, alkoholinkäytöllä ja matkailulla esimerkiksi huonon ilmanlaadun suurkaupunkeihin.
Hiusvaha kulkeutuu aamiaispöytään
Olisi tarkoitus puhua toisen testitalouden tuloksista, mutta hankalaa on. Olemme saapuneet luovan kaaoksen keskelle.
Veikko, 2, kaataa Helmin, 2, päähän vettä. Toivo, 4, kyntää ympyrää pihamaalle potkupyörällään ja Väinö, 5, näyttää kuinka osaa kiivetä pihaa reunustavalle penkereelle - sehän käy ketterästi ja ripeästi. Väinö vilkuttaa iloisesti penkereeltä.
Kirsi Koponen, 37, ja Janne Ruotsalainen, 36, tarkkailevat jälkikasvunsa luomaa arjen trombia viilipyttymäisesti, tämähän on heidän arkeaan.
”Niin kauan kuin kuuluu itkua, ei ole hätää. Jos on hiljaista, niin on syytä huolestua”, Janne Ruotsalainen hymähtää.
Iso perhe pyrkii sujuvaan arkeen. Ruoan he laittavat yleensä itse, valmisruokia vältetään. Valinta johtuu lähisukuun iskeneestä suolistosyövästä. Poikkeuksina einespannaan ovat vain pinaattiletut ja jauhelihakebakot.
Muuten Koponen ja Ruotsalainen kertovat olevansa tavallinen sekaruokaa syövä perhe.
Perheen isä on maatilalta kotoisin. ”Siellä ruoka oli verrattain puhdasta. Sitäkin kautta tulee ajateltua näitä asioita.”
Omakotitalo Kuopion Rahusenkankaalla on perinteisyyteen kallistuva: paljon puuta ja käytettyjä kalusteita, vain vähän uutta ja muovista.
Muuten Koponen ja Ruotsalainen kertovat olevansa tavallinen sekaruokaa syövä perhe.
Perheen isä on maatilalta kotoisin. ”Siellä ruoka oli verrattain puhdasta. Sitäkin kautta tulee ajateltua näitä asioita.”
Omakotitalo Kuopion Rahusenkankaalla on perinteisyyteen kallistuva: paljon puuta ja käytettyjä kalusteita, vain vähän uutta ja muovista.
Keittiön pöydälle lyödään tulokset heidän virtsanäytteistään. Paljastetaan heti päällimmäinen löydös: tästä perheestä ei löydy kemikaalikasautumia. Mutta muutamaa arvoa on syytä selvittää.
Kirsin bisfenoli A -arvo oli toisessa näytteessä 7,4. Vertailuaineistossa naisten mediaani on 1,5 ja ylimmät mitatut arvot THL:n vertailuaineistossa vain 5,8.
”Ohhoh”, Kirsi huokaisee ja kysyy mistä bisfenoli on voinut häneen tulla.
Mahdollisia lähteitä ovat lähinnä elintarvikkeet. Purkeissa, pulloissa ja tölkeissä käytetään sisäpinnoitteena epoksihartsia, ja bisfenoli A on sen valmistusaine. Bisfenolia on esimerkiksi säilyketölkkien kannen alla näkyvässä vaaleassa kerroksessa.
Mutta tässä perheessä säilyketölkkejä ostetaan vain muutaman kerran vuodessa, silloin kun keitetään tölkkihernekeittoa tai laitetaan pizzan päälle säilykeherkkusieniä.
Eikä Kirsi syö juuri mitään, jota muukin perhe ei söisi. Ainoa poikkeus on maitorahka tyrnimarjojen, puolukoiden tai mustikoiden kanssa. Siinä ei ole bisfenolia, ja on hyvin epätodennäköistä että kemikaalia olisi tullut rahkapurkkiin tuotantolaitoksen linjastosta.
Kirsi epäilee käyttämäänsä kasvovoidetta, joka on metallituubissa. Se voikin THL:n tutkijan Hannu Kivirannan mukaan olla mahdollinen lähde.
Toinen vaihtoehto on, että Kirsin virtsanäytteiden välillä on ollut eroa. Jos haluttaisiin täysin aukoton tulos, näytteitä pitäisi ottaa mielellään viikon ajan. Tällöin tutkijalle muodostuisi varma kuva altistuksen määrästä.
Perheen parabeeniarvot jäävät vertailuaineiston haarukan alapäähän.
Kiinnostavaa on, että Jannen näytteessä on noin kolme kertaa enemmän parabeeneja kuin Kirsin näytteessä. Lukujen pitäisi olla päinvastoin: naisten parabeeniarvot ovat meikkaamisen ja ihonhoidon vuoksi yleisesti neljä‒viisi kertaa suuremmat kuin miehillä.
Tähän löytyy mahdollinen selitys: Kirsi on ollut kolme vuotta kotiäitinä ja meikkaa joka toinen päivä, kun taas Janne käyttää aamuisin töihin lähtiessään aina hiusvahaa ja kosteuttavaa kasvovoidetta. Janne kaivaa purkit wc:stä, ja molempien tuoteselosteesta löytyy maininta parabeeneista.
”Usein laitan ensin näitä ja tulen sitten syömään aamupalaa. Voi hyvin olla, että käsiin jää jotain ja se menee suun kautta elimistöön”, Janne sanoo.
Lapsista Veikko ja Väinö erottuvat joukosta. Kirsi ja Janne keksivät kaivaa esiin lasten pesuaineet. Niitä on kaksi purkkia: kliiniseltä apteekkituotteelta näyttävä Lactoline ja räikeän näköinen Transformers-lastensaippua.
Yllätys: etyyli- ja metyyliparabeenejä on tuoteselosteen mukaan Lactolinessa, muttei Transformersissa. Ulkonäkö hämää. Mutta Veikko ja Väinö ovat käyttäneet näytteenottoviikolla nimenomaan Transformersia ja muut Lactolinea. Syy on siis muualla, mutta missä? Siihen koti ei anna minkäänlaisia viitteitä.
Tulosliuskan monimutkaisin jäljitettävä ovat ftalaatit. Perheen arvot ovat muuten keskimääräiset, mutta 4-vuotiaan Toivon ftalaattiarvoista yksi pomppaa selvästi muita korkeammalle.
Muoveja, keinokuituja, maaleja, liimoja, lääketabletteja?
Ei. Lapsiperheessä on toki muovileluja, ja vanhimmissa niistä on saatettu vielä käyttää ftalaatteja. Mutta tällöin altistusta tulisi kaikille, koska leikit ovat yhteiset.
Vanhemmat eivät keksi kuin yhden syyn. Toivo oli näytteenottoviikolla antibioottikuurilla ja söi tabletteja kahdesti päivässä.
”Se on mahdollinen syy”, sanoo THL:n Kiviranta. Hän pitää perheen tuloksia ylipäätään melko tavallisina. Kirsin bisfenoli A -arvo on hiukan korkea, muttei huolestuttava. Yllätyksenä Kivirannalle tuli, että aamunäytteissä on lähes järjestään enemmän kemikaaleja kuin iltanäytteissä. Hän odotti, että elimistö olisi yöllä puhdistanut päivällä kertynyttä kuonaa.
Tulokset ovat seisauttaneet Koposen ja Ruotsalaisen arkihulinan hetkeksi. Bisfenoli A:ta, parabeeneja ja ftalaatteja he eivät ennen testiä tunteneet.
Testi herätti kiinnostusta myös ainakin Koposen kaveripiirissä.
”Tosi moni kiinnostui, kun laitoin Facebookiin että olemme tällaisessa mukana”, Kirsi kertoo.
Yksi asia heitä vielä kiinnostaa: lastenhuoneessa on rypäs muovileluja, kuten varsin monessa muussakin suomalaisessa perheessä. Onko niillä turvallista leikkiä?
Vastaus kysymykseen on, että suuresta osasta muovileluja ei ole kemikaalimielessä haittaa. Esimerkiksi lastenhuoneen ehkä tutuin tuote, legopalikat, valmistetaan ABS-muovista. Se on standardimuovia, jota pidetään täysin riskittömänä.
Sen sijaan vanhat pehmeät muovilelut voivat sisältää sittemmin kiellettyjä ftalaatteja. Tutkijoiden mukaan esimerkiksi vanhojen nukkejen pureskelu tai jatkuva hypistely ei ole suositeltavaa, vaikka vanhat lelut muuten ovatkin ekologisesti kestävämpi valinta.
Välillä markkinoille kuitenkin pääsee tuotteita, jossa on laittomia ja vaarallisia kemikaaleja.
Esimerkiksi pääsiäisenä vuonna 2011 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes löysi valvonnassaan Muumi-yllätysmunan muovileluista liikaa ftalaatteja. Tuote vedettiin markkinoilta, mutta varsinainen vahinko oli jo ehtinyt tapahtua: seulan läpi oli päässyt kielletty lastentuote.
Tavaroiden kemikaalikoostumusta valvovat Suomessa Tukes ja Tulli. Ne toimivat pistokokein.
”Käymme suoraan varastoilla ja myyntipaikoissa tarkastamassa tuotteita. Välillä tarkastuksilla otetaan myös näytteitä, jotka analysoidaan”, kertoo ylitarkastaja Jussi Ollikka Tukesista.
Tuotteiden laillisuudesta vastaavat valmistaja tai maahantuoja. Kiinni jäävien määrä ei ole ihan pieni. Muumi-munan kaltaisia tapauksia jää haaviin vuosittain kaksinumeroinen määrä.
Viime vuonna Tulli tarkasti 586 maahantuotua lelua. Niistä liiallisten tai kiellettyjen ftalaattien vuoksi hylättiin 24, eli vajaat 5 prosenttia tarkastetuista leluista.
Kosmetiikkanäytteitä tutkittiin 130, ja niistä määräysten vastaisia oli 46. Suurimmassa osassa oli puutteita tuoteselosteessa. Kaksi tuotetta hylättiin kiellettyjen parabeenien vuoksi, ja yksi parabeenikorvikkeen liiallisen käytön vuoksi.
Vuonna 2014 Tulli tarkasti 815 lelua, ja niistä ftalaattien vuoksi hylättiin 21. Saman vuoden 144 kosmetiikkanäytteestä määräysten vastaisia oli 34, ja kiellettyjä parabeeneja oli kahdessa.
Isoin auktoriteetti kemikaalivalvonnassa on EU.
EU:n REACH-asetus mullisti kemikaalimarkkinat vuonna 2006, sillä se määräsi että teollisuuden on rekisteröitävä ja tutkittava kemikaalinsa ennen niiden tuontia EU-markkinoille.
Rekisteröintejä hoitaa ja valvoo Helsinkiin perustettu Euroopan kemikaalivirasto ECHA. Sinne on kertynyt valtava tietopankki: tiedot 120 000 kemikaalista. Arviolta yli 100 000 niistä on kehitetty sotien jälkeen eli viime vuosikymmeninä, ja yleisimmin käytettyjä on noin 30 000–40 000. Tarkkaa määrää ei tiedetä, koska kokonaiskuvaa kartoitetaan ensi kertaa.
ECHA:n alkutaival on mennyt markkinatilanteen kiinni kirimiseen, eli jo käytössä olevien kemikaalien rekisteröintiin. Vuonna 2018 virastolla pitäisi vihdoin olla koossa tiedot kaikista EU-alueella käytettävistä kemikaaleista.
Ongelmallisiksi on luokiteltu vain pieni osa. REACH:in nojalla 20 kemikaalin käyttömääriä on rajoitettu. Lisäksi epäilyksenalaisimmat on nimetty ”erityistä huolta aiheuttavien” listalle, mikä on ensimmäinen askel käytön rajoittamiseen. Tällä listalla on nyt 169 kemikaalia.
Listalla on jo osa parabeeneista ja ftalaateista. EU arvioi parhaillaan myös bisfenoli A:n lisäämistä listalle, mutta toistaiseksi näyttöä ei ole ollut riittävästi.
Teollisuus yritti kiihkeästi vaikuttaa REACH:iin 2000-luvun alkuvuosina. Se on tämän vuosituhannen suurimpia lobbausoperaatioita EU:ssa.
Välttely ei karkottanutkaan kemikaaleja
Viimeisellä testihenkilöllä olisi täysi oikeus odottaa kemikaalitonta tulosta.
Juontaja-toimittaja Noora Shingler, 35, terävöityi kuluttajana vuonna 2005, kun hän meni töihin TV1:n Kuningaskuluttaja-ohjelmaan. Ensi töikseen hän teki jutun terveyssiteiden koostumuksesta ja hämmästyi ainesosien paljoudesta.
Shingler jäi koukkuun. Hän tutustui kemikaaliriskeihin ja alkoi tavata tuoteselosteita. Omassa elämässä uusiksi menivät kosmetiikka, pesuaineet, vaatteet ja muovinkäyttö. Vuonna 2008 hän avasi kulutuskriittisen Kemikaalicocktail-bloginsa, ja kirjoitti sitten kirjan aiheesta. Nyt hän toimii myös suomalaisen CosmEthics-mobiilisovelluksen tiedottajana.
Shingler on omistanut pian kymmenen vuotta elämästään turhina pitämiensä synteettisten kemikaalien välttämiseen. Hän halusi testauttaa itsensä lisäksi myös lapsensa, koska on tarkka siitä, millä he leikkivät, mitä syövät ja mitä puristelevat tai pureksivat. 6-vuotias Isla potkulautailee ja 1-vuotias Hector nukkuu vaunuissa, kun Shingler lukee tuloksia kerrostalonsa pihapöydän ääressä.
Ne ovat yllättävää luettavaa.
Hectorin bisfenoli A -taso on kaikista testihenkilöistä toiseksi korkein ja toinen parabeenitasoista testin korkein. Shingleristä itsestään on löytynyt melkoinen määrä yhtä ftalaattilaatua. Perheen muut ftalaattilukemat ovat keskitasoa, suunnilleen samat kuin Kuopion perheellä.
”Todella kiinnostavaa. Sairaan kiinnostavaa. Mutta mistä nämä ovat meihin tulleet”, Shingler ihmettelee ääneen.
Alkaa jäljitys. Lapsilla on kaksi kotia ja näytteenottopäivänä Hector oli isällään, joten Shingler tarttuu puhelimeen.
”Todella kiinnostavaa. Sairaan kiinnostavaa. Mutta mistä nämä ovat meihin tulleet”, Shingler ihmettelee ääneen.
Alkaa jäljitys. Lapsilla on kaksi kotia ja näytteenottopäivänä Hector oli isällään, joten Shingler tarttuu puhelimeen.
Onko näytteenoton aikaan ollut jotain erityistä? Mitä lapset söivät? Onko Hector pureksinut jotain muovia?
Entä parabeenit, oliko Hectorin iholle laitettu jotain rasvaa tai oliko käytetty pesuaineita ja millaisia?
Ei ja ei. Lasten kanssa oli käyty Korkeasaaressa ja syöty muusia ja lihapullia. Hector ei ollut syönyt purkki- tai tölkkiruokaa, eikä ihoa ollut rasvattu. Mutta korkean bisfenoliarvon virtsanäytettä tuli vaivoin vain vähän, ja jossain vaiheessa päivää Hector oli pureskellut ilmapalloa.
THL:n Kiviranta ei löydä niistä syitä arvojen kohoamiseen. Shinglerinkin mukaan testiä edelsi normaali viikko. Lapsiperheen arkea, toistuvia arjen kuvioita.
Myös Shinglerin omat ftalaattiarvot ovat mysteeri. Taloudessa leikkuulaudat ovat puuta, muoviastioita ei ole ja kaatimet ovat lasia. Muovinkäyttö on vähissä, valmisruokaa ei syödä.
Shingler teki näytteenottoaikaan mökkiremonttia, mutta käytti ftalaatitonta savimaalia ja lattiavahaa. Entä kiireellä ostettujen uusien lastenvaunujen kädensijat, jotka ovat pehmennettyä muoviyhdistettä vanhojen vaunujen korkin sijaan?
Islan Monster High -nukke on yksi kodin ainoista muovileluista.
Shinglerillä käytetään ekovaippoja.
Bisfenoli A:n käyttö on nykyään kielletty tuttipulloissa. Kuvan tuttipullo on lasia.
Noora Shingler kertoo käyttävänsä vain luonnonkosmetiikkaa.
Kädensijat olisivat Kivirannan mukaan mahdollinen lähde. Niitä pidellään lapsiperheessä välillä pitkiäkin aikoja päivässä, ja ftalaatit voivat kulkeutua kehoon ihon tai suun kautta. Soitto maahantuojalle ja tuotetietojen seuraaminen Saksaan tuovat kuitenkin vesiperän. Puolueettoman tutkimuslaitoksen testiraportin mukaan kahvoista ei löydy ftalaatteja.
Shingler päivittää illalla pettymyksensä testituloksiin Instagram-tililleen ja jatkaa syiden pohtimista seuraavana päivänä tekstiviestillä. Hän on ostanut kännykkäänsä halvan muovisen suojakuoren, olisivatko ftalaatit peräisin siitä? Jälleen vesiperä: tuotetiedot kertovat kuoren olevan polypropeeni-muovia. Siinä ei ole ftalaatteja.
Shingler on turhautunut. Bisfenolin kanssa hän on tarkka, ja sen tason alhaisuuteen hän on tyytyväinen. Muut tulokset eivät miellytä.
”Aloin karsia kaappia kymmenen vuotta sitten, ja viisi vuotta olen käyttänyt vain luonnonkosmetiikkaa. Jos omat ftalaattini ovat näillä elämäntavoilla keskitasoa tai osa jopa ylempänä, niin tekee mieli vain olla entistä tarkempi.”
Shinglerien tulos yllättää myös Kivirannan.
”Perhe ei tuloksiltaan juuri eroa muista. Odotus oli hiukan toisenlainen, kun he kerran välttävät kemikaaleja”, hän sanoo.
Shingler ei voi olla kaikesta aivan yhtä tarkka kuin aiemmin. Lapset elävät kahta kotia, eivätkä ole koko aikaa hänen valvovan silmänsä alla.
”Mietin välillä, olenko paranoidi kemikaalien kanssa. Mutta kun eteen tulee tällaisia tuloksia, niin huomaan että en ole. Uskon että menossa on eräänlainen ihmiskoe, jonka pahimmat skenaariot ovat sellaisia, ettei niitä osata vielä edes pelätä. Miten ihmeessä vaikka mikromuovit saadaan luonnosta pois?”
Toisin kuin Shingler, useimmat suomalaiset eivät ole huolestuneita kemikaaleista.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes tilasi vuonna 2014 Taloustutkimukselta asiasta kyselytutkimuksen. Sen mukaan ”arkipäivän kemikaalit huolestuttavat paljon tai melko paljon” 19:ää prosenttia suomalaista eli joka viidettä. 81 prosenttia suhtautuu asiaan neutraalisti tai on korkeintaan vähän huolestunut.
Tämä voi johtua siitä, että myrkkyvaarat ovat muuttuneet epäsuoriksi. Ennen kuoltiin kertamyrkytyksiin, jos vaikkapa tuvallinen ihmisiä söi syötäväksi kelpaamatonta ruokaa. Nyt vaikutukset jäävät piiloon ja ulottuvat seuraaviin sukupolviin.
”Vaikka mies ei tuottaisi siittiön siittiötä, niin ei se häntä tapa. Mutta suku sammuu”, Toppari sanoo.
Hedelmällisyys on maailmassa laskenut. Vuonna 2014 tanskalainen tutkijaryhmä osoitti ensi kertaa yhteyden hormonitoimintaa häiritsevien kemikaalien ja siittiöiden heikkenemisen välillä. Tutkimuksessa tuli esiin myös cocktail-vaikutus: kemikaalien yhteisvaikutus oli vahvempi kuin yksittäisten kemikaalien vaikutukset yksinään.
Juuri nämä kaksi aihetta, hormonihäiriöt ja yhteisvaikutus, ovat tämän hetken kuumimmat puheenaiheet Euroopassa.
Vuonna 2013 89 tutkijaa allekirjoitti Berlaymontin julistuksen. Sillä he vaativat EU:lta ripeitä toimia hormonihäiriköiksi epäiltyjen aineiden käytön rajoittamiseksi. Tutkijoiden tarkoittamat aineet olivat bisfenoli A ja osa ftalaateista.
EU-komissio vastasi tänä kesänä esityksellä, jonka mukaan bisfenoli A:n ja ftalaattien terveyshaitat tulee todistaa ihmisillä, eli esimerkiksi eläinkokeilla saatu näyttö ei riitä. Esitys oli voitto teollisuudelle ja pettymys etenkin tutkijoille. Allekirjoittaneiden joukossa olivat Jorma Toppari ja hänen tunnettu ruotsalainen kollegansa, Tukholman yliopiston ympäristökemian professori Åke Bergman.
”Komission esitys on ehdottomasti iso pettymys. Markkinoilla on paljon hormonihäiriköitä, joita ei nyt tunnisteta sellaisiksi. Tämä ei ole askel eteenpäin eikä noudata varovaisuusperiaatetta”, Bergman sanoo.
Pettynyt on myös kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen. Hän johtaa hormonihäirikköjen kieltoa ajavaa Endocrine disruptors -työryhmää, johon kuuluu noin 50 meppiä ja useita alan tutkijoita.
”Pitäisi toimia, vaikkei kaikkea tiedetä vielä aukottomasti. Vaatimus haittanäytöstä ihmisillä ei ota huomioon sukupolvet ylittäviä terveyshaittoja ja yhteyttä Alzheimerin tautiin, diabetekseen tai syöpiin”, Pietikäinen sanoo.
Kemianteollisuuden Pyötsiä on harmissaan siitä, että hedelmällisyyden laskun ja kemikaalien yhteys on muuttunut julkisessa keskustelussa faktaksi, vaikka sen tutkiminen on vielä kesken.
Kemikaalien vaikutuksia on toistaiseksi tutkittu lähinnä yksitellen: mikä on tuon tai tämän yhdisteen vaikutus elimistössä. Nyt tutkijoiden katse on kääntynyt yhteisvaikutukseen.
THL on Kivirannan johdolla mukana EDC-MixRisk -nimisessä nelivuotisessa tutkimushankkeessa. Mukana on huippututkijoita Euroopasta ja Yhdysvalloista.
”Ei edusta elävää elämää, että vaikutuksia tutkitaan yksi kemikaali kerrallaan. Koko ajan ihminen altistuu useille eri lailla vaikuttaville kemikaaleille”, THL:n Kiviranta sanoo.
Erilaisia yhdistelmiä ja vaikutuksia on valtavasti. Kiviranta veikkaa, että riskinarvioinnin tueksi saadaan kättä pidempää aikaisintaan kymmenen vuoden kuluttua.
Ei pakopaikkaa
Kiviranta nostaa testituloksista esiin kolme huomiota.
Yksi: eniten kemikaaleja löytyi maaseudun miehestä. Kaksi: kemikaalivälttelijän talous ei juuri erottunut muista. Kolme: testi paljasti maltillisia kemikaalitasoja.
”Pelkästään numeroita katsomalla en olisi osannut erottaa, kuka testihenkilöistä välttää kemikaaleja. Ja on todella mielenkiintoista, että Viitasaaren miehellä on isoimmat pitoisuudet. Maaseutu ei siis näyttäisi suojaavan häntä kaupunkiasumisen altistuksiin verrattuna. Hyvä uutinen taas on, että kemikaalimäärät olivat pääosin mediaanitasolla”, Kiviranta sanoo.
Hän painottaa vielä kerran, että testin näytteet olivat yhdeltä päivältä ja pitoisuudet kokonaisuudessaan pieniä. Kiinnostavimmaksi jää ”Tapaus Shingler”, sillä se viittaa siihen etteivät pelkät elämäntapavalinnat riitä.
Toppari muistuttaa, että jopa napa-alueet ovat saastuneet monista myrkyistä, joita siellä ei luontaisesti ole. Bisfenoli A, parabeenit ja ftalaatit hajoavat niin nopeasti, etteivät ne ehdi kulkeutua kauas, mutta esimerkiksi Afrikassa yhä käytettävä surullisenkuuluisa DDT ehtii. Se kulkeutuu etelästä kylmemmille alueille ja sataa siellä alas.
Suomen Lapissa luonnossa laiduntavilla poroilla on Topparin mukaan mitattu isompia myrkkypitoisuuksia kuin niillä, jotka saavat rehuruokintaa tilalla. Sekin johtuu kaukokulkeumasta.
Kemikaaleja on kirjaimellisestikin kaikkialla.
Julkaistu 31.7.2016
Näin testi tehtiin
Testihenkilöt olivat vapaaehtoisia. Testiin haettiin kolme iältään, elintavoiltaan ja asuinpaikaltaan erilaista taloutta. Näytteenotto tehtiin kesäkuussa. Kukin testihenkilöistä antoi kaksi virtsanäytettä samalta päivältä: yhden aamunäytteen ja yhden iltanäytteen. Näytteet analysoitiin THL:n Kuopion-laboratoriossa, jossa analysoidaan valtaosa Suomen ympäristömyrkkynäytteistä.
Tekijät
Teksti: Janne ToivonenKuvat ja videot: Juuso Westerlund
Suunnittelu ja toteutus: Katju Aro ja Eemeli Martti
Äänisuunnittelu: Suvi Tuuli Kataja
Leikkaus: Juha Korhonen