Suomi jatkaa tasaista kehitystään kohti jatkuvasti turvallisempaa liikennekulttuuria.
Kesäkuun loppuun mennessä Suomessa on sattunut 2 089 liikenneonnettomuutta. Se on vastaavana ajankohtana vähemmän kuin koskaan aiemmin vuoden 2003 jälkeen, johon tilastokeskuksen kuukausikohtaiset tiedot ulottuvat.
Onnettomuuksissa on kuollut 101 ja loukkaantunut 2 634 henkilöä. Kuolleita on ollut vastaavaan aikaan vähemmän vain kerran: vuonna 2014. Loukkaantuneiden määrä on pienin ikinä.
Helsingissäkin on tehty mahdollisesti jonkinlainen ennätys: Pääkaupungissa ei sattunut puolen vuoden jaksolla ainuttakaan kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta.
– Vaikea uskoa, että vastaavaa löytyy mistään päin Eurooppaa samankokoisesta kaupungista, tuumaa poliisin liikenneturvakeskuksen johtaja Dennis Pasterstein.
Jos loppuvuosi sujuu tähän tahtiin, 2016 voi olla Suomen tieliikenteen kannalta kaikkien aikojen turvallisin. Siinä ei tosin ole mitään uutta. Suomen tieturvallisuus on parantunut jo yli 40 vuoden ajan.
Positiivista kehitystä selittää vain osin autojen parantunut turvallisuus. Enemmän asiaa selittävät vuosikymmenten aikana käyttöön otetut lait, sekä valistus.
Siis holhoaminen.
Vuonna 1972 autoilu oli vapaata ja vaarallista
Vuonna 1972 autoilijan vapautta ei rajoitettu nykypäivän kaltaisilla määräyksillä. Turvavöiden kiinnittäminen oli vapaaehtoista, jos sellaiset autosta löytyi. Talvirenkaita ei ollut pakko laittaa lumien tullessa. Taajama-alueilla sai posottaa yhdeksääkymppiä, jos autosta lähti. Eikä alkoholinkaan kanssa tarvinnut olla pilkuntarkka. Promillerajoista kun ei oltu laissa määrätty.
Vapauden hinta oli kallis: Vuosi 1972 oli Suomen tiehistorian synkin vuosi. Tuolloin liikenneonnettomuuksissa kuoli 1156 ihmistä. Luku on vielä hätkähdyttävämpi kun ottaa huomioon, että teillä oli yli kaksi kertaa vähemmän liikennettä kuin nykyisin.
Kansaa kyllä valistettiin turvavöistä ja muusta liikenneturvallisuudesta, mutta puhe kaikui osin kuuroille korville.
– Silloin ikään kuin hyväksyttiin kuolemat osana liikenteen haittoja, kuvailee Liikenneturvan suunnittelija Petri Jääskeläinen.
Liikenteen vaarallisuus hyväksyttiin osin siksi koska turvallisemmasta ei tiedetty. Suomalaisten asenteet alkoivatkin muuttua kun huomattiin, että erot muihin pohjoismaihin alkoivat kasvaa. Ruotsissa oli aloitettu toimenpiteet tieturvallisuuden parantamiseksi jo aiemmin. Suomen tiekuolemien määrä alkoi näyttäytyä kiusallisen suurena.Itse presidentti Urho Kekkonen huomasi, että Suomen teillä oli jotain vialla.– Miten voi muuten selittää sen, että 1968 Suomessa tapahtui 13,7 kuolemaan johtanutta tieliikenenonnettomuutta 10 000 autoa kohti, kun vastaava luku oli 5,7 Ruotsissa, Kekkonen kummasteli uudenvuodenpuheessaan 1.1.1973.Kekkonen vaati toimenpiteitä. Niihin myös ryhdyttiin.
– Hyvin nopealla aikataululla tuotiin 80 kilometrin yleisnopeusrajoitus, turvavyöpakko autoihin, promillerajat, ja moottoripyöräilijöille kypäräpakko, listaa Liikenneturvan Jääskeläinen.Loppu on yhä turvallisemmaksi käynyttä historiaa. Nykyisin liikenteessä kuolee määrällisesti viisi kertaavähemmän ihmisiä kuin 70-luvun alussa. Jos ottaa huomioon, että liikenne on yli kaksinkertaistunut, tiemme ovat kymmenen kertaa turvallisemmat kuin vuonna 1972.
Töyssyjä matkassa on kuitenkin ollut. Esimerkiksi 80-luvun lopulla liikennekuolemat ampaisivat selkeään nousuun.– Se oli pitkän nousukauden tuotos. Siellä on huomattavan paljon esimerkiksi rattijuopumuksia liikenneonnettomuuksissa, perustelee Jääskeläinen.Tilastot tukevat selitystä. Nousukauden päätösvuonna 1990 poliisin tietoon tuli noin 30 000 törkeää tai tavallista rattijuopumusta. 90-luvun laman ollessa synkimmillään vuonna 1994 rattijuopumuksia oli jo 10 000 vähemmän.Ja totta kai muutokset herättivät aikanaannärää. Nopeusrajoituksia pidettiinturhinaja esimerkiksi vuonna 1975 voimaan astunutta turvavyön käyttöpakkoa vastustettiin sillä perusteella, että turvavyö haittaa kuskin liikkuvuutta. Eduskunnan liikennevaliokunnassa turvavyöpakkoa vastustivat etenkin Keskustan kansanedustajat.
Mitä enää voidaan tehdä?
Jääskeläinen toteaa, että liikenteestä on vaikea tehdä turvallisempaa lainsäädännön kautta. Ne keinot on ikään kuin jo "käytetty".
– Nyt vain pitää ylläpitää valistusta, laadukasta lainsäädäntöä ja uskottavaa valvontaa. Tämä on pitkäjänteistä työtä.
Murrosvaihetta eletään kuitenkin edelleen. Nykyisin tapaturmia vähennetään panostamalla kevyen liikenteen sujuvuuteen. Tätä parannetaan esimerkiksi sijoittamalla autot, jalankulkijat ja pyöräilijät kukin selkeästi erotetuille kaistoilleen.
– Jos se on rakenteellisesti mahdollista. Onnettomuuksia tapahtuu sekä pyöräilijöiden ja autoilijoiden, mutta myös pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden välillä, muistuttaa poliisin liikenneturvakeskusken johtaja Dennis Pasterstein.
Helsingin liikennesuunnittelmissa kevyt liikenne asetetaan jo nyt yksityisautoilun edelle. Se aiheuttaa myös napinaa autoilijoden suunnalta. Kattavampi ja turvallisempi pyörätieverkosto on lopulta myös autoilijoiden etu, muistuttaa Pasterstein.
– Jokainen joka siirtyy ratista julkiseen liikenteesseen, polkupyörän selkään tai jalankulkijaksi, vähentää ruuhkia. Ja kun ruhhkat vähenee, tulee vähemmän onnettomuuksia.
Juttua korjattu 4.8.2016 kello 11.15: Liikenneonnettomuuksissa on tänä vuonna kuollut 101 ihmistä, ei 105. Aiemmin jutussa luki virheellisesti, että "teillämme kuolee kymmenen kertaa vähemmän ihmisiä kuin vuonna 1972". Oikea muoto, että "tiemme ovat kymmenen kertaa turvallisemmat kuin vuonna 1972".