Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Wentus Blues Band – 30 vuoden matka bluesin ytimeen

Ei mikään hetken huuma tai pikainen tähdenlento. Wentus Blues Band Kokkolasta on pysynyt Suomen blueskartalla jo 30 vuotta ja tehnyt samalla komean kansainvälisen uran. Jollekin blues on vain rosoinen tarina, 12 tahtia ja kolme sointua. Basisti Robban Hagnäsille se on koko elämä.

Robban Hagnäs soittaa bassoa. Taustalla Duke Robillard.
Robban Hagnäs fiilistelee. Duke Robillard on mukana menossa. Kuva: Kalle Niskala / Yle
Kati Latva-Teikari
Avaa Yle-sovelluksessa

Harva suomalainen voi sanoa elävänsä bluesilla. Wentus Blues Bandin basisti Robert, Robban, Hagnäsille blues on tuonut leivän ja leivän päälle voinkin jo vuosikymmenet. Silti promoottori-agentti-muusikolta kysytään edelleen mitä hän tekee oikeasti työkseen.

Wentus Blues Bandin nousu yläkouluikäisten poikien autotallibändistä bluesin maailmanlegendojen soittokaveriksi, on vaatinut kovaa ja määrätietoista työtä. Munaakin, että on uskonut omiin kykyihinsä ja saanut muutkin uskomaan.

– Ei silloin 16-vuotiaina olisi voinut edes uneksia, että joskus soitamme sellaisten legendojen kanssa kuin Lousiana Red ja Eddie Kirkland. Esimakua kyllä saatiin, kun kokkolalaisen kevyen musiikin yhdistyksen vetäjä uskoi kykyihimme, ja järjesti meidät teinipojat mukaan, kun amerikkalainen kitaristi Duke Robillard tuli 1987 Kokkolaan esiintymään, Robban kertoo.

Ei silloin 16-vuotiaina olisi voinut edes uneksia, että joskus soitamme sellaisten legendojen kanssa kuin Lousiana Red ja Eddie Kirkland.

Muusikko Robban Hagnäs, Wentus Blues Band

Robillard tulee taas. Lauantaina 6.8 mies on mukana juhlistamassa Wentus Blues Bandin merkkipaalua Kokkolassa Wentusfest-tapahtumassa.

"Tuletko soittamaan kanssamme?"

Wentus Blues Bandilla on ollut soittokavereinaan useita blueskuuluisuuksia maailmalta ja kotimaasta. Yhteistyö vierailevien tähtien kanssa alkoi 1990-luvulla, kun Wentus Blues Bandistä tuli esimerkiksi Robban Hagnäsille päätyö. Siihen asti kaveripoppoo oli soitellut lähinnä aluebändinä ja hoidellut siinä sivussa armeijan ja opiskeluja.

– Kunnon ura lähti käyntiin 1990-luvun alussa. Teimme pari Ruotsin reissua ja kiertueen Norjaan. 1995 rupesimme järjestämään bluesklubeja, joihin pyysimme vieraita soittamaan kanssamme. Kolme meistä oli työttömänä, joten musiikille oli aikaa.

Kokkolassa ja Vaasassa alkanut klubitoiminta laajeni pian Raumalle, Turkuun, Helsinkiin ja Tukholmaan. Isoissa ympyröissä tarvittiin isompia staroja, joita bändi houkutteli ulkomailta esiintymään kanssaan. Päätä ei palellut, eikä pahemmin nöyristelty, kun noustiin lauteille legendaaristen bluesmiesten rinnalle.

Olemme vaan aina reippaasti kysyneet, että tuletko soittamaan kanssamme. Se on ollut se meidän juttumme.

– Olemme vaan aina reippaasti kysyneet, että tuletko soittamaan kanssamme. Se on ollut se meidän juttumme. Varmaan tämän seudun vahvalla pelimannitraditiolla on oma osuutensa. Ainahan vanhat ja nuoret pelimannit ovat soitelleet yhdessä, Robban miettii.

Legendojen henkinen perintö velvoittaa

Hagnäs pitää bändin oppi-isinä jo edesmenneitä bluesmuusikoita Lousiana Rediä ja Eddie Kirklandia.

Robban Hagnäs nauraa iloisesti bändin harjoituksissa.
Wentus Blues Bandin jäsenillä oli hauskaa Lazy Lesterin kanssa soittaessa. Kuva: Kalle Niskala / Yle

– Legendojen kuoleman jälkeen piti pitää tauko ja sulatella asiaa. Tuli tunne, että nämä miehet opettivat meille jotakin sellaista elämästä, musiikista ja bluesista, mitä meidän pitää siirtää jälkipolville. Se on perintö, jota meidän pitää jatkaa, Hagnäs miettii.

Blueslegendat kulkevat sydämissä mukana nyt ja aina. Myös viikonvaihteessa, kun Suomen blueslähettilääksikin tituleerattu synttärisankari kutsuu soittokavereita meiltä ja maailmalta perjantaiksi ja lauantaiksi Kokkolaan.

– Hyvät juhlat tulossa, mutta odotahan kun bändi täyttää 40 vuotta, Hagnäs nauraa.

Ehkä tarvitaan se 10 vuotta bluesia lisää, ettei basistilta enää kysyttäisi – sinä siis vaan soitat ja laulat mutta mitä ihan oikeasti teet työksesi...

– Meiltä myös kysytään usein, että kuka tai mikä on Wentus. Wentus on Ventus eli kaupunginosa Kokkolassa.

Suosittelemme