Turkissa vierailulla oleva, ihmisoikeuksia tarkkailevan Euroopan neuvoston puheenjohtaja Thorbjörn Jagland kehottaa Turkkia toimimaan maltilla sen jahdatessa epäonnistuneesta vallankaappausyrityksestä epäiltyjä.
– Verkkoa ei pidä heittää liian laajalle, Jagland kirjoitti pikaviestipalvelu Twitterissä torstaina.
Päivää aiemmin Jagland oli ilahduttanut isäntiään Ankarassa mutta tyrmistyttänyt Turkin ihmisoikeustilannetta tarkkailevia kertomalla ymmärtävänsä Turkin toimia väitetyn salaisen verkoston puhdistamiseksi valtionhallinnosta vallankaappausyrityksen jälkeen.
Turkki syyttää vallankaappausyrityksestä Yhdysvalloissa asuvaa muslimisaarnaajaa Fethullah Güleniä. Gülen itse on kiistänyt osallisuutensa kaappaukseen.
Euroopassa ei oltu Jaglandin mukaan täysin ymmärretty, kuinka vakavaan tilanteeseen Turkin demokraattiset instituutiot olivat joutuneet vallankaappausyrityksessä.
Ei tukea puhdistuksille
Myös Jaglandin lehdistöavustaja joutui torstaina oikomaan esimiehensä lausuntoja. Euroopan neuvoston pääsihteeri ei suinkaan antanut tukeaan Turkin puhdistuksille, joskin hän ymmärsi tarpeen tutkinnalle.
– Seuraamme Turkin toimia hyvin tarkasti. On tärkeää, että väitteisiin [pidätettyjen] kidutuksesta suhtaudutaan vakavasti ja ne tutkitaan, Jagland itse sanoi uutistoimisto AP:n haastattelussa.
Turkin ja lännen välit ovat kiristyneet Turkin laajojen puhdistusten johdosta. Turkin sisäministeriön mukaan Turkki on pidättänyt lähes 26 000 ihmistä epäiltynä yhteyksistä vallankaappausyritykseen. Kaikkiaan puhdistuksissa on tähän mennessä pidätetty tai erotettu tehtävistään yli 60 000 ihmistä.
Torstaina Erdoğan vannoi jatkavansa taistelua salaliittoverkoston kitkemiseksi.
Euroopan neuvosto puolustaa demokratiaa ja tarkkailee ihmisoikeustilannetta 47 jäsenmaassaan, Turkki mukaan lukien.