Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Turkki ei aio lieventää terrorismilakejaan – EU-neuvottelujen loppu?

Turkki tarvitsee tiukkoja terrorismilakeja vallankaappaushankkeiden takia, sanoo maan EU-ministeri. Tästä seuraa, ettei Turkki voi saada haluamaansa viisumivapautta EU-alueelle.

Turkin EU-ministeri Ömer Çelik
Turkin EU-ministeri Ömer Çelik Kuva: Claudio Peri / EPA
Yrjö Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

EU:n Turkille esittämä vaatimus terrorismilakien lieventämisestä on mahdoton, toteaa Turkin EU-ministeri Ömer Çelik Financial Times -lehden haastattelussa.

Çelikin mukaan Turkki on kyllä valmis keskustelemaan asiasta eurooppalaisten kumppanien kanssa lakien mahdollisesta lieventämisestä pitkällä aikavälilä. Tällä hetkellä lait ovat kuitenkin välttämättömät, sillä maassa tehtiin hiljattain vallankaappausyritys, Çelik perustelee.

EU on vaatinut lakien lieventämistä yhtenä ehtona Turkin haluamalle viisumivapaudelle. EU:n mielestä Turkin terrorismin-vastaisissa laeissa on paljon korjattavaa. Esimerkiksi terrorismin määrittely on liian väljä.

Turkissa monet toimittajat ja tiedemiehet on vangittu terrorismin-vastaisen lain nojalla, vaikka he ovat esittäneet vain täysin rauhanomaisia mielipiteitä politiikasta.

Çelikin mukaan Turkin on oltava tiukkana terrorismiasioissa, sillä maata uhkaavat vallankumouksellisten lisäksi monet terroristijärjestöt, kuten kurdien PKK ja islamistinen Isis. Vallankaappauksen jälkiselvittelyissä Turkissa on tähän saakka vangittu 16 000 ihmistä ja lisäksi 6 000 tapaus on käsittelyssä.

Turkki haluaa viisumivapauden, EU hallita pakolaistulvaa

Terrorismilait eivät ole ainoa asia, joka hiertää EU:n ja Turkin välejä. EU on asettanut Turkille 72 kohtaa, jotka tulee täyttää ennen kuin viisumivapaus voidaan hyväksyä, kertoi elokuun alussa EU-komission tiedottaja.

EU:ssa on pelätty, että Turkki ei viisumineuvottelujen ongelmien takia enää noudattaisi EU:n kanssa keväällä tekemäänsä pakolaissopimusta, jolloin Lähi-idästä alkaisi jälleen vyöryä tuhatmäärin turvapaikan hakijoita.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n Euroopan-johtaja Vincent Cochetel sanoo Financial Timesille, että pakolaissopimus on tällä hetkellä tosiasiallisesti jäissä. Vallankumouksen jälkeen Turkki kutsui yhteysupseerinsa Kreikasta takaisin.

Pakolaisia ei kuitenkaan ole tullut viime aikoina suuria määriä Turkista Kreikkaan. Tämä ei johdu lehden haastatteleman EU-diplomaatin mukaan Turkin toiminnasta. Diplomaatin mukaan Turkki ei estä pakolaisia lähtemästä. Pakolaiset pysyvät Turkissa siksi, että "Balkanin-reitti" Länsi-Eurooppaan on tukittu.

Suosittelemme sinulle