Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Näkökulma: Paineet hallituksen sisällä kasvavat

Tuoreessa "plokissaan" Soini vakuuttaa omilleen, ettei panikointiin ole mitään syytä. Silloin yleensä on jo paniikki päällä, kirjoittaa politiikan erikoistoimittaja Riikka Uosukainen.

Riikka Uosukainen
Riikka Uosukainen Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle
Riikka Uosukainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus on vasta runsaan vuoden ikäinen, mutta vaikuttaa ikäistään kuluneemmalta. Hallituksen ensimmäinen vuosi on pitänyt sisällään kaikki kuviteltavissa olevat yhteenotot ja politiikan mikrokriisit.

Yhteenotto ay-liikkeen kanssa kesti syksystä kesään. Kilpailukykysopimuksen merkittävin tulos oli lopulta se, että se syntyi ja tarjosi sekä hallitukselle että keskusjärjestöille hengähdysaikaa tulevaan.

**Pääministeri Juha Sipilä käytti **kovimman pelivälineensä, uhkauksen kaataa oma hallituksensa, jo ensimmäisenä syksynä sote-riitojen yhteydessä. Sipilä yllätti lokakuisena iltana omat ministerinsäkin ilmoittamalla marssivansa presidentin luo, jos sopua ei synny. 

On arvioitu, että hän teki sen kokemattomuuttaan, mutta jälkikäteen viisasteltuna syksyn kahakoinnin seuraukset ovat hyödyttäneet Sipilää ja keskustaa. Keskusta sai maakuntahallinnon ja samalla haluamansa otteen vieläkin keskeneräisestä sotesta.

Sipilän julkinen profiili näyttää yhä samalta kuin hallituksen aloittaessa. Hieman hämmentyneen oloinen yritysjohtaja keskittyy hallitusohjelman isojen hankkeiden läpiviemiseen. Ympärillä kiehuvat kohut ja likapyykki ministerien sidonnaisuuksista tai kansanedustajien rasistisista puheista eivät tartu Sipilään.

Hän tekee kovempaa keskustalaista politiikkaa kuin aiemmat keskustalaiset pääministerit. Kuiskaajat ovat olleet kokeneita –  Olli Rehn, Matti Vanhanen, Timo Laaninen.

Hallituskumppanit eivät voi hyvin.

**Kokoomuksen sisäinen välienselvittely **sai vauhtia syksyn soteriidasta ja puheenjohtaja Alexander Stubb vaihdettiin Petteri Orpoon. Kevään puheenjohtajakamppailu paljasti kokoomuslaisten hämmennyksen. Hallitusohjelma on kaikkien mielestä kokoomuslainen, mutta toteutus näyttää keskustalaiselta. Orpolta odotetaan muutosta tähän.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini valitsi hallitusneuvotteluissa unelmatyönsä ulkoministerinä, mutta puolue tuntuu olevan tuuliajolla. Kansanedustaja Maria Tolppasen loikkaus demareihin symboloi monen muunkin perussuomalaisen tunnelmia, kun kannatus on sulanut alle kahdeksan prosentin. Tuoreessa "plokissaan" Soini vakuuttaa omilleen, ettei panikointiin ole mitään syytä. Silloin yleensä on jo paniikki päällä.

Ensi kevään kuntavaalien lähestyessä paineet hallituksen sisällä kasvavat.  Vahva keskusta on pitänyt hallituksen kasassa, mutta hallituskumppanien kesäkokouksissa kysytään varmasti, miksi keskusta lihoo ja pysyy vahvana kun muut laihtuvat.

Suosittelemme