Puolitoista vuotta sitten Siru-Liina Karlinilla oli Youtubessa yli 50 000 tilaajaa. Nyt tilaajia on jo yli 106 000.
Siruaurora-nimellä videoblogia tekevä Karlin kertoo videoilla muun muassa omasta arjestaan. Hänen suosituin videonsa on kaksi vuotta sitten julkaistu smoothie-haaste, jota on katsottu yli puoli miljoonaa kertaa.
Lietolaisen nuoren kahdentoista minuutin juomahassuttelu on siis kerrännyt lähes yhtä paljon katsojia kuin viime viikon television kolmanneksi katsotuin ohjelma Yle Uutiset alueeltasi (Finnpanel). Tavallisesti hänen tekemänsä yksittäinen video saa 70 000–80 000 katsojaa.
Vlogin pitämisestä on tullut Karlinille rakas harrastus, jossa saa pitää hauskaa.
– On myös hauskaa saada kommentteja, jos olen piristänyt toisten päivää, hän kertoo.
Muiden vloggaajien esimerkki innosti
Videoita kommentoidaan paljon. Suosittua smoothie-haastetta on kommentoitu jo yli 500 kertaa. Uusin, elokuun alussa julkaistu video, on saanut jo yli 170 kommenttia. Miten tärkeää Karlinille on, että videoita katsotaan?
– Tuleesellainen olo, että joku välittää ja jaksaa kuunnella. On se tärkeää, että ihmiset katsovat näitä videoita. En tekisi tätä, jos kukaan ei katsoisi tai jos kukaan ei kommentoisi ja kertoisi mielipidettään.
Julkisuus ei nuorta vloggaajaa kuitenkaan kiinnosta. Hän innostui videoiden teosta, kun näki muiden vloggaajien tekemiä videoita.
– Ajattelin, että haluan olla tuollainen. Haluan tehdä videoita. En sanoisi, että tubettamisesta voi tulla julkkikseksi. Siitä voi tulla ehkä sellaiseksi, että ihmiset vaan tietää sut enemmän, Karlin pohtii.
Vlogien pitämisestä on tullut Suomessa suosittua. Vlogit.fi-sivusto on listannut 635 suomalaista vlogia. Siruaurora on listan 21. suosituin.
Suosituimmalla vloggaajalla SAARA:lla on lähes 750 000 tilaajaa. Hänen suosituinta videotaan on katsottu Youtubessa yli 17 miljoonaa kertaa.
Tubecon kerää yhteen fanit ja tubettajat
Tänään Helsingissä alkaa Tubecon-tapahtuma, joka on suurin koskaan Pohjoismaissa järjestetty Youtube-yhteisön livetapahtuma. Tapahtuma on tänä vuonna ensimmäistä kertaa kaksipäiväinen.
Myös Siru-Liina Karlin on menossa Tubeconiin ja aikoo tavata siellä videoidensa tilaajia.
– On hienoa tavata tilaajia. Ja on ihanaa, kun he tulevat juttelemaan niin kuin me oltaisiin kavereita. Tai niinhän me ollaankin. Kyllä siinä vaan tulee hyvä fiilis, hän sanoo.
Vloggaaminen alkoi jo 11-vuotiaana
Karlin aloitti videoblogien tekemisen vuonna 2011. Hän oli tuolloin 11-vuotias. Syksyllä 16-vuotiaalla alkaa lukio. Kuinka kauan hän aikoo jatkaa vloggaamista?
– Aion jatkaa niin kauan kuin minua ja katsojia kiinnostaa. Ja niin kauan kuin mulla on ideoita, hän sanoo.
Entä voisiko Karlin nähdä itsenä vloggaamassa vielä aikuisenakin?
– Pakko sanoa, että en mä kyllä näe itseäni aikuisena istumassa kameran edessä ja selittämässä smoothie-haasteesta, sanoo Siru-Liina Karlin.
– Tai aikuisena selittäisin varmaan jostain puutarhakasveista, hän jatkaa nauraen.